Koskakohan ystäväni tajuaa, kuinka noloa on valittaa?

[vieras]

Eräs ystäväni on totaalisen kyllästynyt työpaikkaansa ja siellä oleviin ihmisiin. Hän ei nykyään mistään muusta puhukaan kuin työpaikkakiusaamisesta ja tulehtuneesta ilmapiiristä. Useita tunteja putkeen. Ja suoraan sanottuna kaikkien kertomisensa juttujen perusteella hänen työpaikkansa on aivan normaali työpaikka, jossa on aivan normaalit työpaikan ongelmat, mutta ystäväni omasta asennoitumisesta johtuen jokainen katse ja sana tietyiltä kollegoilta tulkitaan halveksunnaksi ja kiusaamiseksi. Ja kaiken lisäksi hänellä olisi taloudellinen mahdollisuus vaikka heti hypätä pois oravanpyörästä ja lähteä vaikka opiskelemaan.

Ei tässä sinänsä mitään väärää, että purkaa huolensa ystävilleen - mutta kun minä satun olemaan työtön ja haluaisin jo kovasti saada vakipaikan. Ei oikein riitä ymmärrystä ihmiselle, joka kehittelee maailman suurimmat ongelmat päänsä sisällä.

 

[ev]

sulla on se ongelma on.... ystäväsi ei saisi puhua duunistaan koska sulla ei ole töitä.

 

[vieras]

sori vaan, mutta et voi todellakaan puheiden perusteella tietää millaista on henkisesti olla tuollaisessa paikassa. se pitää itse kokea

 

[ap]

sulla on se ongelma on.... ystäväsi ei saisi puhua duunistaan koska sulla ei ole töitä.

Ystäväni saa toki puhua duunistaan, mutta pientä perspektiiviä toivoisin. Jos soitan kuulumisia, niin 2,5 tuntia hurahtaakin pelkästään tämän ystäväni työasioita vatvoessa.

 

[ap]

sori vaan, mutta et voi todellakaan puheiden perusteella tietää millaista on henkisesti olla tuollaisessa paikassa. se pitää itse kokea

No sen tiedän, että mitään selvää työpaikkakiusaamistapausta en ole tähän päivään mennessä ystävältäni kuullut. Ongelmat ovat tasoa "se katsoi mua käytävällä niin halveksuvan näköisesti kun kävelin kopiokoneelle".