koska uskotte että korot nousee?ajatuuksia kehiin

Oliskohan vaikka vuoden kuluttua? Oikeasti, ei sitä kukaan asiantuntijakaan osaa sanoa joten tuskin kukaan meistä palstalaisistakaan. =)

Me emme ole maksaneet korkokatosta ylimääräistä, koimme sen pankkien rahastukseksi ihan samoin kuin lainaturvatkin. Onneksi viitekorkoa voi vaihtaa ja sitä kautta saada korkohyötyä.
 
joo sehän on sama kui mikä tahansa vakuutus ja mies ehdottomasti sen halusi.
saatiin ekana vuonna siitä jo hyötyä. saas nähdä miten käy tää seuraava vuosi ainakin tulee pienempi korko, eli korkokatosta ei hyötyä.

joo eihän kukaan tiedä mutta ajatuksia olis kiva lukea
 
Alkuperäinen kirjoittaja Dietorelle:
tota mietein kun nyt laskussa. meille korkokatto vielä vähän yli 2 vuotta.
mahtaako alkaa vasta sitten nousemaan vai olisko pahin lama menty ohi silloin?

laittakaa vähän omia uskomuksianne ja ajatuksianne
Jos edellistä lamaa paikattiin 10 vuotta, en usko, että lama on todellakaan ohi parissa vuodessa. Silloin Suomen veti lamasta ylös ulkomaankauppa, mutta tällä kertaa ei rajojen ulkopuolellakaan ole työllemme ostajia. Edessä on pitkä korpivaellus, jossa ruumiilta ei säästytä.
 
Karuski
ennuste olisi, että talous alkaisi elpymisvaiheensa kesän tullessa / kesän aikana / kesän jälkeen..ja JOS se alkaa tekemään korjausliikettä, niin siinä vaiheessa korot alkaa nousemaan hitaasti,mutta varmasti..
 
hyvä
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja hyvä:
meillä iso laina sidottu 12kk-euroboriin ja tarkistuspäivä on helmikuun alku :) saadaanköhan 2 tosi halpakorko vuotta, mitäs veikkaatte :)
Saattekohan olla töissä kaksi vuotta? Mitäs veikkaatte?
Molemmat saa olla :) (tämä on varma).
Rassaako tämäkin nyt jo jotain?
 
Korot pysyvät alhaalla ainakin tämän vuoden, ensi vuonna ehkä korot sirtyvät nousu-uralle riippuen talouden kuopan syvyydestä ja inflaatiosta. Ja tämä on siis ns varmaa tietoa eikä mitään mutua :attn:
 
..
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:

lepsalla on kristallipallo?
 
:laugh:
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Korot pysyvät alhaalla ainakin tämän vuoden, ensi vuonna ehkä korot sirtyvät nousu-uralle riippuen talouden kuopan syvyydestä ja inflaatiosta. Ja tämä on siis ns varmaa tietoa eikä mitään mutua :attn:
olitko ennen täällä nikillä EKP?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Korot pysyvät alhaalla ainakin tämän vuoden, ensi vuonna ehkä korot sirtyvät nousu-uralle riippuen talouden kuopan syvyydestä ja inflaatiosta. Ja tämä on siis ns varmaa tietoa eikä mitään mutua :attn:
Varmaan kerrot vielä tämän "varman tiedon" lähteenkin, niin on helpompi uskoa. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ][quote="lepsa:
Korot pysyvät alhaalla ainakin tämän vuoden, ensi vuonna ehkä korot sirtyvät nousu-uralle riippuen talouden kuopan syvyydestä ja inflaatiosta. Ja tämä on siis ns varmaa tietoa eikä mitään mutua :attn:
olitko ennen täällä nikillä EKP?[/quote]

En. Kuka tai mikä hän on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Korot pysyvät alhaalla ainakin tämän vuoden, ensi vuonna ehkä korot sirtyvät nousu-uralle riippuen talouden kuopan syvyydestä ja inflaatiosta. Ja tämä on siis ns varmaa tietoa eikä mitään mutua :attn:
Varmaan kerrot vielä tämän "varman tiedon" lähteenkin, niin on helpompi uskoa. =)
No se mun palstankuulu erehtymätön kristallipallo tietty :D
 
Yhteistyössä