V
vierailija
Vieras
Työtön väsää 4 työpaikkahakemusta kuukaudessa, joten niitä on noin 230 000 - 260 000 työtöntä väsännyt yli 1,5 vuoden voimassaolon aikana jokainen noin 80 kappaletta, siis 18 400 000 - 20 800 000 työhakemusta tänä aikana.
Marinin kaudella työllisyysaste nousi toki mittaushistorian korkeimmaksi, joten moni onnistui saamaan työtä työnhaun tuloksena, mutta silti suuri osa ei, vaikka Suomea kuulemma vaivaa työvoimapula.
Marinin hallitus ei rangaissut yrittämisestä saada työpaikka, vaikka työnhaku ei onnistunut. Sen sijaan Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallitus rankaisi myös yrittämisestä aktiivimallillaan, mikäli työtä ei saanut vähintään 18 tuntia 65 päivän eli 3 kuukauden tatkastelujaksolla, työttömyysturvaa leikattiin. Porvari rankaisi siis myös ahkeruudesta jos ilman omaa syytä työtä ei yrityksestä huolimatta saanut.
Koska Orpon, Purran, Henrikssonin ja Essayahin ääritalousoikeistolainen kauhukabinetti alkaa myös rangaista yrittämisestä ja ahkeruudesta? Ihme ja kumma jos tämä hallitus ei vedä tässäkin ohi Sipilän oikeistohallituksen työttömien kepityksen.