Korvatulehduskierteestä..

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
2v lapsellamme on vuoden sisällä ollut 5 korvatulehdusta, niistä 4 viimeisen puolen vuoden sisään. Missä vaiheessa aletaan yleensä suunnitella putkitusta? Nyt tilanne mennyt siihen, että joka kerta kun tulee flunssa, se menee korviin. :(

Entä onko totta, että jos lapsella on 3 tai enemmön korvatulehduksia ½v sisään, voi kelalta hakea jotain ylimääräistä hoitotukea? Kuulin tästä eräältä tutultani.. Neuvolassa tai lääkärissä ei kukaan ole mulle asiasta maininnut.
 
No
Mä en jaksanut sitä kierrettä vaan kolmannen kerran jälkeen vein yksityiselle putkitukseen. Kannatti. Sen jälkeen on kerran (2v myöhemmin) ollut toisessa korvassa tulehdus, siitäkin jo vuosi.

Hoitotuesta en ole kuullut, noi 3 kertaa oli kyllä ihan 2-3 viikon välein.
 
R
Ei oo enää sitä Kelan sairaan lapsen hoitotukea (esim. johon ennen tavittiin 6 korvatulehdusta ½ vuoden aikana) vaan nykyään vain vammasen lapsen hoidontuki, jota voi saada jostain "pysyväissairaudesta" kuten astma
 
siis saa sitä vammaistukea ihan tuohonki korvakierteeseen. Meillä alkoi toukokuussa -08 kierre ja tammikuussa sain hoitotuen puolelta vuodelta. Tulehduksia täytyy olla joka kuukausi se puoli vuotta vähintään, elikkä todettavissa, että selvästi jatkuvaa... ja lääkäriltä vaan pyytää lausunnon kelan hakemusta varten... se on jotai n. 80 euroa/kk ja enintään puoli vuotta takautuvasti saa. eteenpäin ne ei sitä maksa vaan jos jatkuu taas niin uus hakemus!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ande75:
tätähän ei siis kukaan mainosta=) monet eivät osaa tietämättään hakea näitä tukia!!!
Joo eipä ainakaan Kelan sivuilla kerrota asiasta. Eikä tosiaan mulle kukaan neuvolassakaan mitään ole sanonut.

Tuttuni tosin sanoi, että tulehduksia riittäisi se 3 per puoli vuotta, ei puhunut mitään et tarviisi joka kk olla. Pitääpä kuitenkin soitella Kelaan asiasta.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

No mä en kyllä jää puoleksi vuodeksi odottelemaan korvatulehduksia. Meillä ainakin putkitus auttoi. Huhhuh.
 
no
ei tuo ole kierre. kierre oli meillä esim se, kun oli 5ssä kuukaudessa 7 kpl korvatulehdusta. sitten putket ja risat pois, loppu. sairaanlapsenhoitotien sain, mutta se on harkinnanvarainen eli kela-kohtaisesti päättävät kuka saa. tod näk et saa, kun nuin harvakseltaan on nuita.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja no:

No mikä se kierteen raja on?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja just:

Mitä ihmettä? Enhän mä niin ole väittänytkään! Vaan kirjoitin, että lapsellamme on ollut ½vuoden sisään 4kpl korvatulehduksia, joista viimeiset kolme nyt 2kk sisään.
 
niitä pitää olla putkeen niitä tulehduksia monta, ainakin 4 ja silleen että se ei kertaakaan välillä parane eli koskaan ei edes pääse terveenä jälkitulehdukseen. yksityisellä voit toki putkituttaa ja leikkauttaa risat, jos on varaa. vuodessa 5 kpl on aikasten normia, jos on lapsella semmoset korvat, että pöpöt sinne menee, ei minusta mikään kierre vielä.
 
vieras
^Onkohan noin?

Etsin netistä tietoa ja tällaisen löysin:
"Pienellä osalla lapsista korvatulehdukset kuitenkin uusivat tiheään eli lapsi ajautuu "korvakierteeseen", jonka epävirallisena rajana voidaan pitää neljää tulehdusta puolen vuoden aikana."

Lähde: terveyskirjasto, Duodecim
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ande75:
tätähän ei siis kukaan mainosta=) monet eivät osaa tietämättään hakea näitä tukia!!!
Joo eipä ainakaan Kelan sivuilla kerrota asiasta. Eikä tosiaan mulle kukaan neuvolassakaan mitään ole sanonut.

Tuttuni tosin sanoi, että tulehduksia riittäisi se 3 per puoli vuotta, ei puhunut mitään et tarviisi joka kk olla. Pitääpä kuitenkin soitella Kelaan asiasta.
No mä en kyllä jää puoleksi vuodeksi odottelemaan korvatulehduksia. Meillä ainakin putkitus auttoi. Huhhuh.
Mitä ihmettä? Enhän mä niin ole väittänytkään! Vaan kirjoitin, että lapsellamme on ollut ½vuoden sisään 4kpl korvatulehduksia, joista viimeiset kolme nyt 2kk sisään.
ANTEEKSI, ylireagoin. Mun mielestä vaan myös yleiseltä puolelta pitäisi nopeammin ohjata putkitukseen.
 
vieras
Kirjoitit tuossa myös, että raja olisi se, että tulehdus ei olisi välissä kertaakaan parantunut, mutta ei tuolla sellaisesta mainittu. Miksi pitää vastata noin ilkeästi? Silloin voi olla vastaamatta kokonaan. Puoli vuotta on eri asia kuin 4kk.
 
palleron äiti
Alkuperäinen kirjoittaja no:
neljähän just naputin ja kun ne on putkeen, niin 4kk menee aikaa. mitä kohtaa et ymmärtänyt?
Sitä että ne ei muka "sais" parantua välillä! Meillä oli korvakierre, viis tulehdusta joka kuukauden alussa ja aina parani välillä, sitten varattiin aika putkitukseen ja se kuudes tulehdus ehti tulla pari pv ennen, silti putkittivat. Saatiin se Kelan korvaus takautuvasti puolelta vuodelta, siihen putkitukseen asti, kun sen piti katkaista kierre. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan seuraavan vuoden jatkui tulehdukset, mutta ei muistunu siinä sitten enää mieleen hakea sitä tukea uudestaan! Onnkes oli vakuutus, sai sieltä korvaukset.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ande75:
tätähän ei siis kukaan mainosta=) monet eivät osaa tietämättään hakea näitä tukia!!!
Joo eipä ainakaan Kelan sivuilla kerrota asiasta. Eikä tosiaan mulle kukaan neuvolassakaan mitään ole sanonut.

Tuttuni tosin sanoi, että tulehduksia riittäisi se 3 per puoli vuotta, ei puhunut mitään et tarviisi joka kk olla. Pitääpä kuitenkin soitella Kelaan asiasta.
No mä en kyllä jää puoleksi vuodeksi odottelemaan korvatulehduksia. Meillä ainakin putkitus auttoi. Huhhuh.
Mitä ihmettä? Enhän mä niin ole väittänytkään! Vaan kirjoitin, että lapsellamme on ollut ½vuoden sisään 4kpl korvatulehduksia, joista viimeiset kolme nyt 2kk sisään.
ANTEEKSI, ylireagoin. Mun mielestä vaan myös yleiseltä puolelta pitäisi nopeammin ohjata putkitukseen.
Eipäs mitään. :) Itseäni vaan mietityttää, että mikä näiden toistuvien korvatulehdusten kanssa on yleinen hoitokäytäntö putkituksen suhteen, kun neuvolan asenne tuntuu olevan, että kyllä ne iän myötä helpottaa.. et pitäisikö tässä itse olla jämäkämpi ja vaatia lähetettä eteenpäin, vai hermoilenko turhasta. Inhottavia lapsen kannalta noi tulehdukset. :(
 
juuh
meillä meno nyt korvapolille. 5 tulehdusta ollut lokakuusta alkaen. Parantunut kyllä aina kuurilla ja kontrolli ollut joka kerran puhdas. Joten en sanoisi sitä kierteeksi, musta kierre on sitä, että se korva ei parane välissä.
 
asd
oltiin korvalääkärillä tarkistamassa putkitustarve, tyttö oli pari viikkoa vajaa vuoden, oli vissiin kymmenen tulehdusta 11kk sisään, ei ollu kuulemma tarpeeks putkituksee.
 
höh
Alkuperäinen kirjoittaja asd:

Mitä niin ei ollut tarpeeksi? Meidän korvalääkäri (Mehiläisessä) oli putkituksen kannalla kolmen tulehduksen jälkeen.
 
asd
Alkuperäinen kirjoittaja höh:

No mut meillä olikin kyseessä perus aluesairaalan lääkäri, tyttö ei saanut vakuutusta ni ei sitten päästy kunnon lääkäriin menemään. Tärkeintä oli kuulemma ettei tarkastuhetkellä ollu tulehdusta, edellinen kuuri oli loppunu viikkoa aikasemmin.

Ja nii, oli kolmen viikon tyttö kun ekan sairasti.
 
Me saimme sairaan lapsen hoitotukea esikosta jolla siis oli aikoinaan 9 korvatulehdusta 11 kuukauden aikana. Tuolloin sitä sai vuoden ajalta takautuvasti.

Pikkukakkosella oli ensimmäinen tulehdus 2 viikon iässä ja vajaa viikko sitten todettiin toinen. Ikää vauvalla 8 viikkoa. Mikäli tulee kolmas tulehdus ennen 4kk ikää niin sitten meille suositellaan tuubeja...näin lekuri viime käynnillä sanoi.

En tosiaan tuosta vammaisen lapsen hoitotuesta tiedä, mutta takuulla aion ainakin yrittää sitä saada mikäli tulehduksia tulee vielä muutama.
 
höh
Alkuperäinen kirjoittaja asd:
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Alkuperäinen kirjoittaja asd:
oltiin korvalääkärillä tarkistamassa putkitustarve, tyttö oli pari viikkoa vajaa vuoden, oli vissiin kymmenen tulehdusta 11kk sisään, ei ollu kuulemma tarpeeks putkituksee.
Mitä niin ei ollut tarpeeksi? Meidän korvalääkäri (Mehiläisessä) oli putkituksen kannalla kolmen tulehduksen jälkeen.
No mut meillä olikin kyseessä perus aluesairaalan lääkäri, tyttö ei saanut vakuutusta ni ei sitten päästy kunnon lääkäriin menemään. Tärkeintä oli kuulemma ettei tarkastuhetkellä ollu tulehdusta, edellinen kuuri oli loppunu viikkoa aikasemmin.

Ja nii, oli kolmen viikon tyttö kun ekan sairasti.
Ei meilläkään vakuutusta ollut. Ei se niin kallista ole, tulee noille lääkekuureillekin hintaa.. mä ajattelin että jos se oli liian pieni tai jotakin muuta mikä olisi estänyt ne putket. Loppuiko nuo tulehdukset muuten sitten?
 
Yhteistyössä