Koronapassi - järkytys ja pettymys

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen sanoinkuvaamattoman järkyttynyt siitä, kuinka helposti perustuslaki saatetaan jopa Suomessa sivuuttaa. Länsimaissa toistetaan kaikki ne virheet, jotka tehtiin kun natsit nousivat Saksassa valtaan 1930-luvulla. Ei minulla ole pienintäkään epäilystä siihen, mihin syrjinnän salliminen tulee johtamaan. Olen myös vihainen persuille, Anolle ja Ossille siitä, että he eivät estäneet diktatuuriin luisumista, vaikka niin lupasivat. Mitä he nyt voivat enää tätä tyranniaa kaataa kun eivät sitä eduskunnassa tehneet?

Kukaan ei tunnu edes käsittävän, kuinka kipeää tekee sorto oman IDENTITEETIN perusteella. Kyse ei ole vain mistään mielipiteestä vaan piikkikuvion ymmärtäminen on luonut tiiviin yhteisön, joka ei löydä sen ulkopuolelta enää turvaa. Siksi piikittömyydestä on tullut puhtaille kansalaisille IDENTITEETTIKYSYMYS. Moni elää Suomessa tällä haavaa tukahduttavassa ahdistuksessa eikä persuja se liikuta, kunhan vähän esittävät näön vuoksi. Hallittu oppositio. Valtion ja ylikansallisten organisaatioiden, eritoten Maailman talousfoorumin asialla. Meistä joidenkin harvojen poliitikkojen piti muka välittää, mutta eipä siitä mitään tullut. Lupaukset jäivät lunastamatta.

Itse elän piilopaikassa, en enää virallisessa asunnossani. Miksi pitäisi enää verojakaan maksaa, kun kansalaisoikeudet yksi kerrallaan riistetään? Tiedän, että mahdollinen kansannousu tukahdutettaisiin alkuunsa ulkoa ohjatun eduskunnan toimesta - tällä hetkellä kukaan ei edusta kansaa - mutta silti on pakko tehdä edes jotain eli VAIKKA PUKEA KAIKKI TUSKA SANOIKSI, OLI SE SITTEN VAIKKA HILJAISUUTEEN HUUTAMISTA! Toivottavasti piikkipotilaat ymmärtävät vielä jonain päivänä potea tunnontuskia siitä, kuinka nykyajan juutalaisten eli halveksitun kansanryhmän kävi. Veitte meiltä kaiken ettekä pyytäneet anteeksi. Haistakaa ISO KÄSI.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Meikäläisellä on rokotteet mutta en tee mitään jollain koronapassilla. En koe mitään syyllisyyttä kenenkään identiteetistä. Ihmisellä on velvollisuuksia, jotka pitä tehdä ja thats it.
 
vierailija
Koronapassi on vain ensimmäinen askel sosiaaliseen pisteytykseen, kun ihmiset tottuu todistamaan että ovat oikeutettuja tiettyihin palveluihin, niin pikkuhiljaa tulee muitakin vastaavia. Sinut on pisteytetty, ole hyvä kansalainen - > palkkioksi saat esim. nopeampia nettiyhteyksiä, alennusta sähkölaskuun, parempia lainaehtoja, ilmaiseksi liikuntasalille jne.. Ja huonot kansalaiset saa rangaistuksia mm. Lentokieltoja, eväämistä hotelleissa ja parempiin työpaikkoihin jne.
 
Jos näin käy, niin se on kyllä kurjaa. Toistaiseksi on ollut ongelmana mm. se, että miehillä on pakollinen kansalaispalvelus, mutta naisilla ei ole. Se on konkreettinen ja todellinen ihmisoikeusloukkaus, josta itsekin miehenä olen kärsinyt, mutta jolle ei tunnuta mitään voivan. Siihen verrattuna on pieni ongelma, jos en saa mennä baariin ilman rokotustodistusta. En myöskään saanut mennä baariin alaikäisenä, mutta en pitänyt sitä ihmisoikeusloukkauksena. Jotenkin tietyt asiat on vain helpompi hyväksyä kuin toiset.
 
Hyvä sarja se oli. Black mirror?
 
En saa mennö baariin kännissä. Enkä alasti, vaikka olen nudisti. Eikä se edes muita haittaisi. On mun identiteettiä nyt loukattu!
 
vierailija
Ota ne piikit äläkä itke mistään riistosta. Juuri kaltaisesi ääliöt jarruttavat koronan tukahduttamista
Korona ei tukahdu piikillä. Jos piikin ottaa, on turvassa. Mutta mitä jos on ottanut piikin/piikit ja on teholla, onko silloin ääliö vai suuren edessä uhrauksen tehnyt henkilö.

Jos baariin ei pääse passitta, ei se ole suurin ongelma. Nyt vain aiotaan rajata hiljakseen kaikki palvelut rokottamattomilla, myös niiltä jotka eivät voi terveydellisistä syistä ottaa, ovat sairastaneet koronan ja saaneet ehkä yhden piikin jne.
Kaikki ääliöt eivät saa piikkiä tai passia.
 
vierailija
Ota ne piikit äläkä itke mistään riistosta. Juuri kaltaisesi ääliöt jarruttavat koronan tukahduttamista
Missä tynnyrissä oot elänyt jos kuvittelet että korona voidaan tukahduttaa : D edes tukahdutuslinjan valinneet maat eivät pidemmän päälle onnistuneet. Toki siellä vähemmän sitä, eli silti oikein toimittu. Nyt vain pitää odotella ja katsoa laimeneeko virus vai miten kehittyy vai jääkö suunnilleen nykyisen kaltaisena kiertämään. Jossain muodossa se jää, eikä terveet nuoret ihmiset enää tulevina vuosina viitsi rokottautua kuten ei nyt influenssaakaan vastaan.
 
Sinun kaltaisesi salaliittoteoriaa elävä kyllä kannattaisi herätä oikeaan maailmaan
 
Täh? Mikä salaliitto? Normaaleja uutisia luen. Jo kauan sitten virologit sanoneet että kyllä se korona on tullut jäädäkseen. Mieti nyt, se on levinnyt joka maailman kolkkaan, ellei koko maailma ole samaan aikaan karanteenissa 2vk niin kyllä se jostain aina putkahtaa.
 
vierailija
Olen sanoinkuvaamattoman järkyttynyt siitä, kuinka helposti perustuslaki saatetaan jopa Suomessa sivuuttaa. Länsimaissa toistetaan kaikki ne virheet, jotka tehtiin kun natsit nousivat Saksassa valtaan 1930-luvulla. Ei minulla ole pienintäkään epäilystä siihen, mihin syrjinnän salliminen tulee johtamaan. Olen myös vihainen persuille, Anolle ja Ossille siitä, että he eivät estäneet diktatuuriin luisumista, vaikka niin lupasivat. Mitä he nyt voivat enää tätä tyranniaa kaataa kun eivät sitä eduskunnassa tehneet?

Kukaan ei tunnu edes käsittävän, kuinka kipeää tekee sorto oman IDENTITEETIN perusteella. Kyse ei ole vain mistään mielipiteestä vaan piikkikuvion ymmärtäminen on luonut tiiviin yhteisön, joka ei löydä sen ulkopuolelta enää turvaa. Siksi piikittömyydestä on tullut puhtaille kansalaisille IDENTITEETTIKYSYMYS. Moni elää Suomessa tällä haavaa tukahduttavassa ahdistuksessa eikä persuja se liikuta, kunhan vähän esittävät näön vuoksi. Hallittu oppositio. Valtion ja ylikansallisten organisaatioiden, eritoten Maailman talousfoorumin asialla. Meistä joidenkin harvojen poliitikkojen piti muka välittää, mutta eipä siitä mitään tullut. Lupaukset jäivät lunastamatta.

Itse elän piilopaikassa, en enää virallisessa asunnossani. Miksi pitäisi enää verojakaan maksaa, kun kansalaisoikeudet yksi kerrallaan riistetään? Tiedän, että mahdollinen kansannousu tukahdutettaisiin alkuunsa ulkoa ohjatun eduskunnan toimesta - tällä hetkellä kukaan ei edusta kansaa - mutta silti on pakko tehdä edes jotain eli VAIKKA PUKEA KAIKKI TUSKA SANOIKSI, OLI SE SITTEN VAIKKA HILJAISUUTEEN HUUTAMISTA! Toivottavasti piikkipotilaat ymmärtävät vielä jonain päivänä potea tunnontuskia siitä, kuinka nykyajan juutalaisten eli halveksitun kansanryhmän kävi. Veitte meiltä kaiken ettekä pyytäneet anteeksi. Haistakaa ISO KÄSI.
Ja kun koronapassilla bailataan aamuun asti maailmanlopun bileissä ja tartunnat karkaavat käsistä tämän toiminna seurauksena koronapassia laajennetaan työpaikoille, kouluihin ja peruspalveluiden käyttämiseen. Pahimmat dystopiat ollaan toteuttamassa ja tilanne saattaa jatkua vuosikausia, koska talous- ja liike-elämän takia matkailua ja pahimpia koronariskin sisältäviä bisneksiä ei haluta enää rajoittaa, joten rajoitetaan ihmisiä yhä enemmän. Meno on kuin Titanicilla 1912, tanssi ja soitto jatkui jääveteen asti.
 
vierailija
Ota ne piikit äläkä itke mistään riistosta. Juuri kaltaisesi ääliöt jarruttavat koronan tukahduttamista
Ääliö, ei tämä koronavirus nykyisillä rokotteilla ja rokotepassibailaamisella tukahdu, päin vastoin. Tartunnat ovat korkeimmallaan maissa, joissa rokotekattavuus on suurin. Piikitykseen saa tottua 2-3 kuukauden välein, koska jo kahdeksassa viikossa nykyisten koronarokotteiden suojausteho laskee huolestuttavan alas ja 5-7 kuukaudessa 15%:n tienoille Ruotsin, Israelin ja Britannian datan mukaan.
 
Yhteistyössä