V
"vieras"
Vieras
Rinnat aseena: Humalainen nainen ruiskutti rintamaitoa päin poliiseja
Aamulehti
Rintoja on käytetty aseina erilaisten päämäärien saavuttamiseen kautta aikojen. Eräs yhdysvaltalaisnainen valjasti kuitenkin ruumiinosansa aseeksi melko poikkeuksellisella tavalla.
Yhdysvaltojen Ohiossa naista kohtaan on nostettu useita syytteitä sen jälkeen, kun hän ruiskutti rintamaitoa kohti häntä rauhoittelemaan tulleita poliiseja.
Tapahtumat saivat alkunsa aikaisin lauantaiaamuna, kun poliisit soitettiin paikalle perheriidan vuoksi. Kun poliisit saapuivat, kertoi perheen mies osallistuneensa vaimonsa kanssa edellisiltana hääjuhlaan. Nainen oli humaltunut ja alkanut lyödä miestään. Lopulta nainen lukittautui autoon.
Poliisit yrittivät rauhoitella 30-vuotiasta naista, mutta tämä ei suostunut yhteistyöhön.
Kun poliisit yrittivät poistaa naista autosta, hän sanoi olevansa imettävä äiti. Hän kaivoi oikean rintansa esille ja alkoi ruiskuttaa maitoa kohti poliiseja, Delawaren sheriffi Walter L. Davis III kertoo.
Lopulta poliisit saivat naisen ulos autosta. Hänet pidätettiin.
Naista syytetään muun muassa perheväkivallasta, virkamiehen työn estämisestä, pidätyksen vastustamisesta ja häiriökäyttäytymisestä.