M
Marsu73
Vieras
Kolmevuotias poika ja tiheä virtsaamistarve, onko muita?
eli meillä poika oppi päiväkuivaksi reilu vuosi sitten (yökuiva ei vielä ole) ja alusta alkaen käynyt varsin tiheään pissalla. Aluksi en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, koska kuivaksi opettelu vie aikansa, mutta nyt tiheästä pissaamisesta on tullut "ongelma", joka jo vaikeuttaa mm. ulkoilua ja liikkuvista kodin ulkopuolella. Poika on tänäänkin käynyt pissalla reilusti yli kymmenen kertaa ja eilenkin pari tuntisen kerhon aikana kävi pissalla kolme kertaa. Pissaaminen alkaa jotenkin jo hallita näitä menojakin, kun aina on oltava vessa lähettyvillä.
Pissakokeet on otettu ja tulehdus ja sokeriarvot ovat olleet ihan ok. Neuvolakaan ei oikein osannut asiaan muuta sanoa, kuin että seurataan tilannetta. Itse olen pohtinut, että olisi tämä "ongelma" jotenkin psyykkinen eli esim. että poika haluaa vessakäynneillään jotenkin huomiota itselleen tms.
eli onko kellään vastaavaa tilannetta tai tietoa/vinkkejä miten asian kanssa tulisi toimia?