Kolmen lapsen äidit, kaipailen teitä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jiit"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Jiit"

Vieras
Plussasin vasta ja meille siis tulossa kolmas lapsi. Lapset nyt 6 ja 4 eli kolmosen syntyessä esikoinen on jo 7. Lapsilukumme piti jäädä kahteen joten nyt on pää aikas pyörällä. Itkettää ja naurattaa. Eniten tässä harmistuttaa ajankohta, koska mun piti valmistua uuteen ammaattiin 28.5 ja laskurin mukaan la. on 12.5. eli valmistuminen jää. Voinhan toki suorittaa koulun myöhemmin loppuun. Mua nyt tän koulun takia harmittaa siis se että se jää roikkuun, kun tuskin pystyn mitenkään valmistuun. Myös supinat ihmisten keskuudessa vahinkolapsesta kauhistuttaa. Jokainen nyt osaa laskea ja päätellä ettei tämä kai kovin harkittu ollut. Niin hullua kuin se onkin mietin myös oman ätitini reaktiota ja olen sentäs 31 v. Hullua.

Mutta siis pää on nyt todella pyörryksissä ja kaipaisin kolman lasten vanhemmilta varsinkin niitä positiivisia puolia kun lapsia kolme. Entäs meijän tulevat ikäerot?
Toki negojakin saa kertoa mutta eiköhän niitä nyt pyöri jo valmiikis mielessä.
 
Meillä samanlainen ikäero. Vauva oli viikon vanha, kun esikoinen aloitti koulun. Keskimmäinen oli silloin 4v.

Välillä vähän kauhistutti, kun arki oli juuri alkanut noiden kahden kanssa pyörimään aika helposti. Nyt on sitten kuviot mennyt uusiksi. Mutta toisaalta tämä on aivan ihanaa!!!!!!!! Saan olla kotona esikoisen ensimmäisten kouluvuosien ajan. Kuulen kaikki jutut tuoreeltaan koulun jälkeen eikä esikoinen tarvitse ip-kerhoa.

Vauva on ollut tosi kiltti ja rauhallinen tapaus ja nuo isommat sisarukset palvovat vauvaa ja auttaisivat kaiken aikaa vauvan hoidossa (joo... varmaan uutuuden viehätystä vielä, mutta silti...)
 
täällä kanssa 3 lasta tosin kaikki tehty parin vuoden välein, vanhin oli just täyttänyt 4v kun kolmas syntyi ja nautin suuresti tästä, ihan yhtä helppoa se on kolmen kanssa kun kahdenkin, meillä jopa helpompaa tällä hetkellä kun lapsia oli vaan kaksi.
 
[QUOTE="kolmen äippä";22031374]Meillä samanlainen ikäero. Vauva oli viikon vanha, kun esikoinen aloitti koulun. Keskimmäinen oli silloin 4v.

Välillä vähän kauhistutti, kun arki oli juuri alkanut noiden kahden kanssa pyörimään aika helposti. Nyt on sitten kuviot mennyt uusiksi. Mutta toisaalta tämä on aivan ihanaa!!!!!!!! Saan olla kotona esikoisen ensimmäisten kouluvuosien ajan. Kuulen kaikki jutut tuoreeltaan koulun jälkeen eikä esikoinen tarvitse ip-kerhoa.

Vauva on ollut tosi kiltti ja rauhallinen tapaus ja nuo isommat sisarukset palvovat vauvaa ja auttaisivat kaiken aikaa vauvan hoidossa (joo... varmaan uutuuden viehätystä vielä, mutta silti...)[/QUOTE]

Miten sisarukset suhtautuivat vauvaan, entä sinuun? Oletko tuntenut että huomiosi riittää tarpeeksi kaikille kolmelle? Varsinkin koululaisen suhtautuminen vauvaan kiinnostaisi.
 
Meille syntyi kolmonen esikoisen ollessa vajaa 6v ja keskimmäinen 4v. Tiätkö, tämä kolmonen menee ihan tässä sivussa:) Nautin aivan valtavasti vauvasta. Ihan eri tavalla, kuin kahdesta aikasemmasta (kokemuksen löysin rantein:D ). Meidän vauvalla alkataival oli hankala (sairaalassa ekat viikot + koliikki) ja silti en ole kokenut vauva-arkea raskaana. Minä pelkäsin etukäteen, että koko homma leviää käsiin kuin hujasen p*ska ja olen väsynyt yms. Mutta Olen yllättynyt miten helppoa kolmen kanssa on. vauva on IHANA!!
 
Molemmat isommat on suhtautuneet vauvaan tosi hyvin. Into on ollut tosi kova siitä asti kun kerroimme vauvasta ja välillä keväällä tuntui, että eivät jaksa odottaa elokuun alkuun ennen kuin näkevät vauvan.

Koululainen on ollut aivan valtavan innoissaan vauvasta. Suurinpiirtein kaikki luokkatoverit on "raahannut" meille katsomaan vauvaa. Ja innoissaanhan ne tuntuu olevan tytön kaveritkin.

Vauva vie toki ison osan huomiostani, mutta toisaalta aikaa on ollut myös isommille jopa enemmän kuin aikaisemmin. Silloin kuitenkin työ vei niin ison osan päivästäni. Ja vauva kuitenkin nukkuu aika paljon. Olen siis mielestäni pystynyt olemaan tosi hyvin läsnä koululaiselle, ottanut vastaan koulusta ja kuunnellut heti tuoreeltaan koulupäivän tapahtumat.

Kysele vaan. Kerron mielelläni, mutta kaikki ei tule heti mieleen.
 
Meillä kanssa kolme lasta ja munkin mielestä yksi hyvä asia on että pystyy olemaan kotona esikoisen mennessä kouluun. Itse siirsin kouluun menoa vuodella esikoisen koulun alkamisen vuoksi.. Autoa ei meillä ainakaan tarvinnu vaihtaa yhtään isompaan. Sama kämppäkin pysyi, vaikkakin on hiukan pieni. Mutta jos ei niin välitä tavaroiden pursuamisesta, ei sekään oo ongelma :)
 
Kiitos vastanneille. Ihana huomata ettei takerrettu tuohon ettei lapsi ole suunniteltu vaan kaikki olivat tosi ystävällisiä :)

Paljon on kysymyksiä, mutta pää niin jumissa ettei saa ulos muuta.

Pian raskaudesta kerrottava myös ohjaavalle opettajalleni joten voidaan suunnitella jatkoani ja valmistumistani.
Onko muita jännittänyt jopa kauhistuttanut ulkopuolisten kommentit ja ajatukset?
 
[QUOTE="Jiit";22031487]Kiitos vastanneille. Ihana huomata ettei takerrettu tuohon ettei lapsi ole suunniteltu vaan kaikki olivat tosi ystävällisiä :)

Paljon on kysymyksiä, mutta pää niin jumissa ettei saa ulos muuta.

Pian raskaudesta kerrottava myös ohjaavalle opettajalleni joten voidaan suunnitella jatkoani ja valmistumistani.
Onko muita jännittänyt jopa kauhistuttanut ulkopuolisten kommentit ja ajatukset?[/QUOTE]

Meillä vauva syntyy muutaman viikon kuluttua, isommat lapset ovat vajaa 7v ja 4,5v.
Mä en ole miettinyt yhtään ulkopuolisten kommentteja, mutta ollut kyllä yllättynyt kuinka paljon olen saanut kuulla sitä kuinka hyvin vauvan tulo on ajoitettu esikoisen koulun alun kanssa. Vauvan tulo on myös sikäli "täydellisesti" ajoitettu, että olen juuri vähän aikaa sitten valmistunut ja ehdin olla juuri vähän yli sen 6kk töissä, että saan nyt ihan hyvät äitiysrahatkin. Todellisuudessa vauvaa "tehtiin" kaksi vuotta ja olin alusta asti valmis sen takia keskeyttämään koulun, mutta kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu. Tuntemattomille vaan hymyilen, että niin on hyvin laskettu asia jne... ;) Itselleni ei tuosta teidän tilanteesta tulisi mieleen, että vahinkolapsi on kyseessä. Meillä lapset odottavat vauvaa tosi innoissaan, toivottavasti ovat tyytyväisiä myös vauvan synnyttyä. :) Onnellista odotusta!
 
Tuo ikäero on aivan ihanteellinen. Itse sain kolme lasta melkoisen putkeen. esikoinen oli 4 keskimmäinen vajaa 2 v. Kaksi vaippabökää samassa taloudessa ei ollut kivaa. No tällä hetkellä kun ovat 10, 8 ja 6 hesitä on seuraa toisilleen tosi paljon :D Oikein paljon onnea odotukseen ja elä omaa elämääsi, muiden mielipiteillä ei saa olla vaikutusta.
 

Similar threads

L
Viestiä
0
Luettu
552
Aihe vapaa
Lastenlääkäri
L
A
Viestiä
1
Luettu
2K
N

Yhteistyössä