Kolme pientä lasta?

  • Viestiketjun aloittaja Kippura
  • Ensimmäinen viesti
Kippura
Äidit, kokemuksia! Siksi laitan tänne palstalle tän kyssärin, kun välttämättä ette enää esim. vauvakuumeile =)
Miten arki sujuu kolmen pienen lapsen kanssa, siis alle 2 v välein syntyneet?! Kuumeilee valtavasti mutta tahtoisin kokemuksia, koska en myöskään tahdo palaa loppuun!
 
Meillä kolme ensimmäistä ovat syntyneet niin, että esikoinen oli 3v.8kk, kun kolmas syntyi. Ei se tietenkään aina helppoa ollut, mutta kuitenkin väitän, että kolmannen lapsen vauva-ajasta nautin kaikista eniten ja olin hyvin onnellinen!

Kolmannen kanssa en ainakaan minä jaksanut enää hötkyillä turhista ja ehkäpä meille sattui helppo tapauskin kolmanneksi... Mutta olen kuullut monen muunkin sanovan, että kolmas menee siinä kuin kaksikin... Ymmärrät varmaan. Rankkaa on silloin, kun huono päivä sattuu tai vaikka sairastellaan, mutta enemmän kuitenkin on ollut niitä hyviä hetkiä. Ehkäpä tuosta ikäerosta johtuen meillä ei koskaan ole ollut suurempia mustasukkaisuuksiakaan, kun uusi vauva on tullut. En oikein osaa tarkemmin selittää, mutta uskoisin, että paljolti on kysymys omasta asenteesta. Yhdenkin kanssa voi olla rankkaa, mutta yhtä hyvin kolmenkin kanssa voi olla oikein ihanaa. =)

Jos uskot jaksavasi, niin eikun vaan annat tunteitten viedä... ;)
 
Meillä on esikoinen 4v7kk, keskimmäinen 2v5kk ja kuopus 1v1kk.

Ennen lapsia mietin, että "oi kun olisi lapsi!". Esikoisen synnyttyä totesin, että ei se arki mitään ruusuilla tanssimista ole päivästä toiseen. Keskimmäisen synnyttyä totesin, että olipa se helppoa YHDEN lapsen kanssa. Kuopuksen synnyttyä totesin, että olipa se helppoa KAHDEN lapsen kanssa. Ja nyt, kun lapsia on pienellä ikäerolla KOLME, totean, että en sano EI neljännelle :D .

Mitä todennäköisemmin lapsilukumme on kuitenkin täynnä. Kyllä tästä näköjään hengissä selviää ja onhan niitä varsinaisia suurperheen äitejä vaikka kuinka paljon (yli 5 lasta ja pienellä ikäerolla).

Meillä lapset on sairastelleet aika vähän, ei ole allergioita ja nukkuvatkin hyvin... joten kai tässä on vähän hyvää "tuuriakin"? :) Minä olen kiitollinen kolmesta rakkaasta lahjasta!
 
mulla lapset tullu 11kk ikäerolla, vasta kaks näitä mut kolmatta jo tahtoisin. nuorempi siis reilu kolme kuuta nyt. helppoa on ollu kun molemmat nukkunu yöt aina, esikko tosin on hiukan vilkas, ei voi päästää silmistä hetkeks ku tuhoaa kaiken. täällä sitä sit juostaa toinen lapsi kainalossa sen toisen perässä ja kolmannesta haaveillaan. ukko sanoo et heti ku on isompi talo :D
 
Kippura
Kiitos kovasti vastauksista! Meidän perheessä on pohdinnan jälkeen päätös tehty ja tyytyväisiä ollaan. Aiotaan jättää lapsenteko (toistaiseksi) tähän. Minulla koulukin kutsuu vielä... Keskitytään nyt näihin kahteen...
Hatunnossto teille jotka kolmen kanssa hääräätte! Ihanaahan se olisi mutta, ehkä sitten "vanhoilla päivillä" =)
 
poipoi
:headwall:
täällä myös 3 lasta, 4v,1,5v ja 4kk. Kokemukseni mukaan se kolmas ei mene "siinä sivussa", eli 3 on aivan eri asia kuin 2!!!
Ihan käytännön jutuissa sen huomaa, vanhemmilla on vain 2 syliä, autoon mahtuu hyvin 2 turvaistuinta, ulos on helpompi pukea 2 lasta yhtäaikaa...ym.
Toki niitä hyviä hetkiäkin tulee sitten kolmin kappalein, mutta täällä varsinkin esikoinen jää ihan paitsioon kun välttämättömien "huoltotoimenpiteiden", syömisen ja vaipanvaihdon jälkeen yhdessäoloaikaa jää ihan liian vähän.
Toivottavasti täälläkin vuoden päästä helpottaisi, itse en ainakaan ehdi nauttia enää kolmannen vauva-ajasta :'(
Kolmatta minäkin toivoin, mutta pidemmällä ikäerolla..
En voi sanoa että en kadu, sillä arki on tällä hetkellä niin raskasta, että kyllä kaduttaa..Ja harmittaa kaikkien lasten puolesta kun en ehdi olla enempi sellainen äiti kun tahtoisin tai sellainen kun esikoiselle olin.Onneksi on hyvä tukiverkosto..

 

Yhteistyössä