Kolmas tulossa ja pelottaa oma jaksaminen..kertokaa 3 lapsen äidit!

Eli tilanne se,että meillä kaksi hoidoilla saatua ihanaa lasta.Meille sanottu jo 10v.sitten ettei luomuna lapsia saada,tai on erittäin pieni todennäköisyys sille.
No nyt se pieni todennäköisyys on tapahtunut ja vauva saanut alkunsa luomusti..
Olisin itse ollut onnellinen kahden lapsen äitinä.Nyt tuntuu vaikealta iloita raskaudesta,vaikken missään nimessä aborttia tekisi,otamme vastaan mitä tulee.Mutta jotenkin mietityttää miten jaksan,mies paljon reissaa työn puolesta,mitään hoitoapua ei ole (emme ole käyneet 6 vuoteen missään miehen kanssa,esikoisen syntymän jälkeen).
Ei tämä avioliittokaan kauhean hyvin voi.
Olen hämmästynyt itsekin tästä,etten iloitse raskaudesta vaan se tuntuu taakalta .Tiedän että kun lapsi syntyy,olen iloinen ja lapsi on rakas,mutta jotenkin nyt tuntuu kaikki kaatuvan päälle.Tuntuu,etten jaksa olla enää kotonakaan lasten kanssa,olen 6.vuoden aikana ollut vain puoli vuotta töissä yhtäjaksoisesti lasten välissä.Nyt oli tarkoitus mennä tammikuussa,mutta jatkoin hoitovapaatani kun ajattelin,ettei meille enää lapsia tule ja ettäolen kuopuksen kanssa syksyyn kotona.Pari päivää päätöksen jälkeen huomasin raskauden.Ja nyt sitten en "pääse" töihin vuosiin.Välillä tuntuu että tulen hulluksi täällä kotona ilman aikuisseuraa,kun ei ystäviäkään oikein ole.
En kaipaa saarnaa ehkäisystä tai muusta,sillä tosiaan lapsia ei meidän pitänyt luomusti saada (lääkäri ei edes suostunut kierukkaa laittamaan).
Mutta jotain tukea kaipaisin,3 lapsen äidit,miten te jaksattevarsinkin jos olette olleet piiitkään kotona??
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun.

 

Mulla on sama pelko: toista lasta ei pitänyt tulla ehkä ollenkaan mutta kävi vahinko. Ja sitten se sukurasite teki tepposet ja tulee samalla kolmaskin. En koe tätä vauvojen saantia minään onnena ja siunauksena vaan pelottaa oma jaksaminen ja parisuhteen kesto, kun vasta ollaan saatu talo valmiiksi jota itse rakennettiin omin käsin 3 vuotta esikoisen vauva-aikana, mies aloitti juuri opiskelun työn ohessa ja itsellä töissä yt-neuvottelut meneillään.

Lähete oli aborttiin, mutta tiesin kyllä heti kun sain tiedon, että pitää odottaa 3 viikkoa toimenpiteeseen, että sinä aikana hormonit kyllä tekee tehtävänsä. Seuraava itku olikin sitten se ultra jossa oli epäilemäni kaksi sikiötä. Tiedän kyllä että tämä tästä mukavaksikin vielä joskus muuttuu, mutta ennen sitä on edessä raskaat vuodet jotka toivon parisuhteemme ja taloutemme jotenkin kestävän, samoin sen oman jaksamisen. Meillä ei täällä maalla ole tukiverkostoa, muutamia ystäviä olen nyt viimeaikoina ehtinyt saada kun rakennukselta pääsin pois.

En ole koskaan viitsinyt esittää mitään vaaleanpunaista mammaa, vauvat eivät ole minulle koskaan mitään merkinneet, ovat vain pieniä ihmisiä jotka pitää itse hoitaa kun on tehnytkin, mutta onneksi sitten ne leikki-ikäiset ovat jo ihan kivojakin. Suurin osa äideistä varmaan ajatusmaailmani tuomitsee, mutta olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen ja huomannut, että olen myöskin äitinä yllättävän hyvä!

 

Minkäikäiset lapset sulla on?

 

5,5 v ja 2 v.

 

Ensin; onneksi olkoon sydämeni pohjasta!
Toiseksi; en aio saarnata, pelotella tai mitään muutakaan sellaista.Sanon suoraan, että se ei välttämättä ole helppoa - ei ollut meilläkään kun syntyi kolme lasta kuuden vuoden sisällä- pelkäsin itsekin kun aloin odottaa kolmatta että miten taas jaksan yövalvomiset sun muut. No, jostain kumman syystä tämä kolmas lapsemme olikin kaikkein helppohoitoisin; nukkui täydet yöt jo hyvin varhain, noin 1kk:n iästä lähtien, ja oli kaikin puolin helppo lapsi muutenkin.
Omasta jaksamisestani pidin huolta käymällä mm. kansalaisopiston harrastuspiirissä, milloin vain suinkin pystyin. Kannattaakin etsiä joku kiva harrastus vaikka kerran viikossa, vaikka uimassa käynti tms. jos siihen vain suinkin on mahdollisuus. Näin saat sitä omaa aikaa ja saat "selvitettyä"asioita pääsi sisällä kaikessa rauhassa. Tai jos ei joka viikko onnistu niin joka toinen viikko sitten, niin kuin minä tein mieheni vuorotyön vuoksi.
Itse olin kotosalla 10v. putkeen, enkä nyt kadu sitä ollenkaan. Kyllähän se oli raskasta välillä, sitä en kiellä, mutta nyt olen lapsiltani saanut ihan suoraa kiitosta siitä että olin kotona niin kauan heidän kanssaan (lapset ovat jo 13v-19v) enkä parempaa "palkkaa" tai kiitosta niistä vuosista olisi voinut saada.

Rohkeutta ja tsemppiä sinulle, kyllä sinä jaksat, kun muistat pitää myös itsestäsi huolta!

 

raskasta on, mutta ihminen venyy tarvittaessa. se on kuitenkin muutamia vuosia vaan ja sitten niistä on sulle jo apuakin ja isommat leikittää pientä jo aiemmin. älä murehdi, vaan ota päivä kerrallaa, ajattele asia niin, että se on sulle suuri lahja luonnolta, jota ei kaikki saa vaikka kuinka haluaisivat.
mun lapset on 2, 7 ja 9. töihin olen jo mennyt ja se kieltämättä helpotti pääkoppaa, vaikkakin lisäsi kiirettä. usko pois, jaksat hyvin ja itket vielä monet itkut, useimmat niistä onnesta, kun seuraat sitä suloista kolmostasi.

 

Meillä 3 lasta aikas pienillä ikäeroilla..ekalla ja tokalla 1v5kk ja tokalla ja kolmannella 2v. Nyt ovat reilu 4v,pian 3v ja 9kk. Kyllä tää ihan hyvin on mennyt,oma asenne varmaankin ratkaisee paljon ja tietty lasten luonteet jne. Meillä ei mitenkään yli rankkaa..lapset(isommat) ovat tottuneet että meillä on tietyt säännöt jne. Mä oon huomannut,et yhden kanssa oli rankinta,nyt noi menee ns.samalla kaikki kolme. Työ elämää kyllä kaipaan jo vähän,vaikka oon ollu kotona vasta n.4.5v,mutta tuon nuorimman iän vuoksi on pakko olla viä kotona..en raaski tarhaan laittaa noin pientä.

 

Ota siunauksena se mitä tulee. Sanoistasi huokuu samalla se että omaat kyllä voiman tuohon kaikkeen.
Siinä ei ole mistään itseensä luottamisesta kyse vaan siitä että uskaltaako antautua sille voimalle mitä lapsesta huokuu sinuun.
Ei ole myöskään kotia ja muuta maailmaa. On vain teidän perheen maailma!
Ymmärrät varmasti että lapset eivät rajoita vaan vahvistavat, sinä itse voit rajoittaa. Älä tee sitä itsellesi, äläkä lapsillesi.
Tekstissäsi sanot hienosti asioita ääneen. Sanotko muualla niitä ääneen? Se kannattaa.
Mitä enemmän uskaltaa sitä paremmin jaksaa!
JA MUUTEN! SE on ihan pelkkää potaskaa että miehen tehtävä on tuoda leipä pöytään, tai mikäli se on totta se ei saa ilmetä niin että se olisi sitten lapsilta ja perheeltä voimavaroista pois. Isä saa toki hakea sitä leipää, mutta vain jos se on hyväksi perheelle.
TÄRKEÄÄ: Isän tulisi kyetä hyväksymään ja ymmärtämään se että jos olisi vain hän ja lapset, hänen täytyisi tulla toimeen. Myös perheen isältä on voitava vaatia täysi sitoutuminen lapsiin ja sitä kautta koko perheen hyvinvointiin.
Jos siinä sitten on kyse rahan tekemisestä ettei voi olla perheensä kanssa, niin sanonpa vain että nälkään täällä ei oo kukaan kuollu. Tyhmyyteen kyllä on.
Rakasta itseäsi! OLET USKOMATON! Jo pelkkä elämän alkuvoiman luominen on naisella niin suuri ihme että et tarvitse muuta kuin voiman keskittyä siihen. SE sisältää vastaukset!

 

Itku tulee silmään kun lukee vastauksia.
Meidän tytöt ovat aika haastavia,siksi tämä kolmas raskaus tuntuu siltä,että jos vielä kolmas vinkuja tulee taloon,en tiedä sietokykyäni.. Tosiaan minulla ei ole aikaa itselleni.
Ystävät puuttuvat myös.Ja kyllä,olen puhunut miehelleni todella suoraan tunteistani,ja hän on minulle vihainen,kuinka voin ajatella näin!Eihän hän ole ollut kotona jo vuosikausia (olisi menettänyt jo järkensä jo kuukaudessa).En uskalla miehelleni enää avautua asiasta.Kun olen valittanut pahoinvointia,olen suurin piirtein hänen mielestään onnellisessa asemassa kuin voin vain maata sohvalla.Hän ei ymmärrä oksettavaa oloa,uskomatonta väsymystä ja mielialan vaihteluista.Ei ole ketään,kenelle puhuakaan siis...

 

mulle tulossa neljäs mutta joo..se kolmonen on niin helppo tapaus että menee oikeesti siinä sivussa. okei...tietysti hommaa on mutta kyllä sen kestää. oon ihan sata varma muutenkin et mulla on helpompaa kun on useampi lapsi eikä vaan 1.

saa nähä miten neljän kaa sujuu. :kieh: :heart:

 

lisään vielä että on tässä ollu raskastakin aikaa..esim. mulla on masennus mutta en silti vaihtais mun perhettä mistään hinnasta. :heart:

ja lasten iät 6v7kk, 5v4kk ja 2v5kk. koko lauma tyttöjä.

 

jos nyt yhtään auttaa tämä,niin mulle kolmannen lapsen syntymä,hoito ym.tuntui oikeestaan kaikista mullistavimmalta ihan positiivisesti!synnytys meni hyvin,lapsi oli terve ja tosi rauhallinen ja tyytyväinen!ehkä olin myös itse kypsempi äitinä.koin itseni niin Äidiksi...

 

Itku tulee silmään kun lukee vastauksia.
Meidän tytöt ovat aika haastavia,siksi tämä kolmas raskaus tuntuu siltä,että jos vielä kolmas vinkuja tulee taloon,en tiedä sietokykyäni.. Tosiaan minulla ei ole aikaa itselleni.
Ystävät puuttuvat myös.Ja kyllä,olen puhunut miehelleni todella suoraan tunteistani,ja hän on minulle vihainen,kuinka voin ajatella näin!Eihän hän ole ollut kotona jo vuosikausia (olisi menettänyt jo järkensä jo kuukaudessa).En uskalla miehelleni enää avautua asiasta.Kun olen valittanut pahoinvointia,olen suurin piirtein hänen mielestään onnellisessa asemassa kuin voin vain maata sohvalla.Hän ei ymmärrä oksettavaa oloa,uskomatonta väsymystä ja mielialan vaihteluista.Ei ole ketään,kenelle puhuakaan siis...

Jos mies on noin ymmärtämätön sua kohtaan, sanoisin sinuna hänelle että jos on tarkoitus sun pystyä olemaan kotona kolmosenkin kanssa, on asenteen sua kohtaan muututtava, muuten menet töihin heti kun se on mahdollista.
Tuohon ettei ole ketään kenelle puhua, mietin että onko paikkakunnallasi perhekerhoa (seurakunnan tms) sieltä voisit löytää hyvinkin kohtalotoverin/tovereita.
Nyt sun on pidettävä puoliasi miestäsi vastaan; hänen on ymmärrettävä että sulla on oikeasti "kolmen kuukauden oksennustauti" käsken miehen kuvitella itselleen jatkuvasti vastaava olotila. Veikkaan että että miehesi on kipeääkin kipeämpi kun vain vähänkin on huono olo tai lämpöä ja vaatii silloin sua avukseen joka välissä.
Toivon että miehesi ymmärtää tulevan lapsen olevan yhteinen "projekti" ja että hän ei jättäisi kaikkea sun kontollesi.
Edelleen toivon sulle tsemppiä ja voimia. Ja jos muuten viesti ei mene miehellesi perille, näytä nämä viestit tai ainakin joitakin näistä, jospa hänelläkin alkaisi hiljalleen raksuttaa....

 

Minulla kolme lasta pienillä ikäeroilla ja voin omasta puolesta sanoa että kolmen kanssa on ollut helpompaa mitä aikanaan kahden kanssa oli.Kaksi ekaa ollut suht haasteellisia mutta kolmas niin helppo.Itse osaa jo suhtautua siihen äitiyteen hiukan rennommin kuin vanhempien lasten kanssa.

 

Hmmm.. sulla on kuitenki ihan kohtuu isoja nuo sun isommat lapset. Tarkotan että kävelevät kuitenki ite ja ehkä niillä välillä löytyy jo korvatki et uskovat jo puhettaki..

Mulla oli vanhin 2,5v ku kolmas synty ja sikäli oli hankalaa ku kaikki 3 oli kerralla pieniä ja esim kauppakäynnit sen puolesta hankalia ku yksin yleensä ne piti kuitenki lasten kans tehä. Kotosalla ne kyllä pysty kohtuudella jopa yksinki hoitaan. Niin ja mulla mies aika paljo pois. Tekee pitkää päivää töissä eli aamu6-yö11 on ehkä se normaalein hänen työpäivänsä..

No, siitäki ajasta selvittiin.. Nyt lapsia 5, iät 5,5v ja 0,5v välillä ja tavallaan on jo kuitenki helpompaa ku on nuita "isompiaki" lapsia jo. Vanhimmat osaa jo vähän vauvaa välillä viihdyttää yms mitä ei kukaan osannu sillon ku tuo 3 synty. Hyvin se menee sullaki! Ihminen venyy aika paljoon ku vaan on tarvis! Ja ku annat nuille isommille lapsille joskus jotain vauvaan liittyvää tehtävää ja muistat kehua niin ainaki täällä se on tosi hyvä palkinto nuille isoille tytöille. Ja muista antaa isompien pitää pientä sylissä yms niin kyllä se siitä..

jaksamisia raskausaikaan!

 

jos nyt yhtään auttaa tämä,niin mulle kolmannen lapsen syntymä,hoito ym.tuntui oikeestaan kaikista mullistavimmalta ihan positiivisesti!synnytys meni hyvin,lapsi oli terve ja tosi rauhallinen ja tyytyväinen!ehkä olin myös itse kypsempi äitinä.koin itseni niin Äidiksi...

Mulle kävi ihan samoin, kolmannen lapsen koin kaikkein helpoimpana, oli jo "kokenut" äiti, vauva oli onneksi helppo ja isommista jo paljon apua ainakin viihdytysjoukoissa
Eikä tuo neljäskään nyt mitenkään ylivoimaisen raskas ole ollut, vaikka mulle kävi just noin, että töihin oli tarkoitus lähteä, sit tuo nelonen ilmoittikin yllättäen tulostaan

 

Nimim. Prof - uskomatonta potaskaa tuo sinun kirjoituksesi! Taidat olla miespuolinen kun tuollaista päästelet! "Mitä enemmän uskaltaa sitä paremmin jaksaa" ja "lapset eivät rajoita vaan vahvistavat" sekä tuo täysin pöljä "elämän alkuvoiman luominen..." Taidat olla aivan irrallaan arkitodellisuudesta. Entä synnytyksen jälkeistä masennusta ja vakavaa uupumusta potevat äidit, entä ne joiden parisuhde ei enää kestä uutta lasta, entä erittäin vaativa kaksosten hoitaminen ilman tukiverkostoja - kuvittele että olet saanut toisen vauvan syötettyä ja nukutettua ja luulet saavasi itsekin nukkua niin toinen herää...siinä on kaukana tuo "voiman saaminen lapsesta".
Ja taloudelliset realiteetit monesti pakottavat isän työskentelemään enemmän kuin ehkä haluaisikaan esim. jos on paljon velkaa. Äidin tulot kun saattavat pudota merkittävästikin.
On täysin realistista olla huolissaan uudesta tilanteesta - sitä kautta voi lähteä sitten etsimään ratkaisuja. Pitää kuunnella itseään, jos joku jaksaa kolmen pienen lapsen kanssa ei välttämättä tarkoita että sinä jaksaisit. Voimia ja viisautta molemmille pohtijoille!

 

Mulla on "vasta" kaksi lasta, mutta vähän samantyyppistä kokemusta kuin sulla...
Meidän lapset on 3v5kk ja 2v1kk. Tarkoituksella haluttiin lapset pienellä ikäerolla, mutta kas kummaa: kun olin väsynyt ja pahoinvoíva toista odottaessa, ei mieheltä herunutkaan minkäänlaista ymmärrystä... Muistan, kun kerran itkin miehelleni, että jos vauvasta ei olisi kerrottu vielä kenellekkään, menisin otattamaan sen pois... Ja tähänkin mies vastasi vain "höpö höpö!". Ei ne miehet oikeesti älyä! Meillä ainakin huomasi sen, että hänelle tuli enemmän hommaa esikoisen kanssa, koska minä en jaksanut ja se kai oli hänelle jotenkin kamalaa, vaikka aina on ihan aktiivinen isä muutenkin ollut. Ei muutenkaan ollut niin kiinnostunut raskauden aikana kunntelemaan vauvaa ja kaikkea, mitä oli ensimmäisen raskauden aikana ollut.
Toisen lapsen ensimmäinen vuosi oli ihan kamalaa. Mies ei uskaltanut ottaa vastuuta kahdesta pienestä ja minä en käynyt edes kaupassa niin, etteikö toinen lapsista olisi ollut mukana. Vauva oli kovin tyytymätön ja kovin kiinni äidissä.
Nyt on aivan mahtavaa! Lapset on ylimmät ystävykset ja usein mietitäänkin, että onneksi meillä on nuo kaksi lasta. On ihanaa, että heillä on toisensa ja mitä esikoinen tekisi, jos ei olisi tuota pikkuvelua...?
Ollaan myös ajateltu, että kolmas lapsi olisi varmasti helpompi siinä mielessä, että nuo kaksi olisi nyt isompia ja heillä tosiaan on toisensa. Eivät siis ehkä olisi kokoa jan vaatimassa huomiota äidiltä (silloin kun isä on töissä, meillä nimittäin tekee paljon reissutyötä). Minulla olisi enemmän aikaa vauvalle ja isä pärjää paremmin isompien lasten kanssa. Joten jospa me vielä se kolmas joskus saadaan...
Jaksamista sinulle! Uskon kyllä, että kaikki menee hyvin. Älä murehdi vaan iloitse siitä, että teille suodaan lapsia!

 

Meillä esikoinen oli 5,5v ja keskimmäinen 4,5v kun kolmas syntyi. Mä lähinnä koin luksuksena näin ison ikäeron (esikolla ja keskarilla vuoden ikäero). Kuopus oli kaiken lisäks tosi helppo ja hyvin nukkuva vauva. Minäkin nautin tästä kolmannesta eniten.

Miltä susta tuntuu? Varmasti aluksi se on shokki, sulattele asiaa ja keskustele mihesi kanssa.
Muistan itse miltä musta tuntui kun toka raskaus oli yllätys...ja esikoinen oli 4kk kun teisn raskaustestin. Onneksi mies oli niin ihana ja sanoi että kyllä me pärjätään.
Asioilla on tapana järjestyä!

 

mie olen kans huomannut nyt tän kolmosen kohalla, että ei tää äitinä olo ja se vauvan hoito ole enää niin "rankkaa" ja sellasta elämää mullistavaa, kuin ekan ja tokan lapsen kohalla..oikeestaan aika helpolla (koputtaa puuta ) olen päässy, tähän mennessä.. ja tää on ihan mukavaa puuhaa!! että onnea sinne suuntaan raskauden johdosta!! =) :flower: usko pois, on ihan luonnollista tuntea noin, että miten sitä jaksaa jne jne..mutta sitten kun vakkeli syntyy ni ai että se on ihanaa!!

 

mie olen kans huomannut nyt tän kolmosen kohalla, että ei tää äitinä olo ja se vauvan hoito ole enää niin "rankkaa" ja sellasta elämää mullistavaa, kuin ekan ja tokan lapsen kohalla..oikeestaan aika helpolla (koputtaa puuta ) olen päässy, tähän mennessä.. ja tää on ihan mukavaa puuhaa!! että onnea sinne suuntaan raskauden johdosta!! =) :flower: usko pois, on ihan luonnollista tuntea noin, että miten sitä jaksaa jne jne..mutta sitten kun vakkeli syntyy ni ai että se on ihanaa!!

Samat tunteet täällä!
Lapset 3,5v, 2v ja 2kk.

 

Muakin vähän pelottaa miten jaksan kun toisella ja kolmannella tulee pieni ikäero 1v7kk. Varsinkin kun toisella on allergioita eikä mikään helppo lapsi. Enkä allekirjoita väitettä et toinen menee siinä missä ensimmäinen tai kolmas siinä missä toinenkin. En totisesti!!

 

Monet on muuten sanonut että sen kolmannen kohdalla helpottaa, ehkä siihen osaa suhtautua jo erilaisella asenteella.. Meillä on semmonen tilanne nyt, että kotona on 1,5v. ja 3v. Kolmas syntyy viimeistään viikon päästä. Aluksi kun sain kuulla olevani raskaana taas, olin kauhuissani. En ikimaailmassa olisi halunnut tähän enää kolmatta ja koko raskauden ajan oon vähän niin kuin jättänyt koko asian taka-alalle.. Mutta ehkä siihen on kuitenkin kypsynyt ja nyt sitä odottaa jo innolla. Mä itse olin töissä kolme kuukautta ennen kuin jäin taas äitiyslomalle ja täytyy sanoa että se helpotti tosi paljon. Nautin suunnattomasti töissä olosta ja nyt on mukavampi olla taas kotona kun pääsi vähäksi aikaa pois. Että jos kotona vain olet ollut, niin ymmärrän, että se voi tuntua rankalta. Se oma aika olisi tärkeää. Ainakin itse koen että olen alkanut jaksaa paremmin kun pääsee välillä itekseen johonkin...Ja älä tunne huonoa omaa tuntoa noista tuntemuksista, se on ihan normaalia, vaikka välillä tuntuisikin ettet halua vauvaa ja et jaksa jne. Sulla on kuitenkin aikaa sopeutua ja kasvaa taas uuden vauvan tuloon...

 

Mietin aina ennen meidän kolmosen syntymää, että miten kaverini jaksaa kolmen kanssa. Kysyinki asiasta ja sanoi, että samoin kun kahdenkin kanssa. Meillä on 9, 6 ja 9kk ikäinen ja minusta kaikki on ollut helpompaa ja arki menee rutiinilla eikä turhista asioista stressaa niinkuin aikaisempien lapsien kanssa. Mutta tsemppiä etköhn sie jaksa kun olet kaksikin hoitanut! Itsellä meinaa vielä vauva kuumettakin pukata, ett sais leikkikaverin tälle pienimmälle.