koliikki vauva,suhde kovilla

Hei,

Ensimmäinen lapsemme, täydellinen, nukkui yönsä alle 5kk, helppo.

Nyt toinen. Koliikki, huutaa, mikään ei ole hyvä, lääkettä, hyssytystä, unettomia öitä jo 2kk, esikoinen kärsii koska kakkonen saa kaiken huomion, riitaa ja hampaiden kiristystä miehen kanssa, ei halua vaihtaa vaippoja, eikä liiemmin kylvettää, ei kuulemma uskalla, on liian pieni tai sitten pelkää ettei tee mitään oikein.
Haluaa vaan tehdä kotihommia ja olla esikoisen kanssa. Mä olen ihan puhki kaikesta imetyksestä hyssytyksestä ja siitä että pitää aina olla valmiina vaikka voimat on ihan loppu. Illalla mies haluaa kanssakäymistä, ei vois vähempää kiinnostaa. Olen todella ärsyyntynty kaikkeen. Mieheni valittaa väsymystään, just. Välillä oikein naurattaa. Olisin valmis lähteen töihin minäkin aamusin ja jättää miehen pyjama päällä, tukka sekasin huutavan lapsen kanssa keittiöön, nähdään illalla..

Mites teillä?

 

Hei,

Ei ole minulla kokemusta moisesta, joten voin vain kuvitella kuinka koville ottaa. Suhde on kuitenkin ollut kovilla itse kullakin.
Juttele miehen kanssa asiasta rauhallisesti, sen olen huomannut, että jos hermostuneena yritän huutamalla saada asiani perille, ei mies tajua mitään.
Keskustelemalla sen sijaan saa jotain perillekin.

Ei ole helppoa tuollainen, varsinkin kun univelkaa varmasti on kertynyt ihan mukavasti. Muista kuitenkin, että miehesi saattaa ihan tosissaan pelätä ettei osaa toimia vauvan kanssa oikein.
Siitäkin huolimatta molempien tulisi toki viettää aikaa molempien lasten kanssa, vaikkei se aina niin helppoa olisikaan.
Mutta jutelkaa, ehkä homma lähtee siitä paranemaan.

Voimia sinulle :hug:

 

Meilläkin molemmat lapset ovat olleet itkuisia. Kuopus hankalampi, kun itki yölläkin. Kokeileppa vyöhyketerapiaa, auttaa.

 

Meidän esikoinen oli koliikkivauva. Olin niin nuori ja typerä, että luulin vauvojen nyt vaan kertakaikkiaan olevan sellaisia, itkuisia ja ärtsyjä.
Mutta voimat ja hermot se koliikkivauva vie, tai vei ainakin minulta. Tosin itse koin vain kertakaikkiaan epäonnistuneeni äitinä: enhän ymmärtänyt lapsen itkevän kipujaan vaan luulin hänen parkuvan ylipäätään maailman pahuutta.

Sinä tiedät lapsen sairauden, ja sinun pitäisikin varmaan avata suu neuvolassa ja kertoa asiasta, siitä miten poikki on vauvan kanssa ja miten kovasti tarvitsisit edes joka toinen viikko yhden kokonaan nukutun yön.

En tiedä, onko koliikkivauvoille ihan omia sivuja, joista voisit hakea tietoa yhdessä miehen kanssa, jotta hänkin ymmärtäisi tilanteen. Tärkeintä on, että jaksaisit ja voisit jollakin tavalla pitää huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi, sehän on sekä sinun että lastesi kannalta tärkeintä.

Piika-äiti

 

Meillä mies syytti minua, kun vauva vaan iti ja itki. En kuulemma osannut kantaa sitä oikein jne... No huomas se sitten lopulta kun tuli itse kokeilemaan ettei siihen mikään auta. Pari kertaa pyöritin sen froteepyyhkeen sisään niinku kapaloon ja se auttoi kun siinä sitä kantelin. Huuto loppu kun alkoi syömään velliä ja kiinteetä pari kuisena.... Apua nyt mut tapetaan

 

Meillä myös mahavaivoja ensimmäiset 4kk,sitten aloitettiin soseet ja vaivat loppuivat. Onneksi kaikki vaiheet menevät ohi,meillä ollut vaikeaa,tosi vaikeaa välillä ja huutoa ja itkua mutta kyllä se aurinko alkaa paistaa sinne risukasaankin lopulta.. tsemppiä,kyllä mies jaksaa odottaa kun vaan puhutte asiasta.

 

Joo, kyllä on suhde ollut kovilla vauva-aikana. Meilläkin itkuun auttoi kapalointi. Ei kylläkään aina... En kaipaa vauva-aikaa yhtään.
Joku kirjoitti, että alkoi antamaan sosetta, niin itku laantui. Sehän oli loistava teko, siinä ei tarvi yhtään miettiä, mitä muut mammat siihen sanoo, kun se kerran toimi :flower:
Jos eläisin sen ajan uudelleen, yrittäisin muistaa pelata mieheni kanssa samaan pussiin, olla samaa joukkuetta ja antaa miehelle tilaa ja vapautta lasten kanssa.

 

meilläkin molemmat lapset koliikki vauvoja ja suhde oli koetuksella, varsinkin esikoisesta.
Olin niin loppu, vaikka mies öisin heräilikin. Minä vain itkin.
mies oli töissä ja kun tuli kotiin alkoi vauvan itku. yhdessä olo aikamme perheenä siis oli pelkkää huutoa.
Onneksi se loppui 2.5 kk kuluttua kuin seinään. jos olisi kauemminkin jatkunut, olisimme varmasti eronneet. tuosta nyt jo 9 vuotta ja kuopuksen koliikista 6 vuotta.

Voimia

 

"kiva" kuulla että muillakin.

meillä esikoinen nyt 1v ja alku oli ihan hirveeät. koliikki ja tosiaan avioliitto koetuksella. mäkin vaan itkin ja kannoin vuavaa kantoliinassa ympäri kylän raittia. miehelle itku oli liikaa, se pysty kylmästi jättää vauvan yksin itkee. tää oli mulle tosi yllätys, sillä muuten mies on maailman herttasin. eli minä siiten hoidin vauvaa lähinnä täysin yksin, kun en todellakaan voinut jättää vauvaa itkemään. ja mies rupes tekee pitkää päivää duunissa ja tuli vasta klo 22 kotia eli kun jo nukuttelin vauvaa.

silloin olin niin väsy, etten kyennyt muuta ajatella kun päivästä selviämistä. nyt sitten on ruvennut tuo koliikkiaika vaivaamaan miehen reaktion takia. olen todella pettynyt mieheeni, mutta en uskalla asiaa sanoa. varsinkin, kun miehen mielestä vauva voi ihan hyvin huutaakin, ei sitä koko ajan tartte paapoa. en voi käsittää, miten mieheni pystyi ajatella noin pienestä vauvasta, joka huusi kipuansa?!

asia todella vaivaa mua ja mietin välillä vakavissani eroakin.

 

Meillä esikoinen oli koliikkivauva ja toinen helppo. Kyllä verotti tuo koliikkinen voimavaroja, mutta kun oli esikoinen, niin oltiin vissiin vanhemmuuden huumassa niin, että parisuhteen puolesta ei tarvainnut pelätä ja kumpikaan ei valittanut. Yritimme vain kestää ja sittenhän koliikki jo helpottikin. Toisen helpomman kanssa on jo tullut valitettua. Vuodet vierivät ja yhteistä aikaaparisuhteelle ei ole. Valitetaan ja kestetään, kun ei ole ketään meitä auttamassa ja imetyskin tietty sitoo. Välillä taas ollaan oikein tyytyväisiä tähän perhe-elämäämme.

 

Itselläni ei ole ollut koliikkivauvoja eikä lapsellanikaan.Mutta muistan kun joskus tyttäreni kanssa puhuttiin ennen ensimmäistä lapsenlasta,että jos lapsi on koliikkivauva,niin tulen kyllä joskus valvomaan jonkun yön,että saavat levätä.Varmaankin tuossa tilanteessa olisi pienikin apu todella enemmän kuin tarpeeseen.

 

\

Meillä mies syytti minua, kun vauva vaan iti ja itki. En kuulemma osannut kantaa sitä oikein jne... No huomas se sitten lopulta kun tuli itse kokeilemaan ettei siihen mikään auta. Pari kertaa pyöritin sen froteepyyhkeen sisään niinku kapaloon ja se auttoi kun siinä sitä kantelin. Huuto loppu kun alkoi syömään velliä ja kiinteetä pari kuisena.... Apua nyt mut tapetaan

Olen ittekkin ajatellut tota vellin antoa illalla, mutta en uskalla ehkä vielä..en tiedä mitä pelkään, pään halkeemista vai vellin antoa!! Mitä vellia aloit antamaan ensin?
Noh, nyt aloin sitten kapaloimaan, ostin oikein kapalointiin tarkotetun liinan. Katotaan sitten miten menee ja päätin nyt sitten laittaa lapsen kunnon rytmiin ja kunnon syöttövälit. Kiitos kaikille vastauksista :heart:

 

Tiedän tasan tarkkaan tuntemuksenne, sillä erotuksella että meillä ei nukuttu kunnolla koko ensimmäisen vuoden aikana.
Uskomatonta varmaan, mutta meidän tyttö nukkui todellakin 1v synttäreihin asti todella huonosti.Aluksi mekin luulimme(kuten neuvolakin) et kyseessä on koliikki joka helpottaa sen 3 kk jälkeen mutta eipä loppunut.Odotin kuin kuuta nousevaa tuota 3 kk ikää ja luoja kuinka toivotonta oli kun unetomuus vaan jatkui ja jatkui...
Lapsemme on ollut pienestä asti todella herkkäuninen, vaikka on kyllä alusta asti totutettu perheen ääniin.Tuttia ei suostunut imemään ollenkaan, eikä tuttipulloakaan vaikka koitin lypsääkkin...Korvikkeet ei myöskään kelvannut vaikka yritimme sinnikkäästi.Imi tissiä vuoden ikäiseksi asti.(Äitin kertoman mukaan olin itse samanlainen ja ei kuulema uskaltanut enää tehdä lapsia jälkeeni, vaikka olikin 2 ihan erilaista vanhempaa lasta)
Mies tekee vuorotyötä ja oli tuskallista koittaa antaa miehen edes nukkua kun lapsi huusi.Itselleni lapsi oli ensimmäinen, mutta miehelle jo kolmas ja ehkä jaksoinkin pitkään ensihuuman vallassa....Parisuhdekkin rakoili jossain vaiheessa kun molemmat olimme liian väsyneitä.Isovanhemmat eivät 1 yön jälkeen enää uskaltaneet rueta lapsenlikaksi, koska oli niillekkin painajainen jatkuvasti huutava lapsi.Siitä olen kyllä hieman pettynyt..meinaan jos me jaksoimme vuoden ja he eivät edes yhtä yötä ilman et hälyttivät meitä apuun!! :kieh:
Uskon yhä ettei ihmiset oiikein edes uskoneet että vauva VOI nukkua noinkin huonosti kuin meillä.Neuvolassakin se uskottiin kunnolla vasta vähän ennen 1-v synttäreitä kun paukautin ääneen et ymmärrän kyllä et joku joskus heittää lapsen seinään...Siihen asti yritin JOKA kerta kertoa miten rankkaa on ollut.Paukattamiseni jälkeen vasta tarjottiin unikoulua, jota olin vailla joskus puoli vuotta aiemmin...
Nyt lapsemme on jo hiukan yli 3-v mutta edelleenkään hän ei nuku yksin.On kokeiltu unikoulua, huudatusta ym, mutta vaikka lapsi nukahtaisi niin about ½ h kuluttua alkaa armoton huuto, joka ei lopu.Pahimmillaan on huudatettu varmaan 4h, mutta sit loppui kärsivällisyys kun lapsi itki ja oksensi...
Nukkuu hyvin jos vanhemmat on koko ajan vieressä, mutta yhä herää siis jos poistumme.On kyllä kovasti näivettänyt seksielämäämme ja mietityttää kyllä et kestäisikö parisuhde toista yhtä huonosti nukkuvaa lasta..epäilen vahvasti!Meillä kun minä hoidin lapsen silloin kun oli pieni ja ensimmäisen vuoden olin kyllä ihan "tissinä" kotona ja hoidin lisäksi kaikki kotityöt lumenluonti mukaanlukien.Olisi ihailtavaa jos mieskin osallistuisi ja ne isovanhemmatkin..Yksi uneton yö heille olisi niin pikku-juttu verrattuna oikeasti väsyneille vanhemmille!