Koko ajan tappelevat tenavat

[Pää hajoaa]

Mulla on kaksi lasta, jotka tappelevat _koko_ajan. Toinen viisivuotias ja toinen kohta kolme. Yksinään omassa rauhassa/kavereiden kanssa leikkivät ihan hienosti eikä leikin sujumiseen juuri tarvitse puuttua. Leikkitaitoja siis mielestäni on. Kahdestaan eivät juurikaan leiki ja jos joskus siihen erehtyvätkin, menee ehkä kaksi sekuntia ennen kuin on täysi rähinä päällä. Vanhempi päsmäröi, omii kaikki lelut, ei anna toiselle yhtään tilaa leikissä vaan huutaa pää punaisena "EI NOIN". Nuorempi pistää kaikki vanhemman leikkirakennelmat päreiksi tai "varastaa" leikin kannalta olennaiset lelut. Tekee kiusaa vaikkapa heittelemällä hiekkalaatikolla hiekkaa toisen päälle, lyö, tönii, repii hiuksista ja ennen kaikkea PUREE. Tätä satuttamista on nuoremman puolelta todella paljon eikä tarvitse olla mikään riitatilannekaan päällä, kunhan nyt ohimennen käy puraisemassa. Homma saattaa sujua, jos olen itse mukana leikkimässä lasten kanssa, mutta silloin pitää koko ajan jollain lailla ennaltaehkäistä näitä em. juttuja.

Olen ihan kypsä tähän tilanteeseen ja jatkuvaan erotuomarina toimimiseen. Tiedän kyllä, että sisarukset tappelevat, mutta onko normaalia, että se on ihan jatkuvaa? Ja tuo nuoremman töniminen, lyöminen ja pureminen, millä pirulla sen saa loppumaan? Jossain vaiheessa käytin jäähyä rangaistuksena, kun puremista oli paljon. Silloin se loppui joksikin aikaa, mutta nyt sitä on taas jatkuvasti. Pistän pyytämään anteeksi ja halaamaan ja lohduttamaan/puhaltamaan ja kerron ja näytän miten toiseen saa koskea. Isompaa koitan ohjata ottamaan pienempää paremmin leikkiin mukaan ja vaikka neuvomaan, mitä leikissä voisi tehdä. Jäähy on kuulemma nykyään saatanasta, mutta sinnekin meillä joutuu jos asia ei mene millään perille. En ehkä ole koko ajan 100% johdonmukainen seurauksissa, koska en jaksa enkä ehdi, koska välillä pitää laittaa ruokaa ja siivota ja pyykätä ja tehdä pihatöitä eikä kukaan muu tee niitä tai ole lasten kanssa sillä välin.

Tänään sovittiin pienemmän kanssa, että aloitetaan keräämään tarroja päivistä, joina ei pure. Viiden tarran jälkeen tehdään yhdessä mukava juttu, jota toivoi. En tiedä, kuinka tuo mahtaa toimia, kun alle kolmevuotiaalle päivä on varmaankin aika pitkä pätkä. Mutta miten tuon sitten jaksottaisi? Haluaisin kuitenkin kokeilla jotain positiivista lähestymistapaa.

Varmaan tuo lasten käytös johtuu jotenkin minusta, vaikka en käy käsiksi lapsiin enkä mieheeni ja anna siten huonoa esimerkkiä. Ääntä korotan ja nykyään varmaan liian usein. Yritän antaa kummallekin kahdenkeskistä aikaa ja vanhemman kohdalla se onnistuukin pienemmän päiväunien aikaan. Pienempi sitten jää siitä vähemmälle, koska samanlaista päivittäistä hetkeä ei ole. Tuntuu vaan, että keinot on lopussa. Haluaisin että noilla kahdella olisi joskus mukavaakin yhdessä eikä vain ainaista tappelua.

 

[viera.s]

5-vuotias ja alle 3-vuotias ovat sen verran eri tasolla leikeissään ja kun pienemmällä on päällä vielä tuollainen satuttamisvaihe, en edes yrittäisi saada lapsia leikkimään keskenään ellen itse ehtisi olemaan leikkiä vierestä ohjaamassa. Muuten pyrkisin ohjaamaan vaan lapset eri touhuihin, jotta rauha säilyisi. Sitten kun pienempi hallitsee käytöstään paremmin, leikit ehkä sujuukin ja isompikin jaksaa ottaa toista paremmin huomioon. Nyt hänellä on ehkä sen verran negatiivinen kuva pienemmästä, ettei jaksa olla kovin kärsivällinen hänen suhteensa.

Se nyt ei sinänsä liene tavatonta, että vajaa 3-vuotias puree, lyö tms. Meidänkin lapsella oli 2-3-vuotiaana sellainen vaihe, että purki kiukkunsa lyömällä meitä vanhempia ja muita läheisimpiä (ei vieraampia lapsia tai aikuisia koskaan). Ei sen poiskitkemiseen ollut mitään poppaskonstia, jäähyjäkin kyllä jossain vaiheessa kokeiltiin ja ne auttoi hetkellisesti, mutta ei pidemmän päälle. Keskustelu ja ääritilanteissa pois käskeminen olivat käytössä, samoin ohjasin purkamaan kiukkua sallituin keinoin esim. lyömään tyynyä. Teillä tosin tuo pienemmän käytös on ilmeisesti paitsi kiukun purkamista, myös huomionhakua. Eli tärkeää olisi koittaa antaa huomiota positiivisista asioista, jotta ei isosisarusta puremalla tarvitsisi sitä hakea. 5-vuotias voi leikkiä yksinään sen aikaa, kun annat myös sille pienemmälle kahdenkeskistä huomiota. 5-vuotiaalle voi hyvin selittää, että kun teidän kahdenkeskinen aikanne on pienemmän nukkuessa päikkäreitä, pienemmän aika on sitten jossain muussa vaiheessa päivää.

 

[viera.s]

Niin ja tuosta tarrasysteemistä. Kyllä alle 3-vuotias on ihan liian nuori tuohon. Ei vaan se, että päivä on pitkä aika, vaan se vasta pitkä aika onkin noin pienelle, mitä pitäisi odottaa sen palkkion saadakseen. Meidän lapsi ei oikein 4-vuotiaanakaan jaksanut motivoitua, kun tuota muihin asioihin liittyen kokeiltiin, kun se palkkio olisi tullut vasta monen päivän jälkeen vaikka toimisi kuinka täydellisesti. No jos lapsi innostuu jo sinänsä niistä tarroista, se tietty vähän auttaa asiaa. Mutta silti, en usko että toimii. Sitä paitsi tuokin kääntyy negatiiviseksi, jos/kun lapsi kuitenkin puree. Silloin se ettei sitä tarraa saa, on kuitenkin rangaistus lapsen mielessä ja hänellä ei ole enää loppupäivän aikana mitään motivaatiota olla purematta.

Toimivampi tapa tuoda positiivisuutta lisää kasvatukseen on antaa lapselle kiitosta kaikesta mitä hän tekee oikein. Siis vaikka pukemisesta, syömisestä, jos sanoo jotain ystävällistä, leikkii edes hetken sisaruksen kanssa nätisti, halaa sinua tai sisarustaan. Ihan kaikista arkipäiväisistäkin jutuista. Tämä vähentää tarvetta hakea huomiota puremalla. Ja sitten sitä empatiakasvatusta eli keskustelua lapsen kanssa siitä, miltä tuntuu kun toinen satuttaa tai hajoittaa leikit, lastenkirjoissakin on paljon sellaisia, jotka käsittelee tällaisia asioita. Nämä keskustelut ja lukemiset on minusta paras ajoittaa niin, ettei ole juuri tilanne päällä eikä siis kyse ole mistään torumisesta, vaan aidosta keskustelusta.

 

[vierailijakin]

Meillä oli joskus sellainen hymymaamataulukko kun kolmevuotiaan kanssa oli sellaista että kävi tönimässä ja muksimassa siskoa. Päivä oli jaksotettu aterioiden mukaan eli aina jos oli esim lounaaseen saakka nätisti niin sai hymynaaman. Heti jos oli väkivaltaisuutta niin sai sitten surunaaman. Tehosteena oli se että että aina jos sai sirunaaman niin lempilelut(legot) oli käyttökiellossa kunnes sai taas hymynaaman. Ja samanlainen taulukko oli molemmille lapsille ettei toisesta tunnu että on jotenkin silmätikkuna vaan molemmille tietty samat säännöt.

Kannattaisi ehkä myös koittaa sellaista että puremistolanteessa sijaan että kiinnität kaiken huomioisi siihen huonosti käyttäytyvään lapseen niin otat sen väkivallan kohteen syliin ja huomioit vain häntä. Koska huomionhakuisuudestahan tuossa varmasti loppupeleissä on kysymys, lapsi on oppinut saamaan sinun täyden huomiosi sillä että puree toista.