No voi laupias taivas, täällähän liikkuu vallan vainoharhaista porukkaa. Joku jopa kommentoi että eivät kaikki pph:t ole pahoja !! Herranen aika, valtaosa heistä on VARMASTI motivoituneita ja osaavia ja luotettavia, ehkä joku voi olla jopa PAHA. Meidän vesseli, 1 v 7 kk aloitti vasta pph:ssa ja olen ollut todella tyytyväinen. Hoitajalla ei ole enää omia lapsia kotona, hänellä on ihana, kaunis, siisti, tilava koti jossa oman poikani lisäksi on kolme poikaa. Näistä pojista kyllä näkee että hoito on hyvää. Mikäpä sen paremmin sen paljastaa kuin lapsi. Lapset kyllä kertoo jos jotain on pielessä. Talossa on myös kissa ja koira, erittäin lapsiystävällisiä, joiden näkeminen on meidän pojun aina saanut rauhoittumaan. Hoitaja on vuosikausia tehnyt tätä työtä, eräskin lapsi on ollut hänellä 4 vuotta joten eiköhän sekin kerro jotain...
Kyllähän nyt ihmisestä päällepäin näkee mikä hän on, ensivaikutelma on oikea. Harvoin niitä sellaisia yllätyksiä tulee että oma lapsi hoidossa tapetuksi tulee, yhtä hyvinhän voi jäädä auton alle tai esim. jompi kumpi vanhemmista voi pimahtaa, kaikkihan on periaatteessa mahdollista. Mutta että nyt pph:t juuri olisivat ammattikunta johon ei voi luottaa on täysin syvältä !