En oikein löytänyt (aiemmin) paljoa hyviä unkouluketjuja, joten päätin nyt avata omani. Lapsia on monenlaisia, eli mahdollisimman monen kokemukset voivat auttaa jatkossa muita. Aloitan omastani, jotta tulisi lihaa luiden ympärille.
TAUSTA: meillä on nyt hieman yli 10kk esikoispoika, jonka lukisin melko "vaikeaksi" unitapaukseksi. Pian syntymän jälkeen tämä ei viihtynyt ollenkaan yksin maaten. Niinpä meillä ei edes uneksittu vaunuissa nukuttamista, kun ei niiden kanssa edes hereillä lähdetty juuri minnekään. Itku siitä tuli. Sitterissä hän on elämänsä aikana istunut yhteensä ehkä n. 20 minuuttia.
Perimä ei myöskään ole paras tämän suhteen. Itse (isä) olen aina ollut varsin huono nukahtamaan (kuten siskontyttönikin) ja äiti puolestaan on vähäuninen, hänen vanhempansa jopa sairaan vähäunisia.
Poika ei onneksi ollut mikään koliikkivauva, mutta itkua toki vauvoilla piisaa ja kantaminen ja hyssyttely oli alussa se paras tapa rauhoittaa. Siitäpä sitten alkoi tulla uniassosiaatio ja pian oltiin tilanteessa, että ainoa toimiva tapa nukuttaa oli kantaminen+laulaminen ja yleensä vielä varsin vahvalla heijaamisella ja keinuttelulla. Ja silloinkin saattoi tunti illalla vierähtää helposti. Ei hyvä.
Missään vaiheessa mitään selkeää rytmiä ei vain saanut muodostumaan. Nukahtaminen oli sen verran satunnaista, että ei kerta kaikkiaan saanut mitään rytmiä päälle.
UNIKOULU1: Lopulta jossain n. 7-8 kk iässä oli aika opettaa nukkumista. Kun luki erilaisia unikoulumetodeja, jokainen niistä nauratti toistaan enemmän. Mielessä ei edes käynyt mitkään tuolimenetelmät. Se olisi ollut ihan sama sitten vain jättää hysteerisesti itkemään yksin. Ainoa edes kokeilemisenarvoinen oli pehmeä taputusunikoulu. Siis sisältäen nostelua ja kantamista. Käytännössä alku oli pelkkää nostoa, laskua, nosto laskua. Jossain (useassakin paikassa) olin lukenut, että helposti sata nostoa joutuu aluksi tekemään. Sekosin varmaan laskuissa jossain 150 jälkeen. Ensimmäinen tunti oli vain pelkkää huutoa. MUTTA MUTTA. Jossain kohtaa ehkä puolentoista tunnin kohdella? (en enää muista) yhtäkkiä pari kertaa vähän enemmän rauhoittui ja sitten nukahti. Tuosta noin vain.
OPPI1: Usko todellakin oli mennyt, että sen yön aikana unta nähtäisiin. Usko todellakin on oetuksella, mutta tärkeää on etukäteen vain valmistautua ajatuksella, että tämä muuten kestää, mutta sitä jatketaan sitkeästi.
Seuraavana päivänä alkoi pojan ensimmäinen flunssa...että se sitten siitä unikoulusta. Ja sitä seurausi viime syksyn aika paha flunssa-aalto, eli siinä useampikin pöpö kävi kääntymässä ja yksi korvatulehduskin mahtui mukaan. Samalla nukuttaminen muuttui kuitenkin (ehkä osin yhden unikouluyön takia) enemmän tissillä nukuttamiseksi. Kun samalla painoa aloi jo kasvaa ja jatkuva kantaminen ei enää ollut siedettävää, siitä sitten muodostui vielä entistäkin vahvempi uniassosiaatio. Nukahtaminen lopulta onnistui vain tissillä. Joskus vielä yhdistettynä kantamiseen. Pitkä reissu äidin kotiin (kaukana) vielä sekoitti rytmiä ja tilannetta entisestään. Toisaalta tässä kohtaa poika oppi jo nukahtamaan vaunuissa varsin hyvinkin, eli päiväunista alkoi tulla paremmat, mutta edelleen tyypillisesti yksi unisykli oli se juttu (n. 50 min). Sama yöllä. Kun sai nukkumaan, heräsi edelleen melkein joka syklin välissä.
UNUKOULU2: Tästä sitten päästään viime viikonloppuun. Oli aika oikeasti unikoululle. Torstaina se alkoi. Ensimmäinen yö alkoi varsin vahvasti jälleen nostelulla, muttei kuitenkaan laisinkaan yhtä paljon kuin ekalla kerralla. Nyt se ei enää (ainakaan näin isän sylissä) varsinaisesti rauhoittunut nostoonkaan. Pääosin ensimmäinen puoli tuntia olikin lähinnä väkisin takaisin paikalleen pakottamista, kun se koko ajan kääntyi kontalleen. Sitten pri sekuntia sai silitettyä selkää (voimakkailla vedoilla) ja samalla taputellen peppua. Saattoi muutaman sekunnin olla paikallaan ja sitten taas kontalleen. Ja koko ajan päällä tietysti kauhe raivo. Sitten alkoi hiljalleen aaltoillen näkyä rauhoittumisia. Eli rauhoittui hieman pelkkään taputteuun ja pari sekuntia jopa oli hiljaa (mikronukahtaminen tms.) ja sitten taas alkoi taistelu nukahtamista vastaan.
Tuossa kohtaa tutti syljettiin aina heti pois, tai otettiin kädellä ja heitettiin mäkeen. Rauhoittumisen myötä tuli hetkiä, jolloin sen tutin ylipäätään sai suuhun ja se alkoi hetken jopa pysyä siellä.
Ja tähän kohtaan OPPI2: Ehdottoman selkeä trendi oli, että paikallapitämiseen ja taputteluun hän ei tässä kohtaa rauhoittunut paljoakaan. Mutta juuri sen verran välillä, ettei heti pyrkinyt kontalleen. Tuossa kohtaa lopetin HETI taputtelun. Varsinainen rauhoittuminnen (mikrounet) tuli vain lopulta siinä kohtaa, kun EN taputellut, vaan siirryin hetkeksi syrjään, jopa oven ulkopuolelle.
Lopulta opin hyvin tunnistamaan olotilan aika hyvin. Kauheaa rääkymistä->paikallaan pitämistä ja taputtelua.Välillä koitan pistää tutin suuhun (sylkee pois). Tulee (hyvin) pieni rauhoittuminen -> heti koitan laittaa tutin suuhun. Jos se alkaa imeä, hieman taputtelua ja silittelyä ja sitten stop. Saattaa tulla mikronukahtaminen. Mutta tätä jatkuu ensipäivinä 10+ kertaa ja siinä välissä itkettiin kunnolla.
Lopulta kuitenkin ekana yönä taas lhesä yht'äkkiä yllättäen nukahti n. tunnin jälkeen. Toisena (ja kolmantena) yönä n. 45 min jälkeen. neljäs yö meni päin persettä, tuli siitä vielä perheriitaa ja äiti nukutti lopulta. Ja seuraavana yönäkään en jaksanut edes aloittaa ja äiti nukutti. Sitten jatkui. Puoli tuntia. 25 minuuttia. Keskiviikkona oikeast ensimmäisen kerran selvästi vasta havaitsi suoran reuhoittavan vaikutuksen selän silittelyllä.
Nyt aloin kirjoittamaan tätä nukuttamisen jälkeen, joka pitenten rituaalien (laulu ja vähän kantamita aluraiuhoittumiseksi) kesti alle 10 min. Tätä kirjoittaessa on herännyt pari kertaa, mutta n. 10 sekunnissa rauhoittunut uudestaan silittelyyn.
LOPPUKANEETTI: vaikea verrata objektiivisesti, mutta sanoisin, että tämä poika on ollut suhteellisesti varsin vaikea tapaus nukuttaa oikeasti. Usko oli vähäinen varsinkin ensimmäiseen unikouluun lähdetäessä. N. viikko tässä vierähti, mutta nyt alkaa näyttää hyvältä. Kamerasta, kun seuraa, näkee että syklien välissä kyllä liikkuu ja saattaa inahtaakin, mutta useimmiten onnistuu jo itse vaipumaan siitä uneen uudelleen.
Varautukaa henkisesti kovaan aikaan. Se itku ei todellakaan tunnu hyvältä, mutta molempien vanhempien on ehdottoman tärkeä tiedostaa, että sitä se tulee olemaan, mutta kesken ei van saa jättää, vaikka miten kirpaisee sydämestä.
Sori pitkä viesti, mutta jos luit tänne asti, ehkä siitä oli jotin apuakin. En ole alsta-aktiivi, mutta oitan joskus katsoa ketjua jatkossa. En varmasti kertnut puoliaaan pienistä nyansseista, mutta jos on kysyttävää, laittakaa viestiä. Saatan vastata esim. viikon päästä.
Toivottavasti moni muukin kirjoittaa omista kokemuksistaan, niin seuravat saavat vähän tukea.
TAUSTA: meillä on nyt hieman yli 10kk esikoispoika, jonka lukisin melko "vaikeaksi" unitapaukseksi. Pian syntymän jälkeen tämä ei viihtynyt ollenkaan yksin maaten. Niinpä meillä ei edes uneksittu vaunuissa nukuttamista, kun ei niiden kanssa edes hereillä lähdetty juuri minnekään. Itku siitä tuli. Sitterissä hän on elämänsä aikana istunut yhteensä ehkä n. 20 minuuttia.
Perimä ei myöskään ole paras tämän suhteen. Itse (isä) olen aina ollut varsin huono nukahtamaan (kuten siskontyttönikin) ja äiti puolestaan on vähäuninen, hänen vanhempansa jopa sairaan vähäunisia.
Poika ei onneksi ollut mikään koliikkivauva, mutta itkua toki vauvoilla piisaa ja kantaminen ja hyssyttely oli alussa se paras tapa rauhoittaa. Siitäpä sitten alkoi tulla uniassosiaatio ja pian oltiin tilanteessa, että ainoa toimiva tapa nukuttaa oli kantaminen+laulaminen ja yleensä vielä varsin vahvalla heijaamisella ja keinuttelulla. Ja silloinkin saattoi tunti illalla vierähtää helposti. Ei hyvä.
Missään vaiheessa mitään selkeää rytmiä ei vain saanut muodostumaan. Nukahtaminen oli sen verran satunnaista, että ei kerta kaikkiaan saanut mitään rytmiä päälle.
UNIKOULU1: Lopulta jossain n. 7-8 kk iässä oli aika opettaa nukkumista. Kun luki erilaisia unikoulumetodeja, jokainen niistä nauratti toistaan enemmän. Mielessä ei edes käynyt mitkään tuolimenetelmät. Se olisi ollut ihan sama sitten vain jättää hysteerisesti itkemään yksin. Ainoa edes kokeilemisenarvoinen oli pehmeä taputusunikoulu. Siis sisältäen nostelua ja kantamista. Käytännössä alku oli pelkkää nostoa, laskua, nosto laskua. Jossain (useassakin paikassa) olin lukenut, että helposti sata nostoa joutuu aluksi tekemään. Sekosin varmaan laskuissa jossain 150 jälkeen. Ensimmäinen tunti oli vain pelkkää huutoa. MUTTA MUTTA. Jossain kohtaa ehkä puolentoista tunnin kohdella? (en enää muista) yhtäkkiä pari kertaa vähän enemmän rauhoittui ja sitten nukahti. Tuosta noin vain.
OPPI1: Usko todellakin oli mennyt, että sen yön aikana unta nähtäisiin. Usko todellakin on oetuksella, mutta tärkeää on etukäteen vain valmistautua ajatuksella, että tämä muuten kestää, mutta sitä jatketaan sitkeästi.
Seuraavana päivänä alkoi pojan ensimmäinen flunssa...että se sitten siitä unikoulusta. Ja sitä seurausi viime syksyn aika paha flunssa-aalto, eli siinä useampikin pöpö kävi kääntymässä ja yksi korvatulehduskin mahtui mukaan. Samalla nukuttaminen muuttui kuitenkin (ehkä osin yhden unikouluyön takia) enemmän tissillä nukuttamiseksi. Kun samalla painoa aloi jo kasvaa ja jatkuva kantaminen ei enää ollut siedettävää, siitä sitten muodostui vielä entistäkin vahvempi uniassosiaatio. Nukahtaminen lopulta onnistui vain tissillä. Joskus vielä yhdistettynä kantamiseen. Pitkä reissu äidin kotiin (kaukana) vielä sekoitti rytmiä ja tilannetta entisestään. Toisaalta tässä kohtaa poika oppi jo nukahtamaan vaunuissa varsin hyvinkin, eli päiväunista alkoi tulla paremmat, mutta edelleen tyypillisesti yksi unisykli oli se juttu (n. 50 min). Sama yöllä. Kun sai nukkumaan, heräsi edelleen melkein joka syklin välissä.
UNUKOULU2: Tästä sitten päästään viime viikonloppuun. Oli aika oikeasti unikoululle. Torstaina se alkoi. Ensimmäinen yö alkoi varsin vahvasti jälleen nostelulla, muttei kuitenkaan laisinkaan yhtä paljon kuin ekalla kerralla. Nyt se ei enää (ainakaan näin isän sylissä) varsinaisesti rauhoittunut nostoonkaan. Pääosin ensimmäinen puoli tuntia olikin lähinnä väkisin takaisin paikalleen pakottamista, kun se koko ajan kääntyi kontalleen. Sitten pri sekuntia sai silitettyä selkää (voimakkailla vedoilla) ja samalla taputellen peppua. Saattoi muutaman sekunnin olla paikallaan ja sitten taas kontalleen. Ja koko ajan päällä tietysti kauhe raivo. Sitten alkoi hiljalleen aaltoillen näkyä rauhoittumisia. Eli rauhoittui hieman pelkkään taputteuun ja pari sekuntia jopa oli hiljaa (mikronukahtaminen tms.) ja sitten taas alkoi taistelu nukahtamista vastaan.
Tuossa kohtaa tutti syljettiin aina heti pois, tai otettiin kädellä ja heitettiin mäkeen. Rauhoittumisen myötä tuli hetkiä, jolloin sen tutin ylipäätään sai suuhun ja se alkoi hetken jopa pysyä siellä.
Ja tähän kohtaan OPPI2: Ehdottoman selkeä trendi oli, että paikallapitämiseen ja taputteluun hän ei tässä kohtaa rauhoittunut paljoakaan. Mutta juuri sen verran välillä, ettei heti pyrkinyt kontalleen. Tuossa kohtaa lopetin HETI taputtelun. Varsinainen rauhoittuminnen (mikrounet) tuli vain lopulta siinä kohtaa, kun EN taputellut, vaan siirryin hetkeksi syrjään, jopa oven ulkopuolelle.
Lopulta opin hyvin tunnistamaan olotilan aika hyvin. Kauheaa rääkymistä->paikallaan pitämistä ja taputtelua.Välillä koitan pistää tutin suuhun (sylkee pois). Tulee (hyvin) pieni rauhoittuminen -> heti koitan laittaa tutin suuhun. Jos se alkaa imeä, hieman taputtelua ja silittelyä ja sitten stop. Saattaa tulla mikronukahtaminen. Mutta tätä jatkuu ensipäivinä 10+ kertaa ja siinä välissä itkettiin kunnolla.
Lopulta kuitenkin ekana yönä taas lhesä yht'äkkiä yllättäen nukahti n. tunnin jälkeen. Toisena (ja kolmantena) yönä n. 45 min jälkeen. neljäs yö meni päin persettä, tuli siitä vielä perheriitaa ja äiti nukutti lopulta. Ja seuraavana yönäkään en jaksanut edes aloittaa ja äiti nukutti. Sitten jatkui. Puoli tuntia. 25 minuuttia. Keskiviikkona oikeast ensimmäisen kerran selvästi vasta havaitsi suoran reuhoittavan vaikutuksen selän silittelyllä.
Nyt aloin kirjoittamaan tätä nukuttamisen jälkeen, joka pitenten rituaalien (laulu ja vähän kantamita aluraiuhoittumiseksi) kesti alle 10 min. Tätä kirjoittaessa on herännyt pari kertaa, mutta n. 10 sekunnissa rauhoittunut uudestaan silittelyyn.
LOPPUKANEETTI: vaikea verrata objektiivisesti, mutta sanoisin, että tämä poika on ollut suhteellisesti varsin vaikea tapaus nukuttaa oikeasti. Usko oli vähäinen varsinkin ensimmäiseen unikouluun lähdetäessä. N. viikko tässä vierähti, mutta nyt alkaa näyttää hyvältä. Kamerasta, kun seuraa, näkee että syklien välissä kyllä liikkuu ja saattaa inahtaakin, mutta useimmiten onnistuu jo itse vaipumaan siitä uneen uudelleen.
Varautukaa henkisesti kovaan aikaan. Se itku ei todellakaan tunnu hyvältä, mutta molempien vanhempien on ehdottoman tärkeä tiedostaa, että sitä se tulee olemaan, mutta kesken ei van saa jättää, vaikka miten kirpaisee sydämestä.
Sori pitkä viesti, mutta jos luit tänne asti, ehkä siitä oli jotin apuakin. En ole alsta-aktiivi, mutta oitan joskus katsoa ketjua jatkossa. En varmasti kertnut puoliaaan pienistä nyansseista, mutta jos on kysyttävää, laittakaa viestiä. Saatan vastata esim. viikon päästä.
Toivottavasti moni muukin kirjoittaa omista kokemuksistaan, niin seuravat saavat vähän tukea.