KokemuKsia touhula päiväkodista

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Pirkko"
Turun Touhulassa ainakin paiskitaan lainvastaisesti vajaamiehityksellä, kun vakiohenkilökunta sairastelee. Toisena päivänä kun on paljon lapsia poissa niin kuuleman mukaan johtaja on lähettämässä tekijöitä kotiin kesken päivän säästöjen nimessä. Sillähän kätevästi motivoidaan henkilökuntaa ja pidetään työntekijät mielellään talossa.

On meillä kunnallisella puolella omat ongelmamme, mutta toi touhu(la) on jo todella perseestä.
 
"Huolestunut"
Kaupunkiimme on tulossa touhula päiväkoti ja haluaisin erityisesti kuulla työntekijöiden näkemyksiä päiväkodista. Suurin osa keskustelupalstojen kirjoituksista on negatiivista, miä vanhemmat kirjoittavat...
 
  • Tykkää
Reactions: epäilijä
saatanpa olla samasta kaupungista, johon Touhula on rantautumassa aikalailla "väkisin" eli kunnallinen päivähoito ajetaan alas, kun kaupungilla ei ole rahaa rakentaa uusia päiväkoteja entisten huonokuntoisten päiväkotien tilalle...kaupungin päättäjät on saatu uskomaan, että Touhula on pelastava enkeli ja säästöt on valtavat...ja sillähän ei ole mitään väliä, että lapsilta viedään tuttu päiväkoti, tutut aikuiset ja hyvin toimiva kasvamisympäristö hajauttamalla kaikki uusiin yksiköihin! Tosiasiahan on se, että hyvin yhteen toimivat kasvattajat muodostavat koko päiväkodin ilmapiirin sellaiseksi, että kaikilla on hyvä olla, niin lapsilla kuin aikuisillakin...ei todellakaan ole "ihan sama" ketkä lapsia hoitavat, jos he eivät edes tunne toisiaan työtä aloittaessaan! Saatikka että joutuvat puuron keittoon sadalle lapselle vuoroviikoin, vaikka ovat kouluttautuneet ihan muuhun, huh huh!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
"Marianne"
Olin harjoittelemasssa lähihoitajaopinnoissani Touhulan päiväkodin Linnakankaan yksikössä ja melkein kaikki hoitajat olivat työhönsä kyllästyneitä. He eivät saaneet mitään kuria "hankalille" lapsille ja nämä lapset sitten häiritsivät koko ryhmää.

Jos ennen viikonloppua lapsella sattui jokin ikävä tapahtuma päiväkodissa, päiväkodin johtaja kielsi kertomasta siitä vanhemmille, ettei vanhempien viikonloppu mene pilalle. Eikö lapset ole siellä ensisijaisesti sen vuoksi, että heillä on hyvä ja turvallinen olo?
 
[QUOTE="Marianne";30545565]Olin harjoittelemasssa lähihoitajaopinnoissani Touhulan päiväkodin Linnakankaan yksikössä ja melkein kaikki hoitajat olivat työhönsä kyllästyneitä. He eivät saaneet mitään kuria "hankalille" lapsille ja nämä lapset sitten häiritsivät koko ryhmää.

Jos ennen viikonloppua lapsella sattui jokin ikävä tapahtuma päiväkodissa, päiväkodin johtaja kielsi kertomasta siitä vanhemmille, ettei vanhempien viikonloppu mene pilalle. Eikö lapset ole siellä ensisijaisesti sen vuoksi, että heillä on hyvä ja turvallinen olo?[/QUOTE]

Niihän se menee että hoidossa kun hoidossa lapsilla ois tarkotus olla hyvä olo ja turvallista. Hlökunnasta riippuu paljolti millaseksi se hoito muodostuu. Kyl tapaturmista täytyy aina kertoa vaikka se on totta että kannattaa miettiä mitä perjantaina kertoo ja mitä ei. Ettei vanhemmat vkonloppua kelaa asioita.
 
"jkl"
Onko kokemuksia Jyväskylän Touhulasta? Lapsemme on siellä ja muutamat asiat ovat alkaneet epäilyttää. Lapsi tosin mielellään menee hoitoon, mutta erityisesti päiväkodin johtajan käytös ihmetyttää, ja pari muuta asiaa.
 
CatPoo
Työhaastattelussa Touhulasta maalataan ruusunpunainen kuva,luvataan laitosapulaisen hoitavan siivouksen yms. Paskanmarjat. Henkilöstö revitään äärirajoille jo täyttämällä lapsiryhmät liian suuriksi ja aivan kuin se ei riittäisi,heitetään päälle vielä aamu-ja välipalojen teot sekä siivous. Ei todellakaan tarvitse ihmetellä,miksi henkilökunta vaihtuu! Hyvät,ammattitaitoiset työntekijät äänestävät jaloillaan ennemmin kuin menettävät terveytensä järkyttävän stressin alla. Koska vanhemmillehan täytyy sen ruusunpunaisen kuvan maalaamista jatkaa...Milloin tämän konsernin pääpomot tajuavat jonkin olevan vialla? Vai eivätkö vain välitä millaista mainetta ja kunniaa niittävät? Pitäisiköhän linkittää tämä ketju konsernin pomolle? Turhan monessa kaupungissa kuulostaa menevän huonosti..Onneksi olen entinen Touhulalainen. Never-ever-again.
 
Tyytyväinenäiti
Onpa kyllä todella outoa lukea tätä ketjua, vähän huvittavaakin. Meillä on lapset olleet 1,5vuotta Oulu Linnanmaan Touhulassa ja tyytyväisiä on oltu. Liikuntapainotteisuus näkyy mielestäni siinä että erilaisia lajeja kokeillaan, on ollut mm tanssikuukausi, säännöllisesti liikuntahallivuoro (mitä ei varmaan kunnallisella esim ole?) ,retkeilevät ja touhuavat vaikka mitä. Joskus kävivät hakemassa läheisestä kaupasta pizzaainekset mitä sitten tekivät porukalla, mitä epäilen että kunnallisessa ei olisi tehty! Ei tarvi olla lompakko auki näihin juttuihin vaan sisältyy hoitomaksuun. Askartelutarvikkeet on ja koko ajan sinne on ostettu uusia leluja lisää. Arvostan myös että rakennus on tehty päiväkodiksi, tilat vastaavat toimintaa eikä ainakaan homeongelmia ole kuten monessa kunnan pk:ssa.

Hoitajia joo on vaihtunut mutta miettikääpä oikeasti nykynuorisoa, on ihan normaalia useimmilla aloilla vaihtaa työpaikkaa, lisäkouluttautua eikä olla ehkä niin pitkäjänteisiä kuin vanhemmat työntekijät. Kyllä se on ihan laajempi ongelma että nuoret ei jaksa olla töissä kun arki koittaa. Ja työporukan keskinäisiä ongelmiahan nyt on joka paikassa muutenkin.

Ja faktahan on se että tuskin mikään paikka on täydellinen meidän vanhempien mielestä.
 
lto
Olen ollut töissä yksityisellä ja nyt kaupungin päiväkodilla. Meillä on kaksi kertaa viikossa liikuntasali vuoro läheisellä urheilutalolla. Lapsille on aikaa aivan eri tavalla kuin yksityisellä. Ja vaikka olenkin nuori,en lähtenyt työstäni ikäni tai kypsymättömyyteni vuoksi vaan siksi,että yksityisellä sitä aikaa lapsille ei jäänyt niin paljon kuin he ansaitsevat. Ei kovinkaan reilua alkaa haukkumaan nuorten työmotivaatiota. Meitä on monenlaisia ihmisiä iästä riippumatta.
 
Työhaastattelussa Touhulasta maalataan ruusunpunainen kuva,luvataan laitosapulaisen hoitavan siivouksen yms. Paskanmarjat. Henkilöstö revitään äärirajoille jo täyttämällä lapsiryhmät liian suuriksi ja aivan kuin se ei riittäisi,heitetään päälle vielä aamu-ja välipalojen teot sekä siivous. Ei todellakaan tarvitse ihmetellä,miksi henkilökunta vaihtuu! Hyvät,ammattitaitoiset työntekijät äänestävät jaloillaan ennemmin kuin menettävät terveytensä järkyttävän stressin alla. Koska vanhemmillehan täytyy sen ruusunpunaisen kuvan maalaamista jatkaa...Milloin tämän konsernin pääpomot tajuavat jonkin olevan vialla? Vai eivätkö vain välitä millaista mainetta ja kunniaa niittävät? Pitäisiköhän linkittää tämä ketju konsernin pomolle? Turhan monessa kaupungissa kuulostaa menevän huonosti..Onneksi olen entinen Touhulalainen. Never-ever-again.
Ja ihan samaa olen kokenut julkisellakin että hlökunta revitään töillä ja ryhmät ylisuuria. Ei oo vaan yksityisten juttu eikä kaikkien sieläkään. Olen siivonnu julkisella ja ollu todella tiukoissa tilanteissa joissa on vain toivottu että mitään ei satu lapsille. Samalla kun vanhemmille esitetään jotta kaikkii on hyvin ja lapsilla turvallista...Epäkohdista ei saa puhua ulospäin.
 
Ei enää koskaan yksityiselle
Ja ihan samaa olen kokenut julkisellakin että hlökunta revitään töillä ja ryhmät ylisuuria. Ei oo vaan yksityisten juttu eikä kaikkien sieläkään. Olen siivonnu julkisella ja ollu todella tiukoissa tilanteissa joissa on vain toivottu että mitään ei satu lapsille. Samalla kun vanhemmille esitetään jotta kaikkii on hyvin ja lapsilla turvallista...Epäkohdista ei saa puhua ulospäin.
Kyllä julkisellakin töitä saa tehdä, mutta siellä on kuitenkin erikseen työntekijä jolle kuuluu laitoshuolto ja keittiötyöt. Touhulassa siivous, tiskaus, pyykinpesu sekä aamu- ja välipalan laitto kuuluu hoitohenkilökunnalle. Käytännössä ryhmästä on yksi aikuinen koko ajan tekemässä muuta kuin lastenhoitoa. Lasten tarpeille ei jää samanlailla aikaa kuin kunnallisella puolella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei enää koskaan yksityiselle;30615379:
Kyllä julkisellakin töitä saa tehdä, mutta siellä on kuitenkin erikseen työntekijä jolle kuuluu laitoshuolto ja keittiötyöt. Touhulassa siivous, tiskaus, pyykinpesu sekä aamu- ja välipalan laitto kuuluu hoitohenkilökunnalle. Käytännössä ryhmästä on yksi aikuinen koko ajan tekemässä muuta kuin lastenhoitoa. Lasten tarpeille ei jää samanlailla aikaa kuin kunnallisella puolella.
Siellä touhulassa missä olin, on emäntä joka hoitaa tiskit+lounaan ja välipalan. Aamupalatkaan eivät hlökuntaa sitoneet kun sen että välillä kävi puuroa hämmentämässä. Siivous tehtiin lepoaikaan ja pyykkien koneeseen +rumpuun heitto ei kauaa ottanut. Toki piti kiirettä siivotessa muttei lapsilta ollu pois. Se oli mikä riivaa kaikkialla että hlökuntaa on liian vähän muuten edes siihen olemiseen ja hoitoon. Touhloissa on eroja sen suhteen onko siistijä, keittäjä jne.
 
ex-touhuaja
Kyllä varmaan monissa touhuloissa on joku,jolle siivous erikseen kuuluu.Tämä henkilö ei vain ole koulutettu ja sen ikävä kyllä huomaa. Ja jos tämä henkilö on sairaana,niin kyllä hänen hommat kaatuu hoitohenkilökunnan harteille. Olen itsekin entinen touhulalainen ja nyt olen onnellisesti kunnan puolella töissä.
 
"Kahden lapsen äiti"
[QUOTE="Yksäiti";30377209]Meillä lapsi Turun Touhulassa enkä kyllä valitettavasti voi suositella. Henkilökunta vaihtuu 2-3kk välein varsinkin pienten päädyssä ja se suurin syy tyytymättömyyteen onkin. Vaikuttaa selkeästi sekä lapsiin että Henkilökuntaan, siis näihin harvoihin jotka siellä ovat yli 4kk putkeen viihtyneet.. Perushoito kyllä toimii mutta Ei juurikaan muu. Mielestäni on myös todella kurjaa että välillä saat sanoa samat asiat esim lapsen vaatetuksesta monelle henkilölle ja ehkä yksi noudattaa toiveitasi vanhempana. Itse olen palautetta antanut kyllä johtajalle näistä jatkuvista vaihdoksista mutta eipä tunnu kiinnostavan. Aloitimme helmikuussa ja pelkästään pienten kahdessa ryhmässä, hlökuntaa siis 3 molemmissa ryhmissä, on tähän mennessä työskennellyt 12 eri ihmistä joista ilmeisesti joulun paikkeilla taas vaihtuu 1-3... Päiväkodissa on myös todella likaista, mikä ei varmasti ole hoitajien syy koska missä välissä he siivouksestakin huolehtisivat kun ryhmissäkin on niin paljon työtä! Nyt tehty meidän perheessä päätös että pk menee vaihtoon kun lapsikin oireilee jatkuvista vaihdoksista. Hoitajat siellä ovat kyllä ihania mutta joku mättää selkeästi jossei siellä kukaan viihdy pitempään.

Tuo satunummen päiväkoti josta joku kirjoitti kuulleensa hyvää, olikin ensimmäinen kerta kun siitä päiväkodista kuulin hyvää, itse en kuulopuheiden perusteella lastani sinne veisi..

Kellään kokemuksia tuosta Nättinummen kolmannesta yksityisestä, Karusellimaasta? Tai siitä uudesta Taikahatusta länsikeskuksessa?[/QUOTE]



Meidän lapset on l'Hexagonessa ja ollaan todella tyytyväisiä! Henkilökunta ei vaihdu juuri koskaan ja liikuntaa on joka käänteessä. Samalla oppii vierasta kieltä :) kannattaa käydä tutustumassa jos liikuntaa pitää tärkeänä. Johtaja nuorekas ja vissiin aika kova urheilija itsekin..
 
"äiti1986"
Apua! Ritaharjuun on tulossa Touhula. Painin kovasti, että laitanko lapsen perhepäivähoitajalle joka on ihana ja tuttu puistosta . Vai vienkö heti 1v8kk päiväkotiin kun tilanne on tukala varmaanki saada myöhemmin päiväkoti paikkaa.
Toiset puhuu hyvää ja toiset pahaa.
 
"hoitaja"
[QUOTE="äiti1986";30620677]Apua! Ritaharjuun on tulossa Touhula. Painin kovasti, että laitanko lapsen perhepäivähoitajalle joka on ihana ja tuttu puistosta . Vai vienkö heti 1v8kk päiväkotiin kun tilanne on tukala varmaanki saada myöhemmin päiväkoti paikkaa.
Toiset puhuu hyvää ja toiset pahaa.[/QUOTE]

Miksi joku edes miettii, laittaako noinkin pienen lapsen pph:lle vai johonkin päiväkotiin? Ehdottomasti pph:lle, kun on tuttukin!

Jos ei saa päiväkotipaikkaa, niin mitä sitten. En koskaan laittaisi omaani päiväkotiin, koska päivähoito painii liian suurissa ongelmissa.
 
pyh
Tähänkin kaupunkiin aukeamassa kaksi Touhulaa, saas nähdä kuinka käy. Yllättävää, että noin huonosti voi mennä, noin monessa eri kaupungissa, konserni on tietysti sama, jostain se kertoo :( Toivottavsti ei tarvi omaa ikinä sinne viedä.
 
sama pohtija
Tähänkin kaupunkiin aukeamassa kaksi Touhulaa, saas nähdä kuinka käy. Yllättävää, että noin huonosti voi mennä, noin monessa eri kaupungissa, konserni on tietysti sama, jostain se kertoo :( Toivottavsti ei tarvi omaa ikinä sinne viedä.
Kyllä taidan laittaa perhepäivähoitajalle lapseni.
Kehtaako kysyä jo paikkaa syksylle? Tämä hoitaja on yksityinen. Vai pitäisikö odottaa virallisia reittejä kaupungin kautta? Onko yksityisillä jonotus systeemiä vai voinko puhuu hoitajalle kun puistossa nähdää? Ettei tule jotain jonon ohituksia?

Alkoi ahdistaan kun tääl Ritaharjussa on näitä perhepäivähoitajia ehkä 5? Että jos tämän paikat meneekin pian?
 
"niinpäniin"
Kysyisin ihan suoraan rohkeasti perhepäivähoitajalta asiasta, kyllä ne muutkin käyttää ohituskaistoja ! Kannattaa kuitenkin muistaa että nythän heidänkin työaikasäännökset muuttui jotenkin että tasoituksia pitää olla erilailla. Eli käytännössä viet sitten lapset varahoitoon aina tämän tasoituksen tullen+ hoitajan ollessa sairas / lomalla. Itse koin että lapselle on parempi olla aina samassa paikkaa vaikka hoitajat vaihtuisikin joskus, kuin se että ovat perhepäivähoitajalla ja sitten ne viedään "yllättäen" tilanteen vaatiessa isoon paikkaan mihin eivät ole tottuneet ollenkaan. Huonoja kokemuksia aika monella myös perhepäivähoitajista, taso vaihtelee paljon.

Tuli vain mieleen, että kyllähän kotonakin on se äiti joka siivoaa paikat paremmin tai huonommin, haittaako se jotain että yksityisellä hoitajat siivoaa ? Ja jos yksi tai kaksi vahtii nukkaria niin pitääkö muiden saada istua kahvilla vai miten ajattelitte ?

Julkisella hoitajat valittaa ihan samoja asioita kuin yksityisellä, ei ole aikaa eikä resursseja olla lasten kanssa tarpeeksi tai henkilökuntaa liian vähän. Kaikissa on aina hyvät ja huonot puolensa, valitsi minkä tahansa paikan !
 
Kyllä taidan laittaa perhepäivähoitajalle lapseni.
Kehtaako kysyä jo paikkaa syksylle? Tämä hoitaja on yksityinen. Vai pitäisikö odottaa virallisia reittejä kaupungin kautta? Onko yksityisillä jonotus systeemiä vai voinko puhuu hoitajalle kun puistossa nähdää? Ettei tule jotain jonon ohituksia?

Alkoi ahdistaan kun tääl Ritaharjussa on näitä perhepäivähoitajia ehkä 5? Että jos tämän paikat meneekin pian?
Kannattaa saman tien kysyä pph:lta vaikka just puistossa syksyllä vapaata paikkaa ja varata se.
 
..-..
"Ja jos yksi tai kaksi vahtii nukkaria niin pitääkö muiden saada istua kahvilla vai miten ajattelitte ?"

Sen yhden olisi hyvä saada suunnitella seuraavia päiviä tai valmistella vasuja tai tehdä kirjallisia töitä.
 
"Haloo"
Jos Touhulassa on tapana hoitohenkilökunnan siivota lasten nukkuessa niin MILLOIN tehdään vasuja,suunnitellaan/valmistellaan seuraavien päivien ohjelmaa,pidetään palaverit (henkilökunnan/vanhempien/yhteistyötahojen kanssa?) ym ym. Kaikki lapset eivät myöskään nuku yhtä pitkään tai ollenkaan,iästä ja lapsesta riippuen. Ovatko he kanssasi siivoamassa? Myös yksityisessä työssä on kai oikeus pieneen kahvitaukoon vai eikö sitä sallita ollenkaan?
 
"åpoi"
[QUOTE="niinpäniin";30626160]Kysyisin ihan suoraan rohkeasti perhepäivähoitajalta asiasta, kyllä ne muutkin käyttää ohituskaistoja ! Kannattaa kuitenkin muistaa että nythän heidänkin työaikasäännökset muuttui jotenkin että tasoituksia pitää olla erilailla. Eli käytännössä viet sitten lapset varahoitoon aina tämän tasoituksen tullen+ hoitajan ollessa sairas / lomalla. Itse koin että lapselle on parempi olla aina samassa paikkaa vaikka hoitajat vaihtuisikin joskus, kuin se että ovat perhepäivähoitajalla ja sitten ne viedään "yllättäen" tilanteen vaatiessa isoon paikkaan mihin eivät ole tottuneet ollenkaan. Huonoja kokemuksia aika monella myös perhepäivähoitajista, taso vaihtelee paljon.

Tuli vain mieleen, että kyllähän kotonakin on se äiti joka siivoaa paikat paremmin tai huonommin, haittaako se jotain että yksityisellä hoitajat siivoaa ? Ja jos yksi tai kaksi vahtii nukkaria niin pitääkö muiden saada istua kahvilla vai miten ajattelitte ?

Julkisella hoitajat valittaa ihan samoja asioita kuin yksityisellä, ei ole aikaa eikä resursseja olla lasten kanssa tarpeeksi tai henkilökuntaa liian vähän. Kaikissa on aina hyvät ja huonot puolensa, valitsi minkä tahansa paikan ![/QUOTE]


Tämä työaikatasoitus EI PIDÄ PAIKKAANSA YKSITYISELLÄ!
Yksityinen perhepäivöhoitaja voi rajoittaa päivittäistä hoitoaikaa esim 9h mutta ei ole heillä olemassa mitään viikkotunti tasoituksia.
Vanhemmat voi yrittää tehdä varahoitosopimuksen läheiseen päiväkotiin. Sitäkään ei ole ongelmaa.
Ja yksityinen valikoi itse joten heti kun tietää paikkaa vapautuvan ja hoitajaan luottaa :iske kiinni.
 

Yhteistyössä