Kokemuksia perheneuvolasta?

  • Viestiketjun aloittaja a ö o
  • Ensimmäinen viesti
a ö o
Meillä on mieheni kanssa ollut aika paljon riitoja ja eripuraa, ja olemme toivoneet että saisimme tilanteen selkiytymään. Meillä on kaksi pientä lasta.

Ajattelin että ulkopuolinen keskusteluapu voisi auttaa, ja löysin netistä perheneuvolan yhteystiedot. Soitin sinne (erään riidan jälkeen ja itkinkin puhelimessa, olin niin surkeana) ja kerroin meidän ongelmista puhelimeen vastanneelle henkilölle. Hän sanoi että meille järjestetään keskusteluaika, ja asiasta tulee kirje kotiin. Nyt sitten kirje tuli, ja aika oli sopimaton, ja soitin kysyäkseni voisinko saada toisen ajan. Minulle jäi tästä puhelusta aika pelottava olo. Ensinnäkin, puhelimessa oleva perhetyöntekijä sanoi että minun on ehdottomasti tultava tapaamiseen. Sanoin että aika ei sovi miehelleni, ja E
ehdotin että aika olisi mieheni loman ajalla joulukuussa. Henkilö puhelimessa alkoi kuulostaa suorastaan uhkaavalta "lastenne turvallisuuden takia vaadin sinua tulemaan tämän kuun aikana." kun sanoin etten saa lapsia hoitoon eikä mies voi noin vain olla pois töistä, hän sanoi moneen kertaa, "kehotan sinua suhtautumaan tähän asiaan vakavasti. Lastennekin takia."

Mulle jäi kuva, että tässä suurin piirtein uhkaillaan lasten huostaanotolla! Jäi
todella pelottava mielikuva, ja nyt suorastaan kammottaa lähteä sinne juttelemaan. Mitä jos sanon jotain sellaista josta pystyvät vääntämään jotenkin, etten ole hyvä äiti tai mieheni hyvä isä, ja ottavat lapset meiltä pois? Ei kai sellaista voi tapahtua? Jotenkin sain sen kuvan kun naisen ääni kuulosti niin uhkaalvalta, ja hän suorastaan pakotti minut tulemaan juttelemaan kahden viikon sisällä. Ei siis sopinut juttutuokio parin kuun päähän "lastenne takia vaadin teitä."Hui!!! Mitä nyt uskallan sanoa etteivät jotenkin väännä sanojani ja käytä niitä mua/meitä vastaan myöhemmin? Luulin, että tuo olisi ns turvallinen paikka jossa saisi hieman puida ongelmiaan ja ajatuksiaan mutta nyt mulle jäi ainostaan mielikuva, että uhkailevat lasten huostaan otolla. Onko muilla kokemuksia ko. paikasta?
 
a o ö
Mitä ajattelette tästä, millä perusteella lapsia voidaan ottaa huostaan ja perhettä tarkkailuun? Voiko tää mun yksi itkuinen puheluni sinne nyt aiheuttaa meille jotain ongelmia? Voi elämä. Mä tosiaan vaan ajattelin että olisin saanut purkaa pahaa mieltäni ja jutella asioista jonkun kanssa. Nyt tuntuu että mä suurinpiirtein ajan meidän perheen vaikeuksiin tän takia. Toivon niin kovasti etten ikinä olisi soittanut ko. paikkaan! Tietääkö kukaan näistä asioista, ovatko näinkin herkkiä ottamaan lapsia pois vanhemmilta? Mitä sitä uskaltaa sanoa siellä? Voinko mä jotenkin kieltäytyä menemästä? Ei tee mieli enää ko. tätejen kanssa asioistani puhella, haluaisin etsiä jonkun toisen tahon josta saisimme keskusteluapua, tuo paikka todellakin pelästytti mut!

Alkuperäinen kirjoittaja a ö o;10651437:

Alkuperäinen kirjoittaja a o ö;10651490:
Mitä ajattelette tästä, millä perusteella lapsia voidaan ottaa huostaan ja perhettä tarkkailuun? Voiko tää mun yksi itkuinen puheluni sinne nyt aiheuttaa meille jotain ongelmia? Voi elämä. Mä tosiaan vaan ajattelin että olisin saanut purkaa pahaa mieltäni ja jutella asioista jonkun kanssa. Nyt tuntuu että mä suurinpiirtein ajan meidän perheen vaikeuksiin tän takia. Toivon niin kovasti etten ikinä olisi soittanut ko. paikkaan! Tietääkö kukaan näistä asioista, ovatko näinkin herkkiä ottamaan lapsia pois vanhemmilta? Mitä sitä uskaltaa sanoa siellä? Voinko mä jotenkin kieltäytyä menemästä? Ei tee mieli enää ko. tätejen kanssa asioistani puhella, haluaisin etsiä jonkun toisen tahon josta saisimme keskusteluapua, tuo paikka todellakin pelästytti mut!
Hei, pystyisikö joku sanomaan tähän jotain? En ole varmaan ikinä ollut näin kauhuissani! Tulinko nyt avanneeksi jonkinlaisen Pandoran lippaan?!"? Googlettelin asiaa ja siltä vaikuttaa että jos ottaa yhteyttä perheneuvolaan, voipi käydä helposti nin että lapset otetaan huostaan jos epäilevät "jotain"! On ihan kauhea olo nyt tästä! Lapsemme eivät ole millään tavalla vaarassa, kai sitä nyt joka perheessä riidellään? Vai eikö muka riidelllä? APUA!! Kerroin että lapset ovat kuulleeet kun riitelemme :( Ei olisi varmasti pitänyt sanoa sitä! Miten herkästi he ottavat lapsia huostaan?? Voiko tätä enää perua, onko mun nyt pakko mennä perheneuvolaan ja ryhtyä heidän asiakkaakseen?
 
hemppa
Eihän sinun tietenkään ole pakko mennä sinne, mutta tuo perheneuvolan ihminen on siinä ihan oikeassa, että kannattaisi tietysti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Jos sinä ehdotat aikaa JOULUKUULLE (!!!), mutta asiat pitäisi hoitaa nyt heti, niin etpä sinä itsekään taida kovin vakavasti suhtautua teidän ongelmiin. Jos tosiaan haluat ongelmat ratkaista, niin kyllä mies saa töistä vapaata ihan taatusti, sillä saahan sitä muutenkin vapaata esim. lääkärissä käyntiä varten jne. Jos vapaan saaminen ei onnistu palkallisena, niin palkattomana vapaana ainakin, joten mies voi lähteä aiemmin ja tehdä esim. ne tunnit joku toinen päivä sisään. Kai teillä on edes yksi ihminen, joka voi vahtia lapsia 1-2 tuntia kun olette perheneuvolassa? Jos teillä ei tosiaan ole ketään, niin olisiko nyt korkea aika hommata vähän tukijoukkoja, jotta pystytte saamaan lapsia hoitoon, jos siihen on tarvetta.

Täällä Elleissä meidän lukijoiden on mahdotonta sanoa, että mitä olet sanonut, että lapset voitaisi ottaa huostaan. Jos olet sanonut itsemurha-ajatuksista, miehen väkivallasta, lasten masentuneisuudesta tms. vakavista merkeistä, niin ehkä sitten olisi aihetta hoitaa teidän parisuhdeongelma niin pian kuin vain aikaa löytyy. Kunnallisista palveluista aikoja on yleensä vain virka-aikaan. Jos ne eivät sovi, yksityiseltä puolelta löytyy myös aikoja.

Miten ajattelit selvitä ongelmien kanssa 3 kk, vaikka saisitkin siirrettyä ajan sinne saakka???
 
a o ö
Mulla on oikeasti nyt todella paha olo tosta puhelusta. Ei meidän ongelmat ole niin pahoja, että niitä pitäisi just tänään ratkaista, voin hyvin odottaa pari kuukautta. Ei me nyt joka viikko riidellä. Ongelmat on jatkuneet jo vuosia, ei nyt ole parista kuukaudesta kiinni.

Sitä mä just tarkoitin, että saanko mä enää perua tuon perheneuvola-jutun ja mennä yksityiselle jos haluan. Vai olenko mä nyt pakotettu niiden asiakkaaksi kun menin sinne soittamaan. Sen kuvan nimittäin sain ton tänpäiväisen puhelun perusteella. Ja se ihminen, kenelle alunperin soitin, vaikutti tosi empaattiselta ja mukavalta, ja tänään puhuin eri tyypin kanssa, joka oli todella "tiukka" täti. Vaikutti erittäin määrätietoiselta ja todella sanoi että vaatii mua tulemaan sinne.
 
a o ö
Eihän sinun tietenkään ole pakko mennä sinne, mutta tuo perheneuvolan ihminen on siinä ihan oikeassa, että kannattaisi tietysti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Jos sinä ehdotat aikaa JOULUKUULLE (!!!), mutta asiat pitäisi hoitaa nyt heti, niin etpä sinä itsekään taida kovin vakavasti suhtautua teidän ongelmiin. Jos tosiaan haluat ongelmat ratkaista, niin kyllä mies saa töistä vapaata ihan taatusti, sillä saahan sitä muutenkin vapaata esim. lääkärissä käyntiä varten jne. Jos vapaan saaminen ei onnistu palkallisena, niin palkattomana vapaana ainakin, joten mies voi lähteä aiemmin ja tehdä esim. ne tunnit joku toinen päivä sisään. Kai teillä on edes yksi ihminen, joka voi vahtia lapsia 1-2 tuntia kun olette perheneuvolassa? Jos teillä ei tosiaan ole ketään, niin olisiko nyt korkea aika hommata vähän tukijoukkoja, jotta pystytte saamaan lapsia hoitoon, jos siihen on tarvetta.

Täällä Elleissä meidän lukijoiden on mahdotonta sanoa, että mitä olet sanonut, että lapset voitaisi ottaa huostaan. Jos olet sanonut itsemurha-ajatuksista, miehen väkivallasta, lasten masentuneisuudesta tms. vakavista merkeistä, niin ehkä sitten olisi aihetta hoitaa teidän parisuhdeongelma niin pian kuin vain aikaa löytyy. Kunnallisista palveluista aikoja on yleensä vain virka-aikaan. Jos ne eivät sovi, yksityiseltä puolelta löytyy myös aikoja.

Miten ajattelit selvitä ongelmien kanssa 3 kk, vaikka saisitkin siirrettyä ajan sinne saakka???
Saatoin riidan jälkeen itkuisena sanoa aika pahastikin miehestäni ja liioitella meidän ongelmia. Voi apua. En jotenkin sinisilmäisenä tajunnut että sitä käytettäisi mua/meitä vastaan nyt sitten. Kaipasin vain kuuntelijaa pahalle mielelleni.
 
Viimeksi muokattu:
a o ö
Alkuperäinen kirjoittaja a o ö;10651559:
Saatoin riidan jälkeen itkuisena sanoa aika pahastikin miehestäni ja liioitella meidän ongelmia. Voi apua. En jotenkin sinisilmäisenä tajunnut että sitä käytettäisi mua/meitä vastaan nyt sitten. Kaipasin vain kuuntelijaa pahalle mielelleni.

Niin. Jotenkin tuo Hemponkin viesti oli sellainen että itsesyytökset mulla sen kuin kasvaa. Ollaan siis aivan tavallinen perhe, kaksi pientä lasta, paljon univelkaa ja isovanhemmat kaukana. Riidellään välillä paljon, ja kovaäänisesti. Olemme molemmat miehen kanssa hyvin temperamenttisia. Ei ole ennen ollut ongelma, mutta nyt vain kun väsyttää niin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Me siis riidellään nykyisin useammin kuin ennen ja mulla oli yhden pahan riidan jälkeen tosi paha mieli ja kaipasin kuuntelijaa. Tuntuu että tein erittäin pahan mokan kun soitin perheneuvolaan.

Ulkopuolinen keskusteluapu olisi ihan hyväksi, mutta haluaisin että se tapahtuu omasta aloitteestani, meidän ehdoilla, eikä niin etttä meidät pakotetaan tulemaan keskustelemaan vaikkemme haluaisi. Ja perheneuvojan uhkaileva äänensävy sai sen kuulostamaan siltä että mun on _pakko_tulla_ keskustelemaan "lasten takia". Mitään vaaraa lapsille ei ole koskaan ollut ja korostan että olemme ihan tavallinen keskiluokkainen perhe täysin normaalilla taustalla ja pidämme lapsista hyvää huolta.

En ajatellut että riitely (välillä lasten kuullen) on sellainen tabu, josta ei saa sanoa. Tai oma väsymys ja ahdistus tilanteesta. En muista tarkalleen mitä sanoin mutta riidan jälkeen itkuisena varmasti liioittelin omaa kurjuuttani ja ahdistustani. En vain tajunnnut että tein sen "vihamieliselle" taholle enkä ystävälleni... Olisi tosiaan pitänyt pitää kielen kannat kiinni silloin. Nauhoittavatko he keskusteluja? Tulee vaan kauhukuvat mieleen että tuhosinko mä nyt meidän perheen, tuleeko perhetyöntekijät hakemaan lapset pois meiltä koska meillä riidellään kovaäänisesti? Voiko yhdestä soitosta olla noin vakavat seuraukset? APUA!!!!!!!!
 
niintainäin
Jos teillä tosiaan on kaikki ns. hyvin, en jaksa uskoa että tuosta yhdestä puhelusta mitään ongelmia koituisi. Eiköhän kaikissa kodeissa riidellä, ei se ole mikään huostaanoton syy. Ihmisiä siellä perheneuvolassakin on varmasti monenlaisia. Lieneeköhän parasta kuitenkin mennä sinne ja näin saada asia selvitettyä?
 
a ö o
Alkuperäinen kirjoittaja niintainäin;10651600:
Jos teillä tosiaan on kaikki ns. hyvin, en jaksa uskoa että tuosta yhdestä puhelusta mitään ongelmia koituisi. Eiköhän kaikissa kodeissa riidellä, ei se ole mikään huostaanoton syy. Ihmisiä siellä perheneuvolassakin on varmasti monenlaisia. Lieneeköhän parasta kuitenkin mennä sinne ja näin saada asia selvitettyä?
Kiitos. Mutta jotenkin tuntuu että tietyt asiat ovat tabuja lastensuojeluviranomaisille, ei saisi sanoa ääneen että meillä joskus riidellään lasten kuullen ja äiti on joskus niin väsynyt että laittaa vain lapset katsomaan piirrettyjä eikä lähdetä ulos joka päivä :( Nyt kaduttaa todella paljon että menin soittamaan koko paikkaan.

Liioittelin omaa kurjuuttani koska löysin kuuntelijan... todella typerää ja laspellista, halusin vain niin kovasti sympatiaa ja myötätuntoa ja lohduttelua. Ei tullut mieleen että siitä saattaisi olla näin pahoja seurauksia :(

Olisin ajatellut että perheneuvola on sellainen paikka jossa voisi saada tukea ja ymmärrystä, eikä syyllistämistä ja uhkailua. En ainakaan uskalla ihn rehellisesti kertoa ajatuksistani siellä käynillä vaan tuntuu että pitää vaan antaa mahdollisimman hyvä kuva itsestään etteivät vaan epäile että lapset jotenkin ovat nyt "vaarassa" tms... Kysyi multa puhelun aikana olenko työtön, mielestäni jo kertoo, että lokeroivat asiakkaansa ns. alempien sos.luokkien edustajiksi...

Kun kerroin ammattini ja mieheni ammatin (niitä kysyttiin) tuntui ettei sopinut heidän "luokitteluihinsa". Tuntuu, että he olettavat että kaikki sinne soittavat ovat jotenkin syrjäytyneitä... sellainen olo mulle tuli. Ja nyt tosiaan toi uhkaileva puhelinkeskustelu tänään. Ei ole hyvä olo, ei.
 
sossun tantta
Liian myöhäistä nyt sanoa, mutta sun olisi kannattanut mennä yksityiselle terapiaan. On vaikka kuinka paljon hyviä yksityisiä parisuhdeterapioita. Nyt kävi niin, että sä menit avautumaan suoraan byrokratialle ja perheenne asiat "kuuluvat" nyt kaikille viranomaisille. Eli perheneuvoloilla, tavallisilla neuvoloilla, terveyskeskuksilla, mielenterveyspalveluilla jne on tavallaan yhteiset tietokannat ja hyvin tarkka ilmoitusvelvollisuus. Eli jos joku tästä verkostosta kokee, että lapsilla ei ole turvallista, siitä menee ilmoitukset eteen päin.

Kaikki parisuhdeväkivalta, vaikkei se mitenkään kosketa lasta, on syy lastensuojeluilmoitukselle. Joidenkin mielestä jo väkivallan uhka on riittävä. Henkinen väkivalta riittää myös. Relevanttia tässä teidän tilanteessa on se, että sinä itse itkien pyysit apua. Hätä on heidän mielestään todellinen. Ilmeisesti tämä puhelimeen vastannut on kirjannut ylös ls-ilmoituksen tapaisen huolen. Siinä samalla ilmoituksella kirjataan mitkä jatkosuunnitelmat ovat. Kuvittelisin, että hän on kirjoittanut, että selvitetään asiaa ensin perheneuvolassa ja siitä katsotaan miten jatketaan. Luulisin, että jos jätät menemättä, niin siitä menee ilmoitus lastensuojeluviranomaisille ja tekevät kotikäynnin tai tarjoavat muuta keskustelua, jolla selvitetään onko aihetta jatkotoimiin.

Oletteko ikinä ennen olleet lastensuojelun asiakkaita? Eli siis sossun asiakkaita? Onko teillä kummallakaan vanhemmalla mitään mielenterveysongelma historiaa? Esim masennus-tai unilääkkeitä reseptillä? Onko lastenneuvolat ikinä olleet huolissaan lapsista? Näillä asioilla on myös merkitystä. Eli kaikella sillä, mikä virastjen tietokannoista näkyy.

Sen vielä sanon, että on normaalia olla väsynyt ja riidellä lapsiperheessä. Mutta se, millaisen kuvan puhelimeen vastaaja teidän tilanteesta sai, on selvästi pahempi. Pakko olla, että hän ymmärsi että teillä on joko väkivaltaa, väkivallan uhkaa, tai henkistä väkivaltaa. Sinä itkit ja itset pyysit apua, joten tällainen varmasti otetaan tosissaan.
 
järkyttävää
Toisin sanoen ei kannata esim. mennä kunnalliselle puolelle lääkäriin, jos on masentunut, siitä kun saattaa poikia tuollaisia "kivoja" pikku ongelmia. Järkyttävää, sanoisin.
 
minävaan
Älä nyt vain ala googlettamaan asiasta, netistä löytyy vain kauhutarinoita ja saat itsesi enemmän paniikkiin. Ei Suomessa ihan heppoisesti lapsia huostaanoteta. Voithan mennä perheneuvolaan, ja keskustella järkevästi asiasta, siellä saat mahdollisuuden selittää asiat rauhallisesti, että näkevät sinut nyt erilaisessa valossa kuin puhelimessa itkuisena. Heidän täytyy kuitenkin ottaa kaikki puhelut vakavasti, kun kuitenkin kaikenlaisia tapauksia varmasti ovat nähneet. Eivät voi ns. painaa villaisella, siksi ottivat asian ehkä sinunkin mielestäsi liian vakavasti. Voithan kysyä saatko mennä keskustelemaan tämän henkilön kanssa, jonka kanssa ensin puhuit? Soita vaikka ja pyydä tätä empaattisempaa henkilöä puhelimeen ja selitä ennen tapaamista nämä tuntemuksesi ja pelkosi.
Kaikki varmasti järjestyy!! Mutta älä tosiaan lue netistä kauhutarinoita... :)
 
a ö o
Liian myöhäistä nyt sanoa, mutta sun olisi kannattanut mennä yksityiselle terapiaan. On vaikka kuinka paljon hyviä yksityisiä parisuhdeterapioita. Nyt kävi niin, että sä menit avautumaan suoraan byrokratialle ja perheenne asiat "kuuluvat" nyt kaikille viranomaisille. Eli perheneuvoloilla, tavallisilla neuvoloilla, terveyskeskuksilla, mielenterveyspalveluilla jne on tavallaan yhteiset tietokannat ja hyvin tarkka ilmoitusvelvollisuus. Eli jos joku tästä verkostosta kokee, että lapsilla ei ole turvallista, siitä menee ilmoitukset eteen päin.

Kaikki parisuhdeväkivalta, vaikkei se mitenkään kosketa lasta, on syy lastensuojeluilmoitukselle. Joidenkin mielestä jo väkivallan uhka on riittävä. Henkinen väkivalta riittää myös. Relevanttia tässä teidän tilanteessa on se, että sinä itse itkien pyysit apua. Hätä on heidän mielestään todellinen. Ilmeisesti tämä puhelimeen vastannut on kirjannut ylös ls-ilmoituksen tapaisen huolen. Siinä samalla ilmoituksella kirjataan mitkä jatkosuunnitelmat ovat. Kuvittelisin, että hän on kirjoittanut, että selvitetään asiaa ensin perheneuvolassa ja siitä katsotaan miten jatketaan. Luulisin, että jos jätät menemättä, niin siitä menee ilmoitus lastensuojeluviranomaisille ja tekevät kotikäynnin tai tarjoavat muuta keskustelua, jolla selvitetään onko aihetta jatkotoimiin.

Oletteko ikinä ennen olleet lastensuojelun asiakkaita? Eli siis sossun asiakkaita? Onko teillä kummallakaan vanhemmalla mitään mielenterveysongelma historiaa? Esim masennus-tai unilääkkeitä reseptillä? Onko lastenneuvolat ikinä olleet huolissaan lapsista? Näillä asioilla on myös merkitystä. Eli kaikella sillä, mikä virastjen tietokannoista näkyy.

Sen vielä sanon, että on normaalia olla väsynyt ja riidellä lapsiperheessä. Mutta se, millaisen kuvan puhelimeen vastaaja teidän tilanteesta sai, on selvästi pahempi. Pakko olla, että hän ymmärsi että teillä on joko väkivaltaa, väkivallan uhkaa, tai henkistä väkivaltaa. Sinä itkit ja itset pyysit apua, joten tällainen varmasti otetaan tosissaan.

voi apua. Onko tämä totta? Että menin tosiaan kertomaan pahasta olostani nyt todellakin väärälle taholle! Apua. Olin kyllä todella idiootti. Ei tosiaan tullut mieleen että siitä on sitten näin pahoja seurauksia mahdollisesti :(

Ei olla oltu sossun asiakkaita, ei ikinä mitään ongelmia, ei taloudellisia eikä mielenterveyteen liittyviä. Eikä ole neuvolassa oltu huolissaan, vaan ennemminkin esim. pyydetty meitä esim. vetämään lastentoimintaa alueella! Huh huh! Eikö tosiaan kannata kertoa pahasta olostaan muuta kuin yksityiselle terapeutille, koska muuten voi asia johtaa jopa ls-ilmoitukseen? APUA!!
 
Viimeksi muokattu:
Mary
Hei ap, ota nyt aivan rauhassa. Ei sulta kukaan lapsiasi noin vain vie! Mäkin suosittelen, että otat uudelleen yhteyttä sinne ja pyydät puhelimeen jotain toista, kuin tätä "uhkailijaa". Ja menette miehenne kanssa yhdessä käymään siellä mahdollisimman pian. Selitätte avoimesti, mikä se tilanne oli, pysyttelette rauhallisina ja asiallisina. otatte vastaan tarjotun avun, jos se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Tai sitten lupaatte mennä yksityiseen parisuhdeterapiaan. Mä en millään jaksa uskoa, ettei ymmärrystä löytyisi teitä kohtaan. Olkaa avoimia; jos joku sossu tms haluaa tulla kotiinne tarkastamaan onko kaikki hyvin, toivota tervetulleeksi. Olen ihan varma, että perheneuvoloilla ja sossuilla on ihan tarpeeksi tekemistä niissä oikeissa ongelmatapauksissa ja he kyllä näkevät, että teillä on kuitenkin periaatteessa kaikki hyvin eivätkä lapsenne ole vaarassa. Nyt jäitä hattuun!
 
murmeli.
Sama ls- laki ilmoitusvelvollisuuksineen koskee yksityisiäkin palveluntuottajia ts. ei sielläkään saisi katsoa tiettyjä asioita sormien läpi.

Totta. Mutta se raja menee ihan eri korkeudella kuin näissä yleisissä kunnan palveluissa. Itse olen sh ja tuo mitä nim. Sossun tantta pitää paikkansa, niin hyvässä kuin pahassa. Eli parempi että tehdään vaikka 100 turhaa ilmoitusta ja pelastetaan yksi lapsi, kuin että ei tehdä ollenkaan ilmoituksia. Itse alalle tulleena kauhistuin tosin myös tuota byrokratian ratasta. Kannattaisi AINA muistaa, ett kaikki jää tietokantoihin. Jos minulle joskus tulee vaikka unilääkityksen tarve tai burn out, niin haen todellakin yksituisetä apua kuin että saan tietoni kaikkien luettavaksi. Niin se vain on.
 
Huh huh. Onpa aika rankkaa, jos meidän nimemme jää nyt ikuisiksi ajoiksi tietokantaan tämän takia. Tietääkö kukaan, ilmoittavatko perheneuvolasta neuvolaankin? Vai minne ilmoittavat? Olen yrittänyt soittaa sinne, sekä miellyttävälle että epämiellyttävälle henkilölle, mutta en saa kumpaakaan puhelimeen. Jätin viestin vastaajaan jossa selitin huoleni tästä asiasta (suunnilleen samoin kun tähän keskusteluun kerroin), mutta eivät ole soittaneet takaisin. Pyysin myös anteeksi että olen hukannut heidän aikaansa turhaan. Mutta ei ole nyt tullut soittoa takaisin, saas nähdä miten käy. Olisi mukava hoitaa tämä asia mahdollisimman pian, eikä jättää pitkäksi aikaa roikkumaan kun ei tiedä mikä tilanne oikeasti on. Hekin sitä niin kiirehtivät ja nyt eivät sitten enää vastaakaan... no, ehkeivät ainakaan ihan älyttömän huolissaan ole, kun eivät ole nyt ottaneet yhteyttä. Silti pelkään ja kahahdan joka kerta kun puhelin soi, että onko se "sieltä". Kun en taas tiedä miten sanani asettelisin jotta tilanne järjestyisi mahdollisimman hyvin!

Haluaisin vaan päätä tästä painajaisesta. Perheneuvolan tarkoitus on kai auttaa, mutta tässä tapauksessa siitä on tullut vain kamala pelko ja huoli!

Kiitos kaikille kovasti vastauksista, nytpä ainakin tiedän! Toivottavasti kukaan muu ei joudu tällaiseen tilanteeseen...
 
Viimeksi muokattu:
sossun tantta
Alkuperäinen kirjoittaja a ö o;10656213:
Huh huh. Onpa aika rankkaa, jos meidän nimemme jää nyt ikuisiksi ajoiksi tietokantaan tämän takia. Tietääkö kukaan, ilmoittavatko perheneuvolasta neuvolaankin? Vai minne ilmoittavat? Olen yrittänyt soittaa sinne, sekä miellyttävälle että epämiellyttävälle henkilölle, mutta en saa kumpaakaan puhelimeen. Jätin viestin vastaajaan jossa selitin huoleni tästä asiasta (suunnilleen samoin kun tähän keskusteluun kerroin), mutta eivät ole soittaneet takaisin. Pyysin myös anteeksi että olen hukannut heidän aikaansa turhaan. Mutta ei ole nyt tullut soittoa takaisin, saas nähdä miten käy. Olisi mukava hoitaa tämä asia mahdollisimman pian, eikä jättää pitkäksi aikaa roikkumaan kun ei tiedä mikä tilanne oikeasti on. Hekin sitä niin neukiirehtivät ja nyt eivät sitten enää vastaakaan... no, ehkeivät ainakaan ihan älyttömän huolissaan ole, kun eivät ole nyt ottaneet yhteyttä. Silti pelkään ja kahahdan joka kerta kun puhelin soi, että onko se "sieltä". Kun en taas tiedä miten sanani asettelisin jotta tilanne järjestyisi mahdollisimman hyvin!

Haluaisin vaan päätä tästä painajaisesta. Perheneuvolan tarkoitus on kai auttaa, mutta tässä tapauksessa siitä on tullut vain kamala pelko ja huoli!

Kiitos kaikille kovasti vastauksista, nytpä ainakin tiedän! Toivottavasti kukaan muu ei joudu tällaiseen tilanteeseen...

Et saa ilmoitusta aiheettomaksi pelkällä soitolla että enää ei ole ongelmaa. Ilmoitus on jo kirjattu ylös, ja siihen vaaditaan selvityus. Eli luultavasti se perheneuvolan käynnin perusteella miettivät onko aiheita jatkotoimiin. Eivät he tuota mitenkään henkilökohtaisena kiusana tee, mutta sellainen nyt byrokratia on. Se etenee virallista tietä etkä siihen pysty vaikuttamaan nyt ennen perheneuvolakäyntiä. Eivät he ala sinuille soittelemaan, kädet täynnä töitä heilläkin.
Eli et saa millään puhelulla tai kirjeellä soittoasi tekemättömäksi. Heidän virkatehtävänsä on tehdä jatkoa tuolle selvityspyynnölle.

Kuulostat fiksulta äidiltä, joten hoida vaan käynti rehellisesti ja fiksusti. Noilla tiedoilla mitä tänne annoit, ei mitääna ihetta jatkotoimiin ole. Heidän on se kuitenkin virallista tietä selvitettävä. Rankkaa varmasti teille, mutta pidä pää kylmänä ja ole mahdollisimman avoin ja yhteistyöhaluinen.
 
Sudenmarja
Ei lapsia oteta huostaan yhden itkuisen puhelinsoiton takia. Taitavat vain olla huolissaan teistä jos olit hysteerisen oloinen puhelimessa, ja heistä voi kuullostaa aika kummalliselta jos ensin itketään puhelimessa ja sitten voitkin odottaa aikaa kuukausitolkulla. Voivat vaikka luulla, että miehesi väkivallan uhalla estää sinua hakemasta apua tai jotain. Sinuna menisin sinne vaikka yksin jos mies nyt ei mitenkään pääse paikalle, ja selittäisin mikä se tilanne nyt ihan oikeasti teillä kotona on. Eihän siellä voida tietää kuinka vakavista ongelmista on tai ei ole kyse.
 
Ei tietenkään oteta huostaan. Minä puhuin tuosta joutumisesta byrokratian rattaisiin. eli jos joku virallinen taho (kuten esim neuvola, tk jne) tekee lastensuojelulle ilmoituksen (ei siis varsinainen ls-ilmoitus) että perheen tilanne selvitetään, siihen tarvitaan oikea selvitys, mikä ymmärtääkseni on tässä tilanteessa tuo perheneuvolassa käynti. Sitä ei voi niin vain enää perua. Tai jos jättää menemättä, niin ottavat kyllä yhteyttä.

Lisäksi, ei kuulosta ollenkaan kummalliselta perheneuvolan mielestä juuri ap:n kuvailema tapa. Ette arvaakaan kuinka usein joku, yleensä äiti, soittaa hädissään ja pyytää apua. Tämä tapahtauu yleensä kun ongelmai ollut jo hyvin pitkään. Sitten yritetään epätoivoisesti saada yhteydenottoa tekemättömäksi. Joskus juuri lasten isä eli soittajan mies soittelee neuvolaan ja selittää vaimon olleen vain ylihysteerinen eikä mitään syytä soittoon ollut. Ymmärrätte varmasti, ettei tällaisia selityksiä kuunnella, vaan toimitaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Eli kartoitetaan perheen tilanne.
 
Viimeksi muokattu:
j 1
Aika ikävää, kun ei saa rauhassa purkaa pahaa mieltään ilman että saa siitä sitten vain lisää ongelmia. Hyvä tietää ettei ainakaan koskaan ota ko. paikkaan yhteyttä. Ja hyvä tietää ettei lasten neuvolasakaan saa sanoa mistään ongelmistaan. Eikä terveyskeskuksessa. Onko sitten ihme jos ihmiset on ahdistuneita ja masentuneita, jos siitä, että vähän avautuu pahasta olostaan, seuraa se, että nimi on ikuisesti leimattu ja merkitty viranomaisten kirjoihin ja joutuu selvittelemään sitten asiaa päiväkaupalla ettei lapsia viedä. Onpas fiksu systeemi!

toinen sossu

Tämä tekstini ei koske AP:n ongelmaa! Olen varma että AP selviää tästä pelkällä yhdellä perheneuvolakäynnillä, koska mitään tarvetta jatkotoimiin ei ole.

Olen samaa mieltä j 1: kanssa. Mutta miksi ihmeessä kuulostat jotenkin vihaiselta tälle "Sossun tantalle"? Useinhan juuri nämä joilla jotain ongelmia on, syyttävät kaikkia muita eivätkä tajua systeemiä. Itse olen myös ns. sossun tantta. Jos olisin aiemmin tiennyt miten tämä systeemi toimii, olisin toiminut parissa asiassa eri tavalla. Ei se ole kenenkään yksittäisen sossun tantan vika, eikä edes vika lainkaan.

Nykyään on enemmän ongelmaperheitä kuin ikinä, vaikka toki kriteeritkin ovat tiukentuneet esim omaan lapsuuteemme verrattuna. Päihdevanhempia on todella paljon, heidän hyväkseen tehdään todella paljon ja pitkään töitä, ennen kuin kukaan edes mainitsee huostaanoton mahdollisuutta. Vaikka netissä lukee vaikka mitä kauhutarinoita, kannattaa muistaa että ne todella ovat vanhempien subjektiivisia näkemyksiä. Vaikka vanhempi pahoinpitelisi lasta toistuvasti, lasta ei siltikään oteta huostaan ilman muita aputoimia. Huostaanotto on ihan oikeasti vihoviimeinen toimenpide, jolloin on annettu jo monta mahdollisuutta vanhemmalle.

Itse olen tehnyt kotikäyntejä useita kertoja samoihin perheisiin, kerta toisensa jälkeen, joissa lapsi valvoo yömyöhään likaisissa vaatteissa, nälkäisenä, vanhempi täydessä kännissä, paikalla juomaporukkaa. Sitten taas paapotaan tukitoimilla ja perheneuvolalla, ja taas saadaan hetken päästä päivystyskutsu poliisiin kanssa samaan perheeseen. Kyllä siinä turhautuu, kun lapsi edelleen samassa tilanteessa, kerta toisensa jälkeen. Lapsi toki voidaan viedä pois yöksi pariksi, mutta kun perhe on ls-asiakas ja suunnitelma valmiina tukitoimineen, niin annetaan todella monta mahdollisuutta ennen lopullista huostaanottoa. Havermmin nämä vanhemmat näitä tarinoita netissä kertovat. Tietenkin vain ne, joista on tehty virheellinen ilmoitus, kokemuksistaan puhuvat.

Itse olen lapseton. Hoidot eivät toimineet ja ainoa vaihtoehto olisi adoptio. Mutta mutta. Perfektionistina huono-itsetuntoisena nuorena sairastin vakavan syömishäiriön opiskeluaikana, ja hain tähän lääkkeellistä apua sekä terapiaa terveyskeskuksesta. Olen täysin toipunut, mutta tämän historian takia en tule ikinä adoptiolupaa saamaan. Jos olisin käynyt yksityisellä, voisin valehdella ettei mitään psyykkistä ongelmaa ole ikinä ollut (Ulkomaat eivät hyväksy adoptoijilta minkäänlaista psyykkistä sairautta). Tietenkin valehtelu on väärin, mutta tämän olen miettinyt ja sen olisin tehnyt lapsen takia. Tämän jos olisin aikoinani tiennyt, voisin vielä olla äiti... Tämä syömishäiriö ja terpian tarpeeni tulee näkymään loppuelämäni kaikissa yleisissä tiedostoissa. Tämän jos olisin tiennyt...
 
Voi ei, olen todella pahoillani tilanteestasi! :( Onpa todella epäreilua, jos joskus nuoruudessa koettu ja sittemin jo parantunut sairaus voi estää adoptiohaaveet vuosien päästä! :( :( Todella tylyä. Oletko kysynyt terveyskeskuksesta voiko tietoja jotenkin poistaa, kun tapahtumasta on jo vuosia? Ymmärtäisivätkö, jos selität ongelmat adoption kanssa? Jotenkin todella epäreilua, jos todella olisi tämänkin voinut välttää jos olisit käynyt nuoruudessasi yksityisellä etkä julkisella. Mutta eihän sitä silloin varmasti tullut mieleenkään että siitä seuraisi näin kauaskantoisia ongelmia :/

Mutta onpa hyvä kuulla kaikkien kokemuksia, niin ehkä tämä toimii varoituksena jollekin muulle. Eli jos jotakin ongelmaa, niin ehdottomasti yksityiselle, ettei pilaa tulevaisuuttaan sen vuoksi, että nimi jää viranomaisten papereihin loppuelämäksi. Olen todella pahoillani kaikkien vastaavaan tilanteeseen joutuneiden puolesta.

Voisikohan tästä perustaa kansanliikkeen, ottaa yhteyttä kansanedustajaansa ja ehdottaa, että tiedot poistettaisiin esim. 10 vuoden kuluttua tms. Vanhenevathan velkatiedotkin, ja luottotietonsa voi saada takaisin, miksi ei "puhtaita papereita" sossun kirjoissa?

Jaksamista kaikille samojen ongelmien kanssa painiville

t. ap.

ps. omasta tilanteestani: perheneuvolasta on yritetty soittaa muutamia kertoja, mutten ole pystynyt vastaamaan (puhelin äänettömällä kun nukutan lapsia) ja soitot ovat sattuneet aina huonoon aikaan. Olen soitellut takaisin, mutta menee aina vastaajaan. Jätin vastaajaan viestin että voisitko laittaa vaikka tekstarin kun tuntuu ettei tavoiteta toisiamme koska kumpikaan ei pysty helposti vastaamaan puhelimeen, muttei ole jättänyt tekstaria eikä viestiä. No, jos en saa ketään sieltä kiinni ennen mun aikaani, niin menen sitten sinne paikanpäälle, ja toivon todella että asia selviää sillä ja voin unohtaa koko painajaisen. Voi kun saisin jo deletoida kaikkien pe-ne tyyppien numerot kännykästäni ja pääsisin tästä jo.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä