Toggle sidebar

Kokemuksia laitosnuorista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pessimisti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

pessimisti

Vieras
Oletko itse ollut tai tunnetko/tiedätkö jonkun joka on ollut lastenkodissa? Tai koulukodissa tms.
Minkälaisia kokemuksia teillä on? Yleisestihän laitosnuoret ovat ongelmanuoria joiden on vaikea noudattaa yhteiskunnan normeja ja joutuvat myöhemmin rikoskierteeseen yms yms.. Onko totuus sitten niin mustavalkoinen? Onko hyviäkin kokemuksia?

Kyselen siksi, että pahimmassa tapauksessa veljeni saattaisi joutua sijoitukseen johonkin tällaiseen paikkaan. Se on toki viimeinen vaihtoehto, mutta pelkään aina pahinta. Siksi toivoisinkin teiltä kaikenlaiset kokemukset mitä asiasta löytyy :)
 
No mä tunne perhekodeissa olleita nuoria, jotka hölmöilivät sillon nuorina, ovat nyt aikuisina ihan fiksuja töissä käyviä ihmisiä.

Samaten mieheni sisko on perhekodissa kouluongelmien takia ja käy sairaalakoulua. sen koulu sujuu nykyään paljon paremmin ja saa oikeesti hyviä numeroita kokeista ja todistuskin oli hyvä.
 
Ei se kaikkien kohdalla mene niin että se laitos aiheuttaa jotain negatiivista, se riippuu nuoresta itsestään miten ottaa ulkopuolisen vaikutteen vastaan ja sitä vaikutetta on koulussa,harrastuksissa, kavereissa yms. joka paikassa. laitoksissa asuu ihan tavallisia nuoria joista kasvaa tavallisia aikuisia suurimmaksi osaksi :) Tosin on niitäkin joihin vanhempien välinpitämättömyys ja kotona tapahtuneet laiminlyönnit ja pahat asiat voivat vaikuttaa läpi elämän. Alkoholistien,narkkarien,väkivaltaisten yms.hyväksikäyttäjien lapset:( lapsi/nuori parat kärsivät vanhempiensa takia.Itselläni kaikki on mennyt tavanomaisella tyylillä eli muutin omilleni 17 vuotiaana, opsikelin,tein töitä, menin naimisiin ostin talon ja ja perstin perheen :)) nyt olen 35 vuotias pankin juristi jolla on ihana mies ja kolme kaunista lasta:) omat vanhempani kuolivat alkoholismiinsa enkä pitänyt heihin yhteyttä laitosvuosien jälkeen.
'
 
Tuota juuri mietin, veljeni on 9-vuotias ja äitini on alkoholisti, että minkähänlaista damagea on jo pinnan alla saatu aikaan :( Itse en asu enää onneksi kotona, mutta inhottaa seurata vierestä. Toisaalta taas, kun veljeni on vielä niin nuori, niin ehkä hän ei kapinoisi niin pahasti? Veljeni on todella hyväntahtoinen, mutta ei kunnioita äitiänsä tippaakaan. Mistähän johtuisi..
"minä olin" minkä ikäisenä sinä jouduit laitokseen?
 
Jos veljesi pysty asumaan kotona, hänelle etsitään ennemmin perhe kuin sijoitetaan laitokseen. Hänen omat ongelmansa tustkin ovat sitä luokkaa, ettei hön voisi tavallisessa perheessä elää.
 
Teen töitä laitosnuorten kanssa. Ihan tavallisia nuoria he ovat, jotka ovat ns "hukassa" syystä tai toisesta. Olen vuosikaudet tehnyt terapeuttista musiikinohjaustyötä, kaverikoiratoimintaa ja myös ohjaajan työtä laitoksiin ja tutustunut nuoriin, nähnyt heidän varttuvan ja kasvavan omaan asemaansa yhteiskunnassa. Monet päätyvät ihan normaalisti opiskelemaan ja sitä kautta töihin, mutta osa päätyy huonommille raiteille, eikä sille mahda mitään. Kyse on paljon oman perheen ja tukiverkon tuesta. Ei se tarkoita automaattisesti, että päätyy rikolliseksi, jos kasvaa laitoksessa.
 
Tunnen lastenkodissa, nuorisokodissa ja perhekodeissa olleita. Itse olin sisarusten kanssa lastenkodissa. Veli oli vielä nuorisokodissa, ja tuttuni lapsi on ollut perhekodissa.

Olen 3 lapsen äiti, vakitöissä - nyt saikulla. Opiskelen samalla. Veljellä myös 3 lasta. Ja hyvin meneee. Perhekodissa pööut lapsi vaikuttaa tasapainoiselta. Paikka oli hyvä.
 
Sijoitushan on usein viimeinen vaihtoehto. Koulusta käsin katsoneena sanoisin, että sijoituksen jälkeen lapset alkavat yleensä pikku hiljaa voimaan paremmin, kuin ovat huonoissa kotioloissa voineet (siis ne, jotka kykenevät tavallista koulua käymään).
 
Olen saanut seurata aika monen lastenkotilapsen kasvua ihan pienestä aikuiseksi. Useimmat ovat käyneet normaalisti peruskoulun, hakeutuneet jatkokoulutuksiin, muuttaneet omilleen, viritelleet parisuhteita... Toki on niitäkin, jotka ovat ihan hajalla omassa elämässään ja joutuvat ongelmiin, mutten nyt tällä otannalla osaa sanoa, onko yleisempää lastenkotilapsilla kuin muilla (varmaan tätäkin on kyllä tutkittu).
 
Ystäväni lapsi otettiin huostaan oliko se nyt 14 silloin. Ystäväni on ihan normaali yksinhuoltaja joka käy töissä, ei psyk. ongelmaa tai huume-, viinaongemaa.
Lapsi lähetettiin usean 100kilsa päähän perheeseen jossa oli muitakin huostaanotettuja lapsia. Sai lukion juuri ja juuri käytyä. Muutti omilleen 18v täytettyään ja siitä lähtien on ollut pelkkää alamäkeä. Nyt on vissiin melkolailla rappionarkkari. Ystävättärenikin suree kovasti ja on kaikesta masentunut.
Lapsella on psyk.diagnoosi ja hoitaa sairauttaan huonosti, on aloittanut miljoonat terapiat mutta kaikki on jäänyt kesken. Elämänhallinta on aina ollut täysi nolla.
Silloin teininä oli yhden kesän suljetulla psyk.osastolla ja siellä sanottiin silloin äidille ettei tällaisia väkivaltaisia lapsia pidetä sairaalassa. WTF?? Lapsi olisi selkeästi kaivannut ymmärrystä ja hoitoa mutta jo alusta asti meni kaikki pieleen. Hoitoa ei herunut ja sairaus pääsi pahaksi.
Nyt äiti odottaa ja pelkää että lapsi vie itseltään hengen, muuta vaihtoehtoa ei tunnu olevan. Surettaa ja vihastutta tuollainen kun kaikki kääntä selkänsä eikä kukaan tartu ongelmaan ja myönnä että pieleen meni.
Mihin on suomeessa psykiatrinen hoito menossa? Tässä on ainakin sellainen esimerkki josta pitäisi ottaa opiksi.
 
Olen itse asunut lastenkodissa. Ja aivan täysipäinen musta on kasvanut. Tai no, täysipäinen ja täysipäinen, mutta sanotaanko niin, että huonommassa jamassa olisin, mikäli en olisi lastenkodissa asunut.

Juon alkoholia vain pari kertaa vuodessa, en polta, en käytä huumeita, en tee rikoksia (kävelen tosin punaisia päin aina välillä), en elä toimeentulotuella, asumistuella tms. eli talouskin on edes josakin määrin kunnossa. Ei musta kukaan lastenkotitaustaani huomaa...ihan normaali ihminen olen.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Jos sijoituspaikka on valittu hyvin, niin sijoitus myös laitoksessa, on hyödyksi ja auttaa lasta. Jos hänet laitetaan siihen ainoaan paikkaan joka sattuu olemaan vapaana yhtään miettimättä millainen paikka on, voi olla sijoitus ei ole hyväksi.
 
Sijoituksessa minäkin olen ollut, ja ihan normaali kansalainen tullut.
Luottotiedot kunnossa eikä rikosrekisterissäkään ole minkäänlaista merkintää.

Uskon siihen, että tuo aika teki minusta tälläisen. Mikäli en sijoitukseen olisi joutunut, kuka tietää, millä polulla nyt kulkisin..
 
Mulla on kaksi tuttua ketkä on olleet aikanaan, toinen on 4 lapsen äiti ja naimisissa (tosin eronnut monta kertaa ja palannut yhteen, lapsia 3 eri miehelle), elää sossun tukien varassa jne.

Toinen on 2 lapsen äiti, naimisissa, vakityössä. Fiksu ja elämässään pärjäävä ihminen.
 
Entinen miesystävä oli 7-vuotiaana otettu huostaan ja laitettu laitokseen äitinsä alkoholismin takia. Pääsi takaisin kotiinsa ollessaan 14 ja silloin mä sen tapasin. Oli pahoinpidelty, eristetty, kiusattu "ohjaajien" toimesta. Vapauteen päästyään alkoi käyttämään huumeita, sen jälkeen sortui alkoholiin ja lopulta alkoi väkivaltaiseksi. Pilalle meni sekin elämä ja pahinta on se, että kaikki mun tapaamat "laitoslapset" on juuri tällaisia tapauksia.
 
Hyvä ystäväni on lastenkodissa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut.

Eikä ollenkaan ongelmatapaus, vaan läpeensä surkeiden vanhempien lapsi, josta ei huolehdittu kotona, ja siksi hänet otettiin huostaan. Ei ole koskaan ollut ongelmalapsi tai -nuori, vaan kävi koulunsa kunnialla, töitä on tehnyt, perheen perustanut, ja elää kuten kuka tahansa muukin normaali ihminen.
 
Asuin lapsuuteni laitoksessa, 2 vuotiaasta alkaen. Ja ihan tavallinen ja normaali minustakin on kasvanut, olen nyt 21v, naimisissa ja pienen tytön äiti. Opiskelen itselleni toista ammattia, ensimmäinen kun ei työllistänytkään. Asuin 16v asti perheenomaisessa paikassa, sen jälkeen muutin opiskelun takia nuorisokotiin isompaan kaupunkiin. Ja hyvin tosiaan pyyhkii, en koe olevani mitenkään huonompi tai erilainen kuin muutkaan.

Niin ja todettakoon vielä että paljon on kiinni nuoren omasta halusta. Jos ei haluakaan noudattaa yhteiskunnan sääntöjä ja normeja siihen eivät nuorisokodit tai muutkaan voi auttaa. Asenteesta kiinni suuri osa. Lastensuojelun laitokset tarjoavat aina mahdollisuuden opiskella, on vain omasta halusta kiinni mitä sillä mahdollisuudella tekee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pessimisti:
Oletko itse ollut tai tunnetko/tiedätkö jonkun joka on ollut lastenkodissa? Tai koulukodissa tms.
Minkälaisia kokemuksia teillä on? Yleisestihän laitosnuoret ovat ongelmanuoria joiden on vaikea noudattaa yhteiskunnan normeja ja joutuvat myöhemmin rikoskierteeseen yms yms.. Onko totuus sitten niin mustavalkoinen? Onko hyviäkin kokemuksia?

Kyselen siksi, että pahimmassa tapauksessa veljeni saattaisi joutua sijoitukseen johonkin tällaiseen paikkaan. Se on toki viimeinen vaihtoehto, mutta pelkään aina pahinta. Siksi toivoisinkin teiltä kaikenlaiset kokemukset mitä asiasta löytyy :)
Click to expand...

Tiedän. Minun aviomieheni on joutunut lastenkotiin jo n. 9-vuotiaana vanhempien alkoholi-/ ja huumeongelmien vuoksi. Nyt mieheni on jo 28-vuotias mies, josta kyllä huomaa ettei ole syntynyt ns. kultalusikka suussa, vaan on joutunut näkemään ja kokemaan yhtä sun toista.

Ainut asia jonka olen huomannut, on se että hän kätkee helposti ns. kovan ulkokuoren alle herkän oman itsensä. Hän osaa kyllä avautua jos haluaa, ja silloin se onkin jotain sellaista jota en ole muilta miehiltä koskaan kuullut.

Nämä on sellaisia asioita, joihin jokainen ihminen suhtautuu omalla tavallaan. Ja luulenpa että ihmisten on helppo kritisoida toisia näiden menneisyyden vuoksi, tai sen vuoksi mitä he ovat / ovat olleet, tietämättä taustoista sen enempää.
 
Kiitos kaikista vastauksista! :)
Mietin vaan että eikö ole kauhea tunne 9-vuotiaalla (ja muillakin nuorilla) kun joutuu pois kotoa, viedään pois äidin luota?
Ajatteleeko 9-vuotias edes, että asiat voisivat olla paremmin? En muista omasta lapsuudestani juuri mitään, joten tavallaan hakusessa tuo miten tuon ikäiset lapset tilanteesta ajattelevat.
Olisiko ajatuksia? :)
 
[QUOTE="aloittaja";26855865]Kiitos kaikista vastauksista! :)
Mietin vaan että eikö ole kauhea tunne 9-vuotiaalla (ja muillakin nuorilla) kun joutuu pois kotoa, viedään pois äidin luota?
Ajatteleeko 9-vuotias edes, että asiat voisivat olla paremmin? En muista omasta lapsuudestani juuri mitään, joten tavallaan hakusessa tuo miten tuon ikäiset lapset tilanteesta ajattelevat.
Olisiko ajatuksia? :)[/QUOTE]

Kai sekin riippuu mistä oloista sieltä kotonta lähtee.
 
Nuorisokodissa olen asunut 13-17 vuotiaana. Ei tuntunut pahalta sinne lähteä. Äiti oli kuollu ja isä vankilassa. Varmaan paras asia mikä tosiaan sillon tapahtu. Nyt olen 26 v kahden lapsen äiti, kolme ammattia ja ihan normaali-ihminen
 

Similar threads

V
Voisko tää liittyä Enkeli-Elisaan? Bongasin eräältä palstalta!
Viestiä
11
Luettu
6K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa