Kokemuksia kyselen TRIPTYL lääkkeestä?

Mulla on!
Käytin sitä pari vuotta kipukynnyksen nostamiseen. Siltä osin se kyllä toimi,annokset oli eka 5mg,sitten 10mg ja sitten 15mg iltaisin,taisin syödä jossain vaiheessa sen 20mg. Nukutti todella hyvin,lähti taju samantien kun sen aina illalla otin. Sitten miinukset; Minusta tuli elävä zombie,kaikki tunteet hävisi. Seksihalut katosivat ja limakalvot kuivui niin pahasti etten enää pystynyt edes itkemään. Paino ei myöskään suostunut tippumaan vaikka laskin kaloreita koko lääkkeen syönnin ajan eli luultavasti olisin lihonnut jos en olisi syömisiä vahdannut. Lopetin lääkkeen syönnin haittavaikutusten takia
 
Nomen
sivuvaikutuksena uneliaisuus ja riippuen vaiheesta/määrästä jonka joutuu ottamaan niin aamulla on normaalin unenpöpperöinen ja toisinaan "krapulainen".
Tosin jonkun ajan kuluttua kun tasottuu toi annostus niin se sivuvaikutuskin sitten lievenee.
Onko sulla mihin määrätty tuo triptyl? ja onko minkä vahvusena(suoraan tuo 20mg vai 2x10mg)?
 
Vieras
Teki todella uneliaaksi. Nukuin ekan viikon kaks niin, että välillä jaksoin olla pari tuntia max. hereilllä aina silloin tällöin päiväsaikaan. Minulle ei sopinut. Lopetettiin. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nomen:
sivuvaikutuksena uneliaisuus ja riippuen vaiheesta/määrästä jonka joutuu ottamaan niin aamulla on normaalin unenpöpperöinen ja toisinaan "krapulainen".
Tosin jonkun ajan kuluttua kun tasottuu toi annostus niin se sivuvaikutuskin sitten lievenee.
Onko sulla mihin määrätty tuo triptyl? ja onko minkä vahvusena(suoraan tuo 20mg vai 2x10mg)?
Mulla määrättiin krooniseen pääkipuun.. 2 krt 10mg iltaisin. Jos tämäkin lääke lihottaa niin en ala :ashamed: Mulle menee jo tarpeeksi painoa nostattavia lääkkeitä!
 
mulla on!
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:

Aika kovilla annoksilla aloittettu..mulla ainakin titrattiin eka se 5->10->15->20->25.

Mä kerkesin syödä viikon, niin aloin kävelemään unissani ja mm. heräsin siihen että olin avannut pakastimen oven ja käymässä kyykkypissalle keittiön lattialle :LOL: Sen jälkeen totesin etten niitä lääkkeitä tarvitse oli mikä oli.
 
Nomen
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:
Alkuperäinen kirjoittaja Nomen:
sivuvaikutuksena uneliaisuus ja riippuen vaiheesta/määrästä jonka joutuu ottamaan niin aamulla on normaalin unenpöpperöinen ja toisinaan "krapulainen".
Tosin jonkun ajan kuluttua kun tasottuu toi annostus niin se sivuvaikutuskin sitten lievenee.
Onko sulla mihin määrätty tuo triptyl? ja onko minkä vahvusena(suoraan tuo 20mg vai 2x10mg)?
Mulla määrättiin krooniseen pääkipuun.. 2 krt 10mg iltaisin. Jos tämäkin lääke lihottaa niin en ala :ashamed: Mulle menee jo tarpeeksi painoa nostattavia lääkkeitä!
mulla on määrätty krooniseen jalkakipuun 10mg/iltaisin ja 4päivän välein voi nostaa tabletilla annosta kuitenkin niin että max 7tbl :eek: illalla(tai no tossa ei kyl puhuttu ajasta mitään).
En oo kyl koskaan ottanut noin paljoo..jalkakipuun se on auttanut mutta esim migreenejä tulee siltikkin triptylistä huolimatta.
Painon nousua ei ole ainakaan tapahtunut näiden 2,5kk aikana jona olen tota joutunut käyttämään.
 
mulla on!
Täytyy vielä sanoa että lääkkeen lopettaminen oli ihan helvettiä kun siihen jää "koukkuun" jälkiseurauksena loppuikäinen uniongelma. Valvoin melkein viikon ennenkuin nukkuminen ilman lääkettä onnistui
 
ff
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:
Alkuperäinen kirjoittaja Nomen:
sivuvaikutuksena uneliaisuus ja riippuen vaiheesta/määrästä jonka joutuu ottamaan niin aamulla on normaalin unenpöpperöinen ja toisinaan "krapulainen".
Tosin jonkun ajan kuluttua kun tasottuu toi annostus niin se sivuvaikutuskin sitten lievenee.
Onko sulla mihin määrätty tuo triptyl? ja onko minkä vahvusena(suoraan tuo 20mg vai 2x10mg)?
Mulla määrättiin krooniseen pääkipuun.. 2 krt 10mg iltaisin. Jos tämäkin lääke lihottaa niin en ala :ashamed: Mulle menee jo tarpeeksi painoa nostattavia lääkkeitä!
Ei auttanut pääkipuun ja haitat on liialliset.
Kun kyseessä myös masennuslääke, täytyi olla tosi varovainen psyykkisten haittojen kanssa.

Virtsaumpi, aggressiivisuus olivat ne mitä lääkkeestä sain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:
Apua, mua alkaa pelottaa, että onkohan tästä lääkkeestä enemmän haittaa kun hyötyä... Kävin yöllä mieheni kimppuun ja en ollut herännyt vaupen itkuunkaan :ashamed:
Sulla on kyllä melkoisen iso alkuannostus. Ja se voi tosiaan vaikuttaa noin. Mä alottaisin ensi yhdellä 10mg tabletilla illalla ja vasta kun yöt menee normaalisti sillä niin sitten annoksen nostoa, jos on oikeasti tarvetta. Nyt pitäisi siis tietää mihin vaivaan sulla on tuota määrätty. Pikkuannoksillahan tuo ei vaikuta mielialaan, vasta isommat annokset toimii masennuslääkkeen tavoin.

Itse olen syönyt tuota lääkettä kipukynnystä nostamaan jo vuosia fibromyalgiaan, edelleen kuitenkin vain 20mg illalla, joskus jopa vaan 10mg. Parantaa unenlaatua ja auttaa nukahtamaan nopeammin. Sun pitäisi ottaa se noin 1,5 tuntia ennen nukkumaan menoa ja niin että lääkkeenoton ja aamun heräämisen väliin jää ainakin 8-10 tuntia, sitten et ole tokkurainen.

Alkuun et kyllä pysty hoitamaan vauvaa/lasta yöllä, sillä tärkeää on sitten kanssa nukkua se yö kunnolla. Muutaman viikon tai kuukauden päästä saattaa jo mennä niin että jokunen yöherääminenkin onnistuu.
 
Krokodiili
Olin ihan zombie väsymyksestä Triptylin kanssa. Eli ei todellakaan virkistänyt sillä lailla kun toivottiin masennuslääkkeen virkistävän. Ei muistaakseni lihottanut minua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Krokodiili:
Olin ihan zombie väsymyksestä Triptylin kanssa. Eli ei todellakaan virkistänyt sillä lailla kun toivottiin masennuslääkkeen virkistävän. Ei muistaakseni lihottanut minua.
Mä itseasiassa luulin ettei tuota enää edes määrättisi masennukseen vaan noihin muihin oireisiin pelkästään. Että masennukseen olisi parempia uuden polven lääkkeitä mieluummin. :eek:

Alkuperäinen kirjoittaja Piipi:
Alkuperäinen kirjoittaja Nadia:
Apua, mua alkaa pelottaa, että onkohan tästä lääkkeestä enemmän haittaa kun hyötyä... Kävin yöllä mieheni kimppuun ja en ollut herännyt vaupen itkuunkaan :ashamed:
Sulla on kyllä melkoisen iso alkuannostus. Ja se voi tosiaan vaikuttaa noin. Mä alottaisin ensi yhdellä 10mg tabletilla illalla ja vasta kun yöt menee normaalisti sillä niin sitten annoksen nostoa, jos on oikeasti tarvetta. Nyt pitäisi siis tietää mihin vaivaan sulla on tuota määrätty. Pikkuannoksillahan tuo ei vaikuta mielialaan, vasta isommat annokset toimii masennuslääkkeen tavoin.

Itse olen syönyt tuota lääkettä kipukynnystä nostamaan jo vuosia fibromyalgiaan, edelleen kuitenkin vain 20mg illalla, joskus jopa vaan 10mg. Parantaa unenlaatua ja auttaa nukahtamaan nopeammin. Sun pitäisi ottaa se noin 1,5 tuntia ennen nukkumaan menoa ja niin että lääkkeenoton ja aamun heräämisen väliin jää ainakin 8-10 tuntia, sitten et ole tokkurainen.

Alkuun et kyllä pysty hoitamaan vauvaa/lasta yöllä, sillä tärkeää on sitten kanssa nukkua se yö kunnolla. Muutaman viikon tai kuukauden päästä saattaa jo mennä niin että jokunen yöherääminenkin onnistuu.
Mulla siis määrättiin tätä lääkettä krooniseen pääkipuun. Ennen tämän lääkkeen aloitusta söin mirtatzapiinia unettomuuteen, mutta nyt tämän triptylin pitäisi sitten korvata sekin. Hyvin ja huonosti olen kyllä kaksi yötä nukkunut, eka oli täyttä sekoilua ja nyt viime yönä nukuin koiranunta, otin illalla vain 10mg...

Anni62
Itsellä myös ollut jo kolmisen vuotta Triptyl migreeninestolääkkeenä.
Annostus 10-30 mg, tällä hetkellä 10mg riittävä.
Ensimmäiset kaksi viikkoa käytön aloituksesta olivat yhtä "unta", sen jälkeen olo parantui normaaliksi. Olin itse jostain saanut tietooni, että lääkeen pahimmat väsyttävät vaikutukset poistuvat parin viikon aikana. Siksi jaksoin pitää kuuris yllä. Olen erittäin tyytyväinen, migreeni pysyy hyvin loitolla. Laihdutuksen kanssa on ongelmia, mutta ne voivat johtua muustakin kuin tästä lääkeestä.
 
assi
hei!sain tänään triptyl 10mg kipuihin,lääkäri sanoi että voi käyttää aivan rauhassa,ei tule riippuvutta ja voi lopettaa vaikka kerralla,ei mitään "oloja"!tätä palstaa lukiessa panee epäilemään,onko näin!?enpä taida edes syödä ensimmäistäkään pilleriä:)
 
Yhteistyössä