Kokemuksia Design Talosta?

  • Viestiketjun aloittaja plusmiinus
  • Ensimmäinen viesti
Kaksi tuttua on rakennuttanut Design-talon, toiset tappeli vuositolkulla firman kanssa oikeudessa ja toisillakin ollut todella paljon ongelmia (muuttivat taloon pari vuotta sitten ja jatkuvasti vieläkin jotain ongelmaa ja kinaa kun talo tehty niin huonosti).

Näitä seurattuani en ikinä hommais itselleni mutta onhan nuo ihan kivan näköisiä...
 
"Vieras"
En voi suositella!

Rakennutimme ja pitkä oli reklamaatiolista. Jatkuvasti ongelmaa jossain. Ei ollut todellakaan muuttovalmis talo kun muutettiin. Alakerran vessassa on ollut outo haju siitä asti kun muutettiin, joka vaan voimistui ja pahimmilaan oli tammi-helmikuussa. Hetkeksi jo hävisikin, mutta alkoi uudestaan nyt kun ilmat lämpeni kunnolla. Huomenna tulee meidän kustantama homekoira. Ja kädet ristiin ettei olisi hometta. Ollaan nimittäin sairastettu koko perhe tässä talossa enemmän kuin ikinä. Kahta viikkoa pidempään ei olla oltu terveinä täällä. Astman tyyppisiä oireita myös kolmella. Itselläni nyt tutkimukset meneillään. Lisäksi olen allergisoitunut useille asioille. Ihminen joka ei koskaan ole ollut allerginen millekään. Voi toki olla kyse uuden talon materiaali päästöistä mitkä helpottaa vuoden asumisen jälkeen. Ja lisäksi nämä järkyttävät siitepölyt joille myös reagoin vahvasti. Silti huoli on kova juuri tuon hajun takia, joka ei siis ole mikään viemärin haju vaan pistävän hajuisen vanhan lattialuutun lemu, joka olisi jätetty johonkin suljettuun tilaan myttyyn eli mikrobikasvuston..

Harmittaa todella paljon että tehtiin tämä valinta. Kuulosti vaan niin hyvälle ja talo on kaunis sisältä sekä ulkoa. Niin paljon murhetta tuottanut koko perheelle ettei kukaan voi arvata.

Toinen tapaus meidän lähellä. Timpurit yrittivät lyödä homeisia lautoja rakenteiden sisään pesuhuoneessa! Onneksi perheen isä ja vastaava mestari huomasivat. Olisi rakennettu suoraan hometalo.
Ja eräässä toisessa tapauksesa laatoitukset tehtiin kolmeen kertaan. Jälki oli ihan uskomattoman kamalaa ensimmäisellä ja toisella kerralla.

Suosittelen miettimään kaksi kertaa jos kolmannenkin kerran. Jatkuvasti saa olla itse vahtimassa miten hommia tehdään ja valittamassa kun aina tuntuu menevän vaan vähän sinnepäin miten olisi pitänyt tehdä.

Me toivotaan nyt kädet ristissä ettei asuttais hometalossa. Se selvinnee huomenna. Puoli vuotta asuttu ja elämä mennyt ihan helvetiksi, vaikka tämän piti olla elämän parasta aikaa uudessa kodissa..
 
"vieras"

Saako udella mistä asioista tappelivat oikeudessa?

Ja sitten tämä toinen tapaus mitä ongelmia heillä oli?

Kiinnostaa vaan kun meillä tuo puoli vuotta kestänyt vessan hajuongelma eikä sitä olla selvitetty alusta loppuun asti. Ei ihan silikonin lisäämisellä lähtenyt..
 
vierailija
Älvsby-talossa asuttu1991-luvulta lähtien. Ei ongelmia. Flunssakin vain 10-vuoden välein, jos sittenkään. Kiuaskin on vielä alkuperäinen. Samoin keittiön kaapit.
 
Höynäytetty
Ainoakotia en ainakaan voi suositella. Omakohtaisena kokemuksena uskallan todeta, että DEN Finland Oy:n rakentamat ja Keskon markkinoimat Ainoakodit on rakennettu hutiloiden alusta loppuun. Ensimmäisen ja viimeisen talon tilanneena voin näin perustellusti sanoa. Tohelointi kattaa koko prosessin elementtien valmistuksesta pystytykseen saakka.

Denin on aivan mahdotonta rakentaa talo, jossa olisi suorat kupruilemattomat seinäpinnat ja lattiat. Sellaista en ole kohdannut taloesittelyissäkään. Kun tähän pakettiin asennetaan vielä Topi keittiö, on hutiloinnin mestariteos valmis. Kaiken kruunaa onneton korjaustoiminta, joka kestää ja kestää. Loppuelämä menee korjauksista riidellessä ja niitä odottaessa. Mikään ei tule kerralla eikä kolmannella kuntoon. Kokemusta on, enkä tätä asiaa suinkaan liioittele.
 
vierailija
En voi suositella!

Rakennutimme ja pitkä oli reklamaatiolista. Jatkuvasti ongelmaa jossain. Ei ollut todellakaan muuttovalmis talo kun muutettiin. Alakerran vessassa on ollut outo haju siitä asti kun muutettiin, joka vaan voimistui ja pahimmilaan oli tammi-helmikuussa. Hetkeksi jo hävisikin, mutta alkoi uudestaan nyt kun ilmat lämpeni kunnolla. Huomenna tulee meidän kustantama homekoira. Ja kädet ristiin ettei olisi hometta. Ollaan nimittäin sairastettu koko perhe tässä talossa enemmän kuin ikinä. Kahta viikkoa pidempään ei olla oltu terveinä täällä. Astman tyyppisiä oireita myös kolmella. Itselläni nyt tutkimukset meneillään. Lisäksi olen allergisoitunut useille asioille. Ihminen joka ei koskaan ole ollut allerginen millekään. Voi toki olla kyse uuden talon materiaali päästöistä mitkä helpottaa vuoden asumisen jälkeen. Ja lisäksi nämä järkyttävät siitepölyt joille myös reagoin vahvasti. Silti huoli on kova juuri tuon hajun takia, joka ei siis ole mikään viemärin haju vaan pistävän hajuisen vanhan lattialuutun lemu, joka olisi jätetty johonkin suljettuun tilaan myttyyn eli mikrobikasvuston..

Harmittaa todella paljon että tehtiin tämä valinta. Kuulosti vaan niin hyvälle ja talo on kaunis sisältä sekä ulkoa. Niin paljon murhetta tuottanut koko perheelle ettei kukaan voi arvata.

Toinen tapaus meidän lähellä. Timpurit yrittivät lyödä homeisia lautoja rakenteiden sisään pesuhuoneessa! Onneksi perheen isä ja vastaava mestari huomasivat. Olisi rakennettu suoraan hometalo.
Ja eräässä toisessa tapauksesa laatoitukset tehtiin kolmeen kertaan. Jälki oli ihan uskomattoman kamalaa ensimmäisellä ja toisella kerralla.

Suosittelen miettimään kaksi kertaa jos kolmannenkin kerran. Jatkuvasti saa olla itse vahtimassa miten hommia tehdään ja valittamassa kun aina tuntuu menevän vaan vähän sinnepäin miten olisi pitänyt tehdä.

Me toivotaan nyt kädet ristissä ettei asuttais hometalossa. Se selvinnee huomenna. Puoli vuotta asuttu ja elämä mennyt ihan helvetiksi, vaikka tämän piti olla elämän parasta aikaa uudessa kodissa..
Lue hyödyllinen artikkeli ositteesta: https://ainoakotini.blogspot.com/
 
vierailija
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen on tullut kesäkuussa vireille kanne, jossa ostaja vaatii DEN Finland Oy:tä purkamaan talokauppa rakentamisessa tapahtuneiden lukuisten olennaisten virheiden johdosta.
 
vierailija
Meidän talomme rakennutettiin Design -talon toimesta vuonna 2005. Ihan alusta saakka hirveitä ongelmia lvi -töiden ja sähköjen vuoksi. Hyvä, ettei talomme palanut. Otin vielä nk. toisen mielipiteen STUKIN sähköntarkastajan kautta ja eihän Design -talo edes suostunut sitä 800 e tietenkään maksamaan. Onnekseni eivät tajunneet laskuttaa autokatoksen sähkötöistä, joka oli hinnaltaan tismalleen samamsuuruinen.

Lvi -työt olivat kaikista karmein kokemus. En edes jaksa kirjoittaa siitä. Pysykää kaukana kys. talotoimittajasta!
 
Yhteistyössä