H
Harmaa ja kurja
Vieras
Koiravanhus on yli 12-vuotias. Kyseessä on isokokoinen koira ja iän myötä koiruus tiputtaa karvaa ympäri vuoden järkyttäviä määriä. Perheessämme on konttausikäinen lapsi ja minusta tuntuu, että elämäni on yhtä siivousta. Koiruus viettää aikaansa rajatulla alueella, mutta karvanlähtö on sitä luokkaa, että karvat kantautuvat sukkien mukana ympäri asuntoa. Reissuun emme enää pääse, kun kukaan ei halua koiraa hoitoon tuon karvaamisen vuoksi. Kerran olen koirahoitolaan vienyt ja sitä virhettä en toistaa aio. Lapsemme on atoopikko, muttei koiralle allerginen.
Koira on ollut ikänsä terve ja niin kiltti kuin vain olla voi. Viime aikoina (keväällä/kesällä) liikkuminen on ajoittain huonontunut, kun peräpää tuntuu olevan kankea. Samoin lattialta ylösnousu on välillä vaikeaa. Pestessä ei aina jaksa seisoa. Lenkillä jaksaa alkumatkan, mutta lopussa tuntuu että juuriko tuo pitää kohta kotiin kantaa. Pyytää ulos välillä kolmen tunnin välein ja muutaman kerran on sattunut vahinkojakin sisälle, niin pissa kuin kakka sellaisia. Ruoka maistuu vielä hyvin. Eläinlääkärissä on käyty vuosi sitten rokotuksella, silloin kaikki oli ok fyysisellä puolella.
Lasta kohtaan koira on lähinnä välttelevä, mitään uhkaavaa ei koskaan ole ollut. Lapsi on luonnollisen kiinnostunut sekä koirasta että tämän leluista. Mies ei ota asiaan kummempaa kantaa, koska koira on alunperin ollut minun. Myöntää toki olevansa kyllästynyt tilanteeseen.
Ja niin olen minäkin. En vain jaksaisi enää hoitaa koiraa. Syyllisyys painaa jatkuvasti, sillä olen aiemmin puuhaillut yhtä ja toista koirani kanssa. Elämänmuutosten myötä aikani ja kiinnostus ei vain riitä normaalia lenkitystä ja perushoitoa enempään. Koira herättä minussa enää sangen vähän positiivisia tunteita, koska se tuntuu vaativan niin paljon enemmän kuin antaa. Olen juuri aloittanut taas työt. Miestä ei kiinnosta koiran hoitoon osallistua. Lasta kyllä hoitaa. Kotityöt ovat kontollani, koska rakennamme taloa.
Haluaisin lopettaa lemmikkimme. Olenko ihmispeto?
Koira on ollut ikänsä terve ja niin kiltti kuin vain olla voi. Viime aikoina (keväällä/kesällä) liikkuminen on ajoittain huonontunut, kun peräpää tuntuu olevan kankea. Samoin lattialta ylösnousu on välillä vaikeaa. Pestessä ei aina jaksa seisoa. Lenkillä jaksaa alkumatkan, mutta lopussa tuntuu että juuriko tuo pitää kohta kotiin kantaa. Pyytää ulos välillä kolmen tunnin välein ja muutaman kerran on sattunut vahinkojakin sisälle, niin pissa kuin kakka sellaisia. Ruoka maistuu vielä hyvin. Eläinlääkärissä on käyty vuosi sitten rokotuksella, silloin kaikki oli ok fyysisellä puolella.
Lasta kohtaan koira on lähinnä välttelevä, mitään uhkaavaa ei koskaan ole ollut. Lapsi on luonnollisen kiinnostunut sekä koirasta että tämän leluista. Mies ei ota asiaan kummempaa kantaa, koska koira on alunperin ollut minun. Myöntää toki olevansa kyllästynyt tilanteeseen.
Ja niin olen minäkin. En vain jaksaisi enää hoitaa koiraa. Syyllisyys painaa jatkuvasti, sillä olen aiemmin puuhaillut yhtä ja toista koirani kanssa. Elämänmuutosten myötä aikani ja kiinnostus ei vain riitä normaalia lenkitystä ja perushoitoa enempään. Koira herättä minussa enää sangen vähän positiivisia tunteita, koska se tuntuu vaativan niin paljon enemmän kuin antaa. Olen juuri aloittanut taas työt. Miestä ei kiinnosta koiran hoitoon osallistua. Lasta kyllä hoitaa. Kotityöt ovat kontollani, koska rakennamme taloa.
Haluaisin lopettaa lemmikkimme. Olenko ihmispeto?