Meillä on 2,5v kääpiövillakoira narttu. Pennusta lähtien koiralla ilmeni virsanpidätys ongelmia. Alussa ne liittyivät vain tilanteisiin jossa koira innostui.
Jos tuli kotiin niin koira laski koko rakkonsa eteiseen koska oli niin innoissaan (kyse ei mistään tipoista). Tai jos innostui koiraa kehumaan ja rapsuttamaan niin siitä seurasi iso lätäkkö lattialle. Nykyään kaikenlainen koiran huomioiminen saa koiran laskemaan alleen, myös komentaminen tai katsekontakti. Kun koira esim. hypää lattialle niin pissa tippoja tipahtelee lattialle. Jonkinlainen virtsanpidätys ongelma on koiralla pakko olla. Koiran sisäsiisteys kasvatuskin kesti 1,5v kun koira pystyi pidättämään pissaa vain 3-4h max, nykyään paremmin.
Olen niin kypsä tilanteeseen |O Kaikki matot haisevat pissalle ja niitä saa jatkuvasti pestä. Eteisen laatta lattia haisee pissalle, kun saumoihin on pissa imeytynyt. Ei auttanut edes kloriitilla pesu. Ja jos tulee vieraita niin koira innostuu niin että pissii vieraiden sukat taikengät. Pahimmassa tapauksessa kerkeää hyppämään sohvalle vieraan syliin ja tyhjentää siihen rakkonsa.
Olen käyttänyt koiran lääkärissä ja virtsatiet on ultrattu vuoden vanhana. sai myös jotain luontaistuotteita mutteivat ne auttaneet. Ja söi varmuuden vuoksi 2 antibioottikuuriakin. Mutta turha toivo.
Koira on muuten luonteeltaan aivan ihana :heart: Tulee lasten kanssa hyvin toimeen ja on sosiaalinen sekä tottelevainen. Ei ole mitään ongelma käyttäytymistä pissa ongelmaa lukuunottamati. Tämä ongelma pilaa koko koiran. Ja koirakin kärsii ongelmasta. Lisäksi koiran turkki on erittäin vaativa hoitaa ja pissaongelman takia saa koiraakin jatkuvasti pestä.
Pitääkö minun alkaa pitämään koiralla jonkinlaisia vaippoja? Vai onko tähän lääkettä olemassa? Olen niin väsynyt tähän ongelmaan