B
bichonisti
Vieras
Nyt olisi jatkuva ongelma ratkaisua vailla: 9kk:n ikäinen uroskoira pissaa sisälle jatkuvasti. Ennen ongelma oli vaan yöllä, kun joutui nukkumaan yksin. Nykyään saa nukkua sängyn vieressä. Nykyään pissa tulee yleensä samaan paikkaan sisälle päivisin, joskus kun ei saa herkkua, mutta yleensä ilman syytä. Ulkona käy pitkän matkan kävelemässä yleensä 3 kertaa päivässä. Usein meistä jompi kumpi on päivisin kotona, joten yksin ei tarvi juurikaan olla.
Lattiat on pesty eläinkaupasta ostetuilla suihkeilla, tavaroiden paikkaa on vaihdettu sekä viimeisimpänä kokeiluna lattiat pesty vielä etikalla. Poikapöksyjä ollaan koitettu kanssa, mutta koira lamaantuu niistä niin, ettei liiku mihinkään, joten ei tule pissaakaan. Nyt alkaa olla neuvot melkolailla lopussa. Kerran on saatu kiinni itseteossaan ja silloin rankaistiin - ei mitään vaikutusta käyttäytymisessä..