Kohtalotovereita? Hamstraaminen

  • Viestiketjun aloittaja Mymmeli
  • Ensimmäinen viesti
Mymmeli
olisi ongelmana. Miten ihmeessä tästä pääsee eroon. Minulla kaikki paikat pursuaa tavaraa. Vaikuttaa että olen ehkä siirtämässä ongelmaa lapselleni. Hänenkin on vaikea päästää vanhoista tavaroistaan..
 
vieras
Täällä yksi, nyt olen saanut muulta perheeltä ukaasin, että on pakko luopua jostain, eivät kestä enää varastojani.

Periaatteena on hyvä, että jos sitä ei ole tarvinnut pariin vuoteen, niin ei sitä enää tarvitse. Tosin voi sitä aina soveltaa :D
 
-Jonttu-
Varaat kirpputorin, ja alat kovalla kädellä raakaamaan tavaroita kahteen kasaan = roskikseen menevät ja kirpparille myyntiin laitettavat.

Etpä usko mikä huojennuksen tunne siitä tulee, kun saa kaapit tyhjiksi!
 
:wave: ihan yhtä paha on täälläkin. äsken just melkein säästin vanhan osoitemuistion, kun vaihdoin uuteen ja jäin niin tunteilemaan vanhan kanssa. siinä kun lähti roskikseen aikamoinen historia meidän perheen ja kavereiden elämää.
 
Hamsteri kans
Parin vuoden käyttämättömyys on hyvä periaate jos sitä vaan pystyy käyttämään. Mutta minä en ainakaan tähän asti. Vaatehuone on niin tupaten täynnä, ettei sitä pysty kunnolla enää käyttämään. Samaten kaikki muutkin kaapit pursuavat.

Minun on myös vaikeaa laittaa vanhoja viikkolehtiä roskiin. Niitä on vinot pinot siellä sun täällä. Aina tuntuu, että niissä joitain mielenkiintoisia lukemattomia artikkeleita.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Hamsteri kans:
Minun on myös vaikeaa laittaa vanhoja viikkolehtiä roskiin. Niitä on vinot pinot siellä sun täällä. Aina tuntuu, että niissä joitain mielenkiintoisia lukemattomia artikkeleita.
Minä juuri hankkiuduin eroon isosta kasasta vanhoja lehtiä, niistä on hyvä aloittaa.
t. ukaasin saanut
 
dd
Meillä on niin pieni asunto etten voi kovin paljon hamstrata. Varsinkin keittiöjuttuja mulle on kuitenkin kertynyt liikaa. Myin syksyllä kirpputorilla paljon astioita. Silti voisin vieläkin vähentää turhia kuppeja ja kippoja, joita käytän ehkä max kerran vuodessa. Yhden juhla-astiaston aion pitää, mutta muut harvemmin käytetyt saavat mennä.
Lehtiä ei kannata säästää. Minä annan lukemani lehdet kavereille kiertoon. Se heittää ne lehtiroskikseen, joka ei enää jaksa antaa niitä eteenpäin.
 
nyt tosiaankin harmaana
Onpa lohdullista kuulla, että teitä on muitakin samanlaisia. olen ihmetellyt, mikä minua "vaivaa", kun olen tällainen. kaikkea on hamstrattu vuosien varrella ja asunto on aivan tupaten täynnä :( . Mietin, että kieliikö tämä jostain sisäisestä pahoinvoinnista tai turvattomuuden tunteesta, hellyyden puutteesta tms. Mitä mieltä olette???
 
=)
Täällä!!! Otin kirpparin, et nyt lähtee. Ja jos ei mene siellä menee sitte lahjotukseen. Lasten kirjojaki ostelen jatkuvasti ja ei millään olis mitään raksinu sinne viedä. Lasten vaatteita on säkeissä. Käyn nyt läpi niitä. Ei oo mitään järkeä säästää nuoremmalle, joka on monta vuotta nuorempi =D Vähän vaan ahdistaa, että meneekös mikään kaupaksi. Saako edes pöytävuoksia näin joulun alla.
 
gjk
Ei kai siinä auta muu kuin kovalla kädellä luopua niistä. Nuo viikkolehdet tuppaa olemaan sellasia, että ei niitä IKINÄ lue, vaikka kuinka säästelis. Sun kannattaa vuokrata vaikka kirpparipöytä, ellet ilmaiseksi halua antaaa. Lehdet ainakin menee hyvin kaupaks, niputat vaikka useamman kappaleen nippuihin jos niitä paljon on.

Vaatteitakin tarttee loppujen lopuksi hyvin vähän. Esikoiseni kaikki vaatteet olen säästänyt (poika nyt 2v) kun aattelin että jos saadaan toinen, niin niiitä voi kierrättää. Omat vaatteeni olen tylysti laittanu kirpparille. kaappi oli täynnä vaatteita, joita käytin vaan lähinnä kotona, mutta neki voi viedä kirpparille. ei niiitä "kotivaatteitakaan" tartte mielettömiä määriä olla, muutama paita ja housut riittää.
 
Mulla ainakin kulkee kämppä käsi kädessä oman hyvinvoinnin kanssa. Jos ahdistaa, hamstraan kamaa, joka paikka pursuaa vaatehuonetta myöden tavaraa.

Sit kun mieli hyvä, on asuntokin siisti joka puolelta, nakkaan hamstratut roskiin.

Nyt näyttäs tekevän kriisinpoikasta, kaaos vallannut taas vaatehuoneen... =)
 
Mymmeli
Samaa mietin itsekin et mistä johtunee? Lieneekö niin, että minulla metsästäjä/keräilijägeeni vallalla, että aiheuttaa tämän?:D

Tuntuu myös, että luopuu omista muistoista mitä tavaroihin liittyy. Lisäksi turvallisuutta varmaankin haen kaikella tällä roinalla ympärilläni.
 
vieras
mulla sama juttu ja varsinkin turhia koriste-esineitä esim. maljakoita on ihan liikaa. Tykkään ostaa alennusmyynneistä ja sieltä juuri tulee ostettua niitä ei niin tarpeellisia juttuja. Ja tietty vaatteita lapsille, vaikka vaan varoiksi ja ensi talveksi jne. Ei ole säilytystilaa ja jostain on luovuttava. Olen myös ostanut kaikenlaista varastoon esim. että annan lahjoiksi, kun menemme kylään tms. No eipä olla kylässä viime aikoina paljon käyty, joten nekin vievät tilaa.
Viikkolehtiä sentään en säästä vaan annan eteenpäin, kun olen kerran lukenut.
Ikuinen projekti olisi sinne kirpparille meno.....ehkä ensi kesänä-
 
Keittiönoita
Hamsteri täälläkin :wave: Tosin viimeiset 2,5 vuotta olen pyrkinyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti tavasta pois. Mulla on menossa nyt kolmas suursiivous, jonka yhteydessä heitän tarpeetonta tavaraa pois. Luultavasti tarvitsen enää neljännen kerran, sillä aika vähän näyttäisi tarpeetonta enää jäävän kaappeihin.Luin jokin aika sitten kirjan - en enää muista kirjan nimeä, mutta liittyi kuitenkin henkiseen hyvinvointiin - jossa oli neljä ohjetta:
1. Luovu tarpeettomista uskomuksistasi
2. Luovu tarpeettomista tavoistasi
3. Luovu tarpeettomasta omaisuudestasi'
4. Luovu tarpeettomista ihmissuhteistasi

Tuota olen nyt koittanut noudattaa, mutta vielä on tavaraa turhaan :) Uutta en ole enää aikoihin ostanut, joten sikäli olen pysynyt ruodussa.
 
vieras
vaatehuone on tällä hetkellä pahassa kunnossa. siis sellaisessa että kasaan nyt siihen lattian täyttävään kasan päälle. ei ole hajuakaan mitä tuossa kasassa mahtaa oikein olla. en pääse kunnolla sen takana olevalle rekille.
voi kun saisin voimaa käydä tuon kasan kimppuun:(
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
vaatehuone on tällä hetkellä pahassa kunnossa. siis sellaisessa että kasaan nyt siihen lattian täyttävään kasan päälle. ei ole hajuakaan mitä tuossa kasassa mahtaa oikein olla. en pääse kunnolla sen takana olevalle rekille.
voi kun saisin voimaa käydä tuon kasan kimppuun:(
Meillä on sama sisustusmaku. ;)
Vaatehuoneen oven tukkii kaksi jätesäkkiä, joihin on jotakin perattu joskus. Arvatenkaan en ole jaksanut kaivaa säkkejä ulos ja tutkia uudelleen, koska se tarkoittaa väistämättä sitä, että joku sisällöstä silmää taas miellyttää ja siirrän sen käytettäviin. Säkkien takana olevan elfahyllyn alemman osan sisältö on viimeiset puoli vuotta ollut pelkästään arvailujen varassa. Joskus salaa ja varovasti toivon, että joku tuholainen kävisi tekemässä vaatteisiin reikiä, jottei niitä tarvitsisi toimittaa siihen jatkopaikkaan, jota en ole vielä päättänyt kuin vasta sata kertaa ja toiminut asian suhteen pyöreät nolla kertaa. Saamattomuus on pirun rasittavaa!!!!
 
Keittiönoita
Mä mietin taannoin tuosta jatkokäsittelyongelmasta, että jos nostaisi jätesäkit ulos pihalle ja laittaisi päälle lapun "EI SAA OTTAA". Luultavasti säkit häviäisivät siitä viikon sisällä.
 

Yhteistyössä