Kohtalosta

[vieras]

Ajatteletteko että asiat elämässä vain tapahtuu vai ajatteletteko että ne on tarkoitettu tapahtuviksi?

Viimeisen kahden vuoden aikana olen menettänyt monta tärkeää ihmistä elämästäni: läheisiä kuollut ja toisia vaihtanut paikkakuntaa. Jotenkin tuntuu että kaikki turvallisuus katoaa näiden ihmisten myötä.

Elämäni on jotenkin jumissa. Kaipaan näitä ihmisiä aivan valtavasti. Tietysti vanhempiani ja sitten erästä miestä eritysesti joka muutti pois löydettyään uuden rakkauden. Pidin miestä hyvänä ystävänä muttta hän ei ole kuin muutaman kerran ottanut yhteyttä muuttonsa jälkeen. Ilmeisesti ei osaa olla kuitenkaan enää naisen kanssa vain ystävä.

Mietin, että miksi minulta vietiin tärkeimmät ihmiset kaikki yhtä aikaa? Vaikka itselläni on mies ja lapset ja muutama kaveri niin he eivät millään täytä elämäni tyhjiä aukkoja. Minkä ihmeen takia kaikki vastoinkäymiset tulee yhtä aikaa? Onko todellakin olemassa kohtalo jonka kanssa vain mennään?

 

[Horuksen silmä]

Mä en tiedä onko kyse kohtalosta, karmasta vaiko vain huonosta onnesta. Vastoinkäymisillä on todellakin tapana tulla pitkänä jonona. Sen olen huomannut elämäni aikana. Ja sitten taas toisilla ihmisillä elämä on täys onnea. Itsekin olen pohtinut useamman kerran mistä se johtuu.

 

[apvieras]

Tällä hetkellä tuntuu että olisi parempi kun ei koskaan kiintyisi keneenkään ihmiseen liikaa niin sitä ei tarvitsisi suojella itseään pettymyksiltä ja menetyksiltä. Esim. tämä mies josta kerroin niin asuu nyt noin 200km:n päässä niin miten voi olla mahdollista ilman kohtaloa että kolme kertaa hän on tullut vastaan tänä aikana vain koska aivan sattumalta liikuimme samassa paikassa. Että siis kuitenkin joku johtaa meidän elämää ja tietää että kaipaan tätä henkilöä niin aina jossain tapaamme???

Varmaan ihan hulluja ajatuksia. Niin olisin itsekin vielä muutama vuosi sitten ajatellut jos joku olisi näin puhunut. Uskotteko kohtaloon?

 

[joku]

Joskus itsestä tuntui, että elämä on vain yhtä vastoinkäymistä. Mikään ei onnistunut. Kuitenkin kun jaksoi sinnitellä, muutaman vuoden päästä alkoi helpottaa. Elämäntilanteet muuttui. Ja nyt huomaa, että jollei niitä ikäviä asioita aikoinaan olisi tapahtunut, ei nykyisiä iloisia asioita olisi olemassakaan. Voi olla että jos ei ikäviä asioita olisi tapahtunut, olisi elämä ollut ihan ok:ta silloinkin. Mutta elämä olisi joka tapauksessa erilaista kuin nyt, eikä nykyisiä iloisia asioita olisi.

Mutta elämä on tätä. Välillä koetellaan rankemman kautta. Mutta usein kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu. Täytyy vain yrittää jaksaa elää oma elämänsä eikä luovuttaa.

 

[apvieras]

Joo, tuosta täytyy yrittää muistaa pitää kiinni että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu! Silloin mahdollisesta hyvästä voi ainakin haaveilla. Ja varmaan ihminen muovautuu sen mukaan mitä hänelle tapahtuu.

Kumpa vain osaisi iloita kaikista niistä hyvistä asioista mitä elämässä on ja huomata ne!