T
"Taika"
Vieras
No, jo on aikakin. Lunta saadaan vielä odottaa. Mutta kyllä sitäkin sieltä vielä saadaan. Hiihtokelejä odotellen.
Ensi viikolla tulee kylmä!
Elohopea laskee päivälläkin alle nollan ensi tiistaista lähtien.
Joko nenänpääsi on jäätynyt aamupakkasilla? Villasukkaa jalkaan ja paksumpaa ylle, sillä alkuviikosta talvi saa ja pakkanen myös päiväsaikaan.
- Lämpötilat valahtavat sinne nollan kieppeille tiistaista alkaen etelää myöden. Pohjoisemmassa päivälämpötila on muutaman asteen kylmempää, -5 asteen molemmin puolin, meteorologi Marjo Hoikkanen Ilmatieteenlaitokselta kertoo.
Hoikkasen mukaan yöpakkaset ovat viime päivinä kiristyneet. Viime yönä etelässäkin elohopea sukelsi reippaasti alle nollan -5 asteeseen. Eroa ei ole pohjoisen Suomen mittalukemiin, jossa pakkasia piisasi yöllä saman astemäärän verran.
Viikonloppuna ilma on vielä keskiviikon ja torstain kaltainen. Lunta, räntää tai sadetta ei ole tiedossa ainakaan viikkoon.
- Sateilta vältytään, mutta pilvistä on koko maassa Lappia lukuun ottamatta etenkin lauantaina, jolloin lämpötilat laskevatkin lähelle nollaa. Perjantai, sunnuntai ja maanantai ovat taasen hieman lämpimämpiä ennen tiistaista kylmentymistä.
S