Toggle sidebar

Kohta neljäkymmentä - eikä elämä vieläkään "järjestyksessä"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vierailija

Vieras
En tiedä, ehkä tämä on vain turhaa pohtimista, mutta on tässä alkanut hieman mietityttää, että onko oikeasti syytä huolestua siitä, kun ei lähellä neljääkymmentä ikävuottakaan ole oma elämä ja suunta selvillä, ja sitä tuntee olevansa paljon epäkypsempi kuin muut ikäisensä

Muut tämänikäiset tekevät uraa ja elävät perhe-elämää, ja on selkeä suunta sille, mitä elämältä halutaan, mitä tavoitellaan ja mitä on saavutettu, ja ollaan kovin kypsiä ja aikuisia ja varmoja itsestä...

Ja minä taas... (No, perhettä en edes halua, joten sillä ei niin ole väliä), mutta kaikki muu sitten.. Työuraa en ole saanut rakennettua koskaan, ja olen miettimässä uusia opintoja, ja tuntuu, että kaikessa muussakin olen jotenkin ihan yhtä epävarma ja vailla suuntaa kuin joskus 20 vuotta sitten.

Eli kait sitä voisi kuvailla niin, että omanikäiset (ja jopa vähän nuoremmatkin) tuntuvat kypsiltä aikuisilta, ja itse tunnen olevani yhä edelleen se itsestään ja tulevaisuudestaan epävarma 18-vuotias, joka ei ole kehittynyt sisäisesti yhtään mihinkään viimeisen 20-vuoden aikana
 
Höpöhöpö. Jokainen on oma yksilö. Eikä tarvitse yleistää, ei kaikille elämä mene samanlailla, ammatti -> töihin -> lapsia jne.

Sanoisin sulle että älä murehdi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
En tiedä, ehkä tämä on vain turhaa pohtimista, mutta on tässä alkanut hieman mietityttää, että onko oikeasti syytä huolestua siitä, kun ei lähellä neljääkymmentä ikävuottakaan ole oma elämä ja suunta selvillä, ja sitä tuntee olevansa paljon epäkypsempi kuin muut ikäisensä

Muut tämänikäiset tekevät uraa ja elävät perhe-elämää, ja on selkeä suunta sille, mitä elämältä halutaan, mitä tavoitellaan ja mitä on saavutettu, ja ollaan kovin kypsiä ja aikuisia ja varmoja itsestä...

Ja minä taas... (No, perhettä en edes halua, joten sillä ei niin ole väliä), mutta kaikki muu sitten.. Työuraa en ole saanut rakennettua koskaan, ja olen miettimässä uusia opintoja, ja tuntuu, että kaikessa muussakin olen jotenkin ihan yhtä epävarma ja vailla suuntaa kuin joskus 20 vuotta sitten.

Eli kait sitä voisi kuvailla niin, että omanikäiset (ja jopa vähän nuoremmatkin) tuntuvat kypsiltä aikuisilta, ja itse tunnen olevani yhä edelleen se itsestään ja tulevaisuudestaan epävarma 18-vuotias, joka ei ole kehittynyt sisäisesti yhtään mihinkään viimeisen 20-vuoden aikana
Click to expand...

Onko se sitten niin, että kun on lapset ja ura, niin elämällä on selkeä suunta?
 
Mun ratkasu oli olla äiti. En mä ois tiennyt yhtään mitä teen muuten. Nyt kun mun lapset on jo kaikki melkein täysikäsiä niin mulla on oikeesti paniikki. Mä oon ajatellut että joku mun lapsista tekis lapsen ja sitten se lapsen huoltaja oisin mä. Kuulostaa kait vähän hullulta toikin ajatus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Mun ratkasu oli olla äiti. En mä ois tiennyt yhtään mitä teen muuten. Nyt kun mun lapset on jo kaikki melkein täysikäsiä niin mulla on oikeesti paniikki. Mä oon ajatellut että joku mun lapsista tekis lapsen ja sitten se lapsen huoltaja oisin mä. Kuulostaa kait vähän hullulta toikin ajatus.
Click to expand...

Ryhdy sijaisvanhemmaksi huostaanotetuille lapsille? Tai perhepäivähoitajaksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailijaakaka:
Höpöhöpö. Jokainen on oma yksilö. Eikä tarvitse yleistää, ei kaikille elämä mene samanlailla, ammatti -> töihin -> lapsia jne.

Sanoisin sulle että älä murehdi.
Click to expand...

Hmm. Ilmaisin itseäni varmaan jotenkin huonosti, mutta en niinkään tarkoita niitä elämän ulkoisia puitteita, vaan enemmänkin sellaista sisäistä ja ulkoista kypsyyttä ja "aikuismaisuutta" ja tietynlaista itsevarmuutta mitä tunnen itseltäni puuttuvan. Tai jotain... (Tässä tuntuu siltä, etten osaa edes itselleni -saati sitten muille- selittää, että mitä oikein tarkoitan)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Hmm. Ilmaisin itseäni varmaan jotenkin huonosti, mutta en niinkään tarkoita niitä elämän ulkoisia puitteita, vaan enemmänkin sellaista sisäistä ja ulkoista kypsyyttä ja "aikuismaisuutta" ja tietynlaista itsevarmuutta mitä tunnen itseltäni puuttuvan. Tai jotain... (Tässä tuntuu siltä, etten osaa edes itselleni -saati sitten muille- selittää, että mitä oikein tarkoitan)
Click to expand...

Eikö ole kypsää ja aikuismaista ymmärtää omat puutteensa?
 
Toisaalta voit ajatella niinkin, että sulla on ajattelun ja olemisen vapaus, joka useimmiten pitää ihmisen nuorena hyvässä mielessä. Ei rasita lapsenhoito eikä ole urastressiä.

Sinun elämäsi on ainutlaatuinen ja sillä mitkä on ne ulkoiset meriitit, on kuitenkin aika vähän merkitystä. Se onni tulee siitä että hyväksyy itsensä ja antaa armon sille ettei ehkä olekaan siihen kaikkeen päässyt mihin nuorempana halusi ja uskoi pääsevänsä.

Ja jotkut vaan tiedätkö pysyy aina vähän kypsymättömän oloisina. Minulla on kaikki nuo mitä luettelit siihen peruspalikkaelämään kuuluviksi, ja silti olen aivan samalla lailla jotenkin pihalla tästä elämästä kuin 20-vuotiaana. Se on vain se ominaisuus, mikä mussa on, olen aina vähän blondi tämän universumin edessä, mulle ei tartu päähän viisaus eikä arvokkuus eikä mystinen tieto siitä miten asioiden pitäisi olla. Ihan näinkin pärjää, kun vaan hyväksyy itsensä. :)
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa