Kohta 34-v. äidiksi?

[1qaz]

Olin 37-vuotias, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ja ihan ensiyrittämällä. Joten ei raskautuminen ole välttämättä iästä kiinni.

Itselläni oli myös nuorempana sellainen tilanne, että minulla ei ollut sellaista parisuhdetta, johon edes olisin halunnut lasta/lapsia. Tapasin lapseni isän vasta 34-vuotiaana ja hänen kanssaan oli heti sellainen olo, että haluan hänen kanssaan lapsen. Kuitenkin halusin ensin viettää ihan kahden aikaa hänen kanssaan. Nyt jälkikäteen ajatellen olisi täytynyt uskaltautua jo ainakin vuosi aikaisemmin lapsen "tekoon". Mutta elämä menee, niin kuin sen on tarkoituskin mennä! Rankkaa on ollut yövalvomisien kanssa, mutta eihän kaikki lapset valvota samalla tavalla. Mutta luulen, että nuo yöheräämiset on helpompi kestää nuorempana. Samoin isovanhemmat ovat jo sen verran iäkkäitä, että heistä ei ole samalla tavalla apua, kuin mahdollisesti olisi nuoremmista isovanhemmista.

Mutta päätös on sinun. Minun mielestäni kukaan muu ihminen ei ole oikea sanomaan, että pitäisikö sinun koettaa saada lapsi vielä sinun iässäsi (minuun verrattuna sinä olet vielä mielestäni nuori! Ja itsekin haaveilen vielä toisesta lapsesta nyt 39-vuotiaana...). Sinä itse teidät, milkä on paras ratkaisu.

 

[Bete]

Tämä naisgyne piti pitkän puheen naisen hedelmällisyydestä, ja muistutti, että uraa pystyy luomaan, mutta lapset kannattaa tehdä nuorena.

Toivottavasti tämä gyne lisäsi tuohon perään vielä: "...jos niitä lapsia haluaa".

Mielestäni on pahempi juttu tehdä lapset nuorena ihan täysin väärän ihmisen kanssa, kuin se, että ei tee lapsia ollenkaan ja saa olla oikean, itselleen sopivan puolison kanssa. Jos jo alkuunsa tuntuu, että tuon kanssa en halua lapsia ruveta tekemään, niin ei todellakaan kannata niin tehdä.

 

[no jaa]

Toivottavasti tämä gyne lisäsi tuohon perään vielä: "...jos niitä lapsia haluaa".

Mielestäni on pahempi juttu tehdä lapset nuorena ihan täysin väärän ihmisen kanssa, kuin se, että ei tee lapsia ollenkaan ja saa olla oikean, itselleen sopivan puolison kanssa. Jos jo alkuunsa tuntuu, että tuon kanssa en halua lapsia ruveta tekemään, niin ei todellakaan kannata niin tehdä.

No jaa. Minulla on pari ystävää/tuttua, jotka ovat eronneet nuorena löytämästään miehestä. Ovat usein sanoneet, että ovat onnellisia siitä, että lapset ovat olemassa, vaikka ero miehen kanssa tulikin.

Eipähän sitä nääs tiedä, että ukko pysyy siinä lopun elämää, vaikka sen vähän vanhemmallakin iällä löytäisi ja kuvittelisi, että no nyt tämä on se sopiva puoliso. Elämä kun sattuu heittelemään suuntaan jos toiseen.

 

[myöhäisherännyt]

no, mä raskauduin melkein 32v kylläkin ihan kerrasta. miehen kanssa on oltu 6-7 v ja naimisissakin useempi vuosi. raksan ja yrityksen takia ei haluttu lapsia, nyt kumpikin palkkatöissä ja talo hyvällä mallilla. käy se näinkin. jos tärppää niin tärppää

 

[Kypsä äippä]

no, mä raskauduin melkein 32v kylläkin ihan kerrasta. miehen kanssa on oltu 6-7 v ja naimisissakin useempi vuosi. raksan ja yrityksen takia ei haluttu lapsia, nyt kumpikin palkkatöissä ja talo hyvällä mallilla. käy se näinkin. jos tärppää niin tärppää

Mä raskauduin pikkusta vaille 34-vuotiaana kertalaakista, ja gyneni puhuu mulle yhä tyyliin "sitten kun taas tulet raskaaksi" (olen pian 36). Ei se ikä aina kaikkea kerro.

 

[en ihmettele]

Täällä pk-seudulla ainakin on ihan tavallista, että korkeasti koulutetut naiset saavat esikoisensa vasta reilusti yli 30-kymppisenä, usein jopa yli 40-kymppisenä. Vaikka olisi se hyvä mieskin nuorena löydetty niin opiskeluihin päättämisen ja vakituisen työpaikan saamiseen menee niin kauan aikaa ettei alle kolmekymppisenä ehdi. Ja useimmat eivät edes halua vaikka ehtisivätkin. Halutaan matkustella ym. En pidä 35-vuotiasta yhtään vanhana äidiksi. Meillä on suvussa yksi 45-vuotiaana esikoisensa saanut ja kaikki meni siinäkin tapauksessa hyvin. Toki isovanhemmat ovat jo vanhoja ja vähän säälittää lapsen puolesta, että sekä isovanhemmat että vanhemmat ovat niin vanhoja ja todennäköisyys menettää heidät kun itse on vielä nuori on suuri. Mutta minkäs sille mahtaa.

 

[ooppana]

Olin 34 kun synnytin, ehkaisy jatettiin 4 vuotta aiemmin pois (ei hoitoja eika ovulaatio kyttayksia). Nyt toivon saavani toisen viela. Usein seuraavat lapset tulevat helpommin kuin eka. Toivottavasti minullekin kay niin!
34 ei ole vanha jos kaikki menee hyvin, mutta jos taytyy lahtea hoitoihin on aika tiukemmalla. Esim. ilmaisiin tutkimuksiinkaan ei paase alle vuoden yrittamisen. Ketjussa valiteltiin, etta vain naisten vaiva, mutta kylla miehillakin biologinen kello tikittaa ja hedelmoittamiskyky heikkenee. Sita sanotaan etta 25% syy raskautumattomuuteen on miehessa 25% naisessa ja 50% syyta ei loydeta...

Jos oikein kovasti lasta haluat tee nykyisen miehen kanssa ja pelaa nain varman paalle, mutta varaudu eroon. Ehkapa hiukan itsekasta. Muutoin jos haluat mahdollisesti lasta ja parantaa elaman laatuasi jata se mies. Hiukka vaikea tallaisia neuvoja on toiselle antaa. Mieti hyvat ja huonot puolet eri vaihtoehdoissa...

 

[Twiggy]

Täällä 33 v. ensisynnyttäjä puolivälissä luomuraskautta! Noin 9 kk:n yrittämisellä tuli plussat tikkuun, veriseulasta saatiin kohonnut down-riski, käytiin lapsivesitutkimuksessa ja siellä oli kuitenkin kaikki ok.
Nyt mahassa potkii ja pyörii vilkas tyttö

En ole omasta mielestäni edes iäkäs ensisynnyttäjä, vaan omassa elämässäni juuri oikeassa iässä. Pari vuotta aikaisemmin olisi toki ollut mahdollista yrittäminen aloittaa, mutta ei vaan tullut aloitettua. Turha sitä on jossitella.

Tuosta oikean miehen löytämisestä ja sen tärkeydestä: luin jostain lehdestä artikkelin, jonka mukaan lapselle riittää onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen aivan mainiosti yksi vanhempi. Jos esim. isä ei ole kuvioissa jatkuvasti, niin lapsi ottaa se "isän" vaikka sedästä tai ukista eli mallin toisesta sukupuolesta. Toki on kiva, että kokemusta ja vastuuta on jakamassa toinen aikuinen ja että on hyvä parisuhde, mutta ei se mikään maailmanloppu ole, jos huomaat, että suhde ei toimikaan. Täällä vain tuo ydinperhepropaganda on aika syvään juurrutettua ja moni lykkää lapsentekoa odotellessaan sitä oikeaa täydellistä isää.

Jossain vaiheessa, jos oikeanlaista suhdetta ei vaan tule kohdalle, niin kannattaa sitten ehkä vain tehdä se lapsi ettei jää ilman sekä lasta että täydellistä suhdetta? Ja en tarkoita nyt sun ikääsi, vaan joitain vuosia myöhemmin, jos olet vielä samassa tilanteessa.

 

[Helinä]

Joo ap:lle ehdottomasti nyt vipinää ajatteluun, aistin kirjoituksistasi että olet mielessäsi jo ratkaisun erosta tehnyt mutta et vaan uskalla toteuttaa sitä. Mieti kuitenkin tarkasti se vaihtoehto miten ikävä on kymmenen vuoden päästä olla samassa tilanteessa epäkypsän miehen kanssa ja todeta että olisi pitänyt lähteä ja etsiä uusi elämä... Uskallusta peliin! Jos olisit onnellinen ja haluaisin yrittää lapsia niin olisit ehkä jo toteuttanut sen... Just a guess.

Nimimerkille 31-vuotias joka sanoit näin:
"Perheen perustaminen itselläni on ajankohtaista ensi vuonna. Hyvä terveys ja terveet elämäntavat ovat merkityksellisiä. 20-vuotias ylipainoinen/alipainoinen, tupakoiva päihteidenkäyttäjä on huonommassa asemassa kuin itsestään huoltapitävä 30-vuotias."
Ota huomioon sitten että kaikki ei mene kuin elokuvissa että ensi vuonna se plussa sitten pärähtää testiin koska olet itsestäsi huoltapitävä 30-vee Ei se nimittäin useinkaan mene noin se ihmisen lisääntyminen, sen on niin monet kerrat joutunut todeta kun täydellisen terve nainen ei saa lapsia mutta teininarkkarit saa... Eli elämä ei ole vaan sitä mitä paperilla näkyy teoriana, muistakaa se kaikessa...

Twiggyn kommentti "En ole omasta mielestäni edes iäkäs ensisynnyttäjä, vaan omassa elämässäni juuri oikeassa iässä. " on mielestäni loistavasti sanottu. Siihen jokaisen naisen pitäisi luottaa mutta tietenkin biologisten faktojen vierellä. Eli suoraan ikä ei ole mittari.

Mutta sitten tämä "Jossain vaiheessa, jos oikeanlaista suhdetta ei vaan tule kohdalle, niin kannattaa sitten ehkä vain tehdä se lapsi ettei jää ilman sekä lasta että täydellistä suhdetta?"
En ihan heti allekirjoita koska minun mielestäni edelleen lapsella pitää olla edes teoriassa mahdollisuus saada molemmat vanhemmat. On lähtökohtaisesti väärin jos toteuttaa vaan omaa mielihaluaan saada lapsi, viis siitä kenen kanssa ja millaiseen parisuhteeseen. Pitäisi aina muistaa että se on se lapsi kenen etua pitäisi aina ajatella. Ja joo, onhan sitä miehen mallia muuallakin kuin kotona mutta ei se vaan sitä juurettomuutta poista välttämättä ja harvoin naisille tarjolla lähipiiristä 18-vuodeksi isän korvike...

 

[mari 35]

Toisaalta mieskin voi kypsyä siihen lasten haluamiseen. Meillä siis tilanne, että ollaan oltu yhdessä 5 vuotta, minä nyt 35 ja nyt jätettiin ehkäisyt pois. Edellisen suhteen mies lopettanut, koska ei lapsia halunnut eikä halunnut vakiintua. Nyt siis kuitenkin itse halusi antaa raskaudelle mahdollisuuden. Minä olen sairastellut niin paljon kaikenlaista, niin voi olla ettei homma edes onnistu. Kuitenkin mies nyt siis sitä mieltä, että jos se olisi mahdollista, niin olisi iloinen, vaikka ollaankin puhuttu, että jos ei lasta kuulu, niin sitten jäädään lapsettomiski. Ja ollaan puhuttu asiasta tosissaan melkein koko ajan, alussa mies oli sitä mieltä, ettei lasta halua, mutta mieli on muuttunut kun ollaan asiasta pikkuhiljaa keskusteltu enkä ole miestä mitenkään painostanut.

Pointtini oli siis se, että mies voi hyvin yllättävästikin kypsyä siihen lasten saamiseen, kunhan on riittävästi aikaa eikä painosteta. Toinen pointi on se, että jos muutamien vuosien kuluessa ei mies osoita kypsymisen merkkejä niin voi olla se suhde ei sitten kumminkaan anna miehelle riittävästi. Että toisaalta kannattaa keskustella asiasta ja pohtia yhdessä muutamia vuosia ja sitten toisaalta taas kannatta miettiä sitä, että onko se suhde miehen kannalta muuten sellainen, että hän saisi riittävästi sitä mitä tarvitsee (tämähän sitten riippuu ihan siitä, että mies parisuhteelta tarvitsee, en nyt tarkoita petipuuhia tällä).

Toisaalta meillä ehkä se jotenkin helpotti miehen asemaa, kun alusta saakka on ollut selvää se, että yhdessä jatketaan riippumatta tästä lapsiasiasta, että jos jompikumpi ei halua tai homma ei ylipäänsä onnistu, niin sitten siihen täytyy vaan sopeutua.

Olen itse oikeasti vähän hämmästynyt, kun kumminkin miehen exä on tosi mukava ihminen ja minä taasen varmaan paljon hankalampi tyyppi ja kaiken lisäksi olen sairastanut paljon ja mies on joutunut auttamaan paljon. Mutta vissiin nämä on kemia-asioita.

 

[ZZ Hilppa]

Kertokaahan mitä tehdä kun järki sanoo, että ei lapsia, kun en ole koskaan oikein lapsista pitänyt, maailma on ylikansoitettu, oma vapaus menee, taloudellinen tilanne heikkenee jne. Mutta silti toinen puoli minusta painostaa lisääntymään, ajattelen vauvaa ja raskautta, näen vauvaunia, mietin joka hetki, millaista olisi missäkin tilanteessa olla lapsen kanssa yms.

Tilanne on kovin ristiriitainen, jättääkö ehkäisy pois? Asia on mietityttänyt minua jo vuosia...Mieheni haluaisi lapsen kovasti. Olemme naimisissa ja molemmilla on hyvät duunit ja muutenkin elämä ok. Olen jo 34, pitäisi päättää, mutta en pysty. Miten paljon sitä vauvaa pitäisi oikein haluta? Onko minulla vauvakuume vai olisinko ehkä huono äiti, kun en ehkä oikeasti lasta haluaisi. Niin vaikeeta...

 

[tuuliviiri]

Héippa, täällä yksi 33v pähkäilee samojen asioiden kanssa. Järki sanoo tiukasti, että en ole valmis lapseen ja muuttamaan elämäntyyliäni ja epävarmuutta lisää se, että olen tuntenut poikaystäväni vasta puoli vuotta. Silti joku kumma "vauvakuume" polttelee. Luen netissä vauvakeskuteluja ja poikaystäväni kanssa vauvajuttuja puhuttu. Käytämme ehkäisynä keskeytettyä yhdyntää ja välillä pelottaa tosi paljon, kun mietin että jos sieltä joku siemen olisikin eksynyt sisälleni. Toisaalta haluaisin, että mieheni laukeaisi sisälleni. En tiedä, pää ihan sekaisin näistä kaikista ajatuksista.

Apuva