Eilen kävin lääkärillä syynä ainaiset päänsäryt. No kun aamulla soittelin aikaa, eikä siellä ollut omalle lääkärille, pistivät ajan päivystävälle. Ensimmäisenä lääkäri oli sillee, et mitähän sä tähän päivystykseen tulet pelkän päänsäryn takia, no selitin et ei aikoja saanu päivälle jne... Siinä sit käytiin läpi mun elämää jne... Ilmeisesti mun päänsäryt ovat monen asian summa, sillä varsinkin km:n jälkeen on säryt taas pahentuneet. Ennen joulua tulin hevosen selästä alas suoraan pää edellä jäiseen maahan, jonka seurauksena mun niskat jumittui ihan täysin ja taas osaltaan lisäsi päänsärkyä. Km:n jälkeen taas niska jumittui ja säryt pahenivat. Tuossa ennen kun tiesin olevani raskaana, kävin masennus neuvojan juttusilla kerran, mutta kun tulin raskaaksi, tuntui että elämä muuttui täysin ja olin tosi positiivinen jne... Nyt on taas vähän itsetunto kärsinyt ja elämä tuntuu toisinaan aika raskaalta. Itsetuho ajatuksia ei kuitenkaan ole. Elämä rasittaa myös siksi, koska mulla ei ole ollut lomaa neljään vuoteen eikä sitä ole tiedossakaan... Viikon loma mikä miehen kanssa pidettiin maaliskuun ensimmäinen viikko, meni ihan pilalle kun sain sen km juuri ennen sitä. Kyllä oli mahdottoman antoisa loma tosiaan....
No nyt sit sain lääkäriltä semmosia särkylääkkeitä (ei kolmio) että pitäisi auttaa särkyyn paremmin. Sain lähetteen niskarankakuvauksiin ja kehotti varaamaan taas aikaa masennusneuvojalle että saan puhua jollekin ja nämä käsittelemättömät asiat saataisiin loppuun mitä parin vuoden ajalla on jäänyt hoitamatta. Olen semmoinen ihminen että kokoajan pitää tapahtua, ja mulla on myös kahden vuoden aikana tapahtunut elämässä niin paljon asiota, myös niitä ikäviä, jotka on varmaan jääneet käsittelemättä. Ja kun ei ole ollut sitä lomaa että saisi rentoutua, niin vähemmästäkin sitä henkisesti rasittuu ja kiitos vielä km:n että ei sekään tätä oloa juuri ole helpottanut. (Pitää vaan kiittää siitä elämän ilosta minkä se meidän pienen pieni ihmisen alku sai minuun aikaiseksi, vaikka niin lyhyt matkansa olikin...)
Itkuhan multa pääs kun mä siellä lääkärillä juttelin ja lopuksi hän sanoikin ja vähän kuin olisi pyydellyt anteeksi sitä mitä aluksi sanoi, että hyvä kun tulin lääkärin juttusille että kyllähän tämä asia on saatava kuntoon ja hoidettua, kun se kumminkin vaikuttaa mun koko elämään.
Tänä aamuna sit kävin työterveydessä jos ei vaikka tarttis mennä töihin räkimään, kun on flunssa. Eilen siellä jo kävin aivastelemassa ja niistämässä niin että en tahtonut tänäään samaa. Ihmeen helpolla kirjoitti pari päivää sairaslomaa, vaikkei mulla edes ole kuumetta. Sain sitten varattua ajan röntgeniin ja lääkärille ja myös sille masennusneuvojalle, jospa tää tästä lähtis aukeamaan. Ei vaan oloa helpota yhtään se, että joutuu nöytymään ja myöntämää sen miten heikko sitä onkaan. Mutta se helpottaa, että mulla on ihmisiä joihin tukeutua, kuten rakas avopuoliso. Eläimet hoitaa sitä muuta psyykkistä puolta, koska niiden kanssa touhuaminen on niin antoisaa.
Ajatuksia taas pää täynnä. Välillä käy mielessä sekin että pitäiskö vauva haaveet pistää jäihin, mutta siihen en varmastikaan pysty. Kun mielessä on semmosia ajatuksia että kun täälläkin puran tuntojani, niin ajattelette varmaan että miten tuo pystyisi huolehtimaan pikku vauvasta jos oma elämäkin on sekaisin, mut hoidanhan mä eläimetkin ja kaiken muun kunnolla, ei itsellä niin väliä kuhan vaan muut tulee hoidettua... Ja varmaan masentuisin täysin jos haaveet omasta kääröstä pitäis pistää jäihin. EI siihen en pysty...
AARGH... sorry taas tätä purkausta...
:hug: :hug:
