"kiva" uutinen...rokote valmitunee vasta lokakuun puolivälissä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
juurihan jokapaikassa on uutisoitu että rokotukset alkavat Suomessa lokakuun alussa...

Sikainfluenssarokotteen odottelu ahdistaa ja turhauttaa USA:ssa
6.9.2009 12:18
A A STT

Yhdysvalloissa odotetaan kauhunsekaisin tuntein sikainfluenssan laajamittaista leviämistä. Presidentti Barack Obama on kehottanut kaikkia amerikkalaisia ottamaan rokotteen tautia vastaan.

H1N1-rokote saataneen kuitenkin jakeluun vasta lokakuun puolivälissä. Lääkärit ovatkin turhautuneita.

"Meille tulee päivittäin useita kyselyjä siitä, mikä tilanne on rokotteen kanssa", kertoo perhelääkäri Marsha Blakeslee Marylandista.

"Voimme kertoa heille ainoastaan sen, että ilmoitamme heti kun tiedämme itse jotain", hän huokaa.

Blakesleen mukaan ainakin pienemmät lääkärien vastaanotot ovat täysin pimennossa.

"Emme tiedä edelleenkään, kenelle rokotetta pitäisi ensi sijassa antaa, saammeko sitä lainkaan, mistä sitä pitäisi hankkia ja korvaavatko sairausvakuutukset rokotteet vai eivät", listaa hän huolenaiheitaan.

Tilanne on hieman selkeämpi naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuneella klinikalla.

"Meille on sanottu, että kaikki raskaana olevat on rokotettava sekä H1N1-virusta vastaan että samalla tavallista influenssaa vastaan", selitti erikoissairaanhoitaja Bea Neitzey.

"Tosin emme tiedä, milloin saamme rokotetta. Jotkut raskaana olevat potilaamme alkavat olla hädissään.

Hämmennys on melkoinen myös juuri uuden lukukauden aloittaneissa yliopistoissa. Yliopistoissa on yritetty varautua mahdolliseen epidemiaan, mutta toistaiseksi ne ovat voineet tehdä varsin vähän.

Viranomaisten kanta ainakin toistaiseksi on, että koulut ja yliopistot pidetään auki vaikka influenssa alkaisi levitä. Parhaillaan pohditaan sitä, jaetaanko rokotetta ilmaiseksi kaikissa oppilaitoksissa, kun sitä vihdoin saadaan käyttöön.

Mutta epidemialevinnee Suomessa ennen rokotteen saapumista, jos nyt jo varuskunnassa ja pk:ssa oli tautia. Siitä pari vkoa, kuten tavan influenssankin kanssa, niin tautia on jo koko Suomessa.
 
Mä en usko koko epidemiaan, ihmisten pelottelua! Joka vuotiseen kausi lentsuun kuolee ihan samallalailla ihmisiä ,niistä ei vaan puhuta. Mä en missään tapauksessa rokotetta ota itselle enkä lapsille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voivoi:
Mutta epidemialevinnee Suomessa ennen rokotteen saapumista, jos nyt jo varuskunnassa ja pk:ssa oli tautia. Siitä pari vkoa, kuten tavan influenssankin kanssa, niin tautia on jo koko Suomessa.

höpö puhetta! varuskunnissakin oli possunuhan KALTAISIA oireita...kaikkeen te uskotte
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ja varmistettuja tapauksia.
 
Suomen rokote tulee muualta, älkää hätäilkö.

Britit ja kiinalaiset pääsevät aloittamaan rokotukset jo aivan lähipäivinä. Ihmettelen edelleen, missä viipyy suomen päätös rokotusjärjestyksestä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Suomen rokote tulee muualta, älkää hätäilkö.

Britit ja kiinalaiset pääsevät aloittamaan rokotukset jo aivan lähipäivinä. Ihmettelen edelleen, missä viipyy suomen päätös rokotusjärjestyksestä?

öö, johan se kerrottiin, että raskaanaolevat ja muut riskiryhmäläiset ensin, sitten muut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:

Mitään ei ole lyöty vielä lukkoon täällä. Ruotsi ei rokota alle 3v lainkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä en usko koko epidemiaan, ihmisten pelottelua! Joka vuotiseen kausi lentsuun kuolee ihan samallalailla ihmisiä ,niistä ei vaan puhuta. Mä en missään tapauksessa rokotetta ota itselle enkä lapsille.

tapahtus edes jotain,eikä vaan turhanpäivästä hysterisointia
 
Suomen rokotteet tulevat muualta kuin Jenkkien, eli aikataulu varmaankin on meillä se lokakuun alku. Ilmeisesti kaikilla mailla on omat aikataulunsa tässäkin asiassa.
 
Yhteistyössä