V
vieras
Vieras
Ystävänpäivän lähestyessä..
Tavallinen tiistai päivä, ulko-ovi kolahtaa, pieni ekaluokkalainen saapuu koulusta kotiin.
Tulee luokseni koulusta saamansa lappu kädessä, jossa kerrotaan olleen kiusaamista luokassa . Pojan olkapäät painuu ja katse on surullinen. Tiedän ja pelkään kuulevani, sitä kaikkien vanhempien pelkäämää, lasta kiusataan. Lapsi ihmettelee ääneen "äiti onkohan niillä toisilla jokin murhe itsellään kun ne minua kiusaavat, enhän ole heille tehnyt mitään , miksi ne eivät voisi leikkiä minunkin kanssani äiti ?".
Minulle nousee kyyneleet silmään ja halaan poikaa, kerron ettei hänessä ole vikaa vaan asialle pitää tehdä jotain,että pojat tajuavat itsekkin miten kiva luokkakaveri heillä onkaan ja kuinka kurjaa heistä olisi jäädä leikeistä pois. En tiedä miten olisin, sydäntä puristaa ja surullista nähdä pienen ihmisen olevan pää painuksissa ja murheissaan. Hän koittaa peittää kyyneliään , mutta lopulta ne alkavat virtaamaan pitkin hänen pientä poskeaan.
Pidämme toisiamme ja puhumme kuinka reipas poika oli kun kertoi asian ja että aina, oli asia mikä tahansa hän voi sen meille vanhemmille kertoa.
Eikö me vanhemmat voida koittaa saada jo aivan pienestä pitäen lapsille aivan normaaliksi käytökseksi kasvatettua , että ketään ei jätetä yksin vaan pidetään hauskaa yhdessä. Toki välillä nahistaan ja kihistään, mutta jos jatkuvasti joku jää leikeistä pois, tahallisesti ,niin mitä se tekee sen pienen sydämeen, hurjasti pahaa mieltä.
Ja jos huomaamme kiusaamista, oli se sitten koulumatkalla tai missä tahansa , siihen puututtaisiin, vaikka lapset eivät omia olisikaan. Asiasta sanottaisiin ja mentäisiin väliin, ettei kiusattu jäisi yksin tilanteeseen ja aikuiset kävelisivät vain hartioita nostellen ohi.
Me , vanhemmat, mammat ja papat ja sedät ja tädit, me, olemme ne, kenestä lapsemme ottavat mallia ja voimme todella auttaa tässä, yhdessä.
Toivon sydämestäni, että asiaan puututaan ympäri maailmaa, eikä suljeta silmiämme tältä vakavalta ongelmalta.
Sinä voit auttaa.
Tommi Läntisen sanoihin lopetan ja toivottavasti saan teidät ajattelemaan ja jakamaan ajatuksia ja ottamaan puheeksi tämän perheen kesken. Kiitos.
"Voi kuinka koskee
Kelle sen kertoisin
Syvälle sydämeen sattuu
Sattuu, pienet hartiat kun alas painuu
Koskee, paha lääkettä on siihen löytää
Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa
Koskee, kun sivusta vain sitä katson
Yksin taas välitunnilla hän seisoo
Niin yksin, pois leikeistä toisten
Pikku zorrot, pikku prinsessat
Kohta aikuisiksi kasvavat
Ne kostaa, et sydäntä voi niiltä ostaa. "
Tavallinen tiistai päivä, ulko-ovi kolahtaa, pieni ekaluokkalainen saapuu koulusta kotiin.
Tulee luokseni koulusta saamansa lappu kädessä, jossa kerrotaan olleen kiusaamista luokassa . Pojan olkapäät painuu ja katse on surullinen. Tiedän ja pelkään kuulevani, sitä kaikkien vanhempien pelkäämää, lasta kiusataan. Lapsi ihmettelee ääneen "äiti onkohan niillä toisilla jokin murhe itsellään kun ne minua kiusaavat, enhän ole heille tehnyt mitään , miksi ne eivät voisi leikkiä minunkin kanssani äiti ?".
Minulle nousee kyyneleet silmään ja halaan poikaa, kerron ettei hänessä ole vikaa vaan asialle pitää tehdä jotain,että pojat tajuavat itsekkin miten kiva luokkakaveri heillä onkaan ja kuinka kurjaa heistä olisi jäädä leikeistä pois. En tiedä miten olisin, sydäntä puristaa ja surullista nähdä pienen ihmisen olevan pää painuksissa ja murheissaan. Hän koittaa peittää kyyneliään , mutta lopulta ne alkavat virtaamaan pitkin hänen pientä poskeaan.
Pidämme toisiamme ja puhumme kuinka reipas poika oli kun kertoi asian ja että aina, oli asia mikä tahansa hän voi sen meille vanhemmille kertoa.
Eikö me vanhemmat voida koittaa saada jo aivan pienestä pitäen lapsille aivan normaaliksi käytökseksi kasvatettua , että ketään ei jätetä yksin vaan pidetään hauskaa yhdessä. Toki välillä nahistaan ja kihistään, mutta jos jatkuvasti joku jää leikeistä pois, tahallisesti ,niin mitä se tekee sen pienen sydämeen, hurjasti pahaa mieltä.
Ja jos huomaamme kiusaamista, oli se sitten koulumatkalla tai missä tahansa , siihen puututtaisiin, vaikka lapset eivät omia olisikaan. Asiasta sanottaisiin ja mentäisiin väliin, ettei kiusattu jäisi yksin tilanteeseen ja aikuiset kävelisivät vain hartioita nostellen ohi.
Me , vanhemmat, mammat ja papat ja sedät ja tädit, me, olemme ne, kenestä lapsemme ottavat mallia ja voimme todella auttaa tässä, yhdessä.
Toivon sydämestäni, että asiaan puututaan ympäri maailmaa, eikä suljeta silmiämme tältä vakavalta ongelmalta.
Sinä voit auttaa.
Tommi Läntisen sanoihin lopetan ja toivottavasti saan teidät ajattelemaan ja jakamaan ajatuksia ja ottamaan puheeksi tämän perheen kesken. Kiitos.
"Voi kuinka koskee
Kelle sen kertoisin
Syvälle sydämeen sattuu
Sattuu, pienet hartiat kun alas painuu
Koskee, paha lääkettä on siihen löytää
Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa
Koskee, kun sivusta vain sitä katson
Yksin taas välitunnilla hän seisoo
Niin yksin, pois leikeistä toisten
Pikku zorrot, pikku prinsessat
Kohta aikuisiksi kasvavat
Ne kostaa, et sydäntä voi niiltä ostaa. "