Kissojen oudot herkut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kissat"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kissat"

Vieras
Meillä kolme kissaa. Joista vanhin noin 3v uros rakastaa suolakeksejä. Ja varsinkin Tuc keksejä. Ei tarvitse kuin paketti avata, niin tuo sälli juoksee niitä kerjäämään. Ja juu, olen pieniä palasia (siis lähinnä muruja) joskus heltynyt antamaan. Toinen kun lähinnä tunkee nokkansa mun suuhun suurinta herkkuaan saadakseen.

Ja sitten nuorin kissa joka myöskin uros. Sekoaa täysin kun lapset syö muroja, siis ihan mitä tahansa muroja. Niitä sitten syödään sokerimaidon kera lautaselta, jos sattuu lautaselle jotain jäämään. Samoin katoaa parempiin suihin kaikki mitä nyt lautasille sattuu jäämään. Siis ihan kaikki kotiruoka kelpaa. Jopa parsakaalikin on maistunut erittäin hyvin.

Onko jollakin samanlaisia kissoja kotonaan, vai onko meillä jotenkin täysin erikoisia kissoja outoine herkkuineen?

Ja vielä tähän loppuun tarkennus. Kaikki kolme kissaa saavat todella hyvää ruokaa päivittäin. Siis eläinkaupasta ostettua kuivamuonaa. Merkkiä en tässä nyt mainitse sen tarkemmin, ettei mene mainostamisen puolelle.

Ja anteeksi aika sekava teksti, mutta vaikea selittää tätä asiaa näin kirjoitettuna.
 
Meillä on ollut yksi kissa joka oli ihan hulluna juustonaksuihin! :D Ei voinut illanistujaisissakaan jättää pussia minnekään näkyville, kun tämä herra oli välittömästi puoliksi siellä pussissa. Ja niin kauan kerjäs ja jopa vähän näpäytti kynnellä, että hellyttiin antamaan. Ei mitään suuria määriä tietysti, mutta muruja.
 
Meidän 12v kolli on hulluna herne-maissi-paprikaan. Hälle kelpaa myös salaatti, korvapuustit, wienerit ja joulupiparit.
Narttu, 2v, rakastaa jogurttia, maitorahkaa ja jäätelöä.
 
Eli ei meillä ole sittenkään ne oudoimmat kissat. Mutta mites tämä..eli tämä meidän nuorin kissapoju noin 1v. Käyttäytyy kuin koira. Heiluttaa häntäänsä koiran tavoin ja myös löhoilee keskellä lattiaa. Ja paras paikka on nukkua joko minun tai isännän jalkojen vieressä.
Joitain kissamaisia piirteitäkin löytyy kyllä, mutta jotenkin koiramainen tuo sälli on kuitenkin. Asiaa selittänee se, että kodissa mistä meille aikanaan tuli oli koira. Ja nämä tavat sieltä oppi.
 
Meijän yks kisu on hirveän kranttu, mutta tietyistä itsetehdyistä kekseistä se tykkää. Nuolee niitä suurella hartaudella ja samaan aikaan saa tehdä töitä että löytää jotain kissanruokaa mikä matamille kelpais. :D
 
Meillä kissat rakastaa maissia ja säilykepersikkaa.
Toinen lisäksi kerjää mieheltä juustoa leivältä ja syö ruisleivän murut lattialta.
Samainen rouvan herkkuan on myös sipsit...

Ja saavat kuivamuonaa ja märkäruokaa päivittäin, kuivamuonaa on aina tarjolla.
 
demdem..mitä teidän kranttu kissa syö? Ihan uteliasuuttani kysyn, sillä meilläkin kissan nirsoja ruokansa suhteen. Mutta nyt ollaan löydetty ruoka jota syövät innoissaan ja jopa ehtiessään tappelevat siitä.
 
[QUOTE="Kissat";28138916]demdem..mitä teidän kranttu kissa syö? Ihan uteliasuuttani kysyn, sillä meilläkin kissan nirsoja ruokansa suhteen. Mutta nyt ollaan löydetty ruoka jota syövät innoissaan ja jopa ehtiessään tappelevat siitä.[/QUOTE]

Sillä aina vähän vaihtelee, ja se siinä ärsyttävää onkin! Vähän aika sitten söi Gourment Perle -nimistä kuivaruokaa oikein urakalla, mutta sitten ei yhtäkkiä enää maistunutkaan. Nyt tykkää eniten Rainbow kana -märkäruoasta.
Kalaruokia ei syö ollenkaan, muita märkäruokia vaihtelevasti.
 
Hmm paprikatäytteiset vihreät oliivit katos hyvin tuttujen katille.
Meiän katti oli hulluna löysäks keitetyn kananmunan keltuaiseen. Oli vaikka kuinka kateissa mutta kun kuuli haarukalla sekotettavan keltuaista ja voita niin ilmesty reissuiltaan :-) ja ne juustonaksut katos kans parempiin suihin, muutaman kerran tuli broidia syytettyä pussin tyhjenemisestä vaikka syypää oli kissa.
Nää on jääny muistiin muitakin outouksia kyl oli mut siitä on jo reilu 10vuotta aikaa.
 
Mun kissa oli kovinkin nirso syömään mutta aina kun tulit kaupasta sen piti saada nuolla uutta muovipussia!Aina kaikki uudet muovikassit piti saada nuolla läpi??!!
Kysyin kerran eläinlääkäriltä että onko joku puutos kisulla-ei ollut kuulemma kuullut ikinä muovipussi-puutoksesta :D
 
Sillä aina vähän vaihtelee, ja se siinä ärsyttävää onkin! Vähän aika sitten söi Gourment Perle -nimistä kuivaruokaa oikein urakalla, mutta sitten ei yhtäkkiä enää maistunutkaan. Nyt tykkää eniten Rainbow kana -märkäruoasta.
Kalaruokia ei syö ollenkaan, muita märkäruokia vaihtelevasti.

Ok. Meillä kissat syö siis tätä nykyä vain tuota yhtä kuivaruoka merkkiä. Harmi ettei saa mainostaa tässä suoraan. Mutta kai saa mainita verkkokauppa osoitteen josta sitä saa tilata?
 
Mun työkaverin kissa oli ihan hulluna mustiin oliiveihin. Se kyllä tuli selväks ku oli mulla kaks viikkoa hoidossa :D

Äitin kissa löytyy useinkin pää sipsi tai keksipussissa. Myös kurkku, salaatti, tomaatti ja jopa appelsiini on sille herkkua. Yleensä eläimethän vierastavat sitrushedelmiä..
 
Eli lisää löytyy kissojen outoja herkkuja sekä makumieltymyksiä. Lisää saa laittaa tulemaan.
Ja ihana huomata, ettei nuo meidän katit olekaan niin omituisia yksilöitä omituisine herkkuineen ;)
 
[QUOTE="Kissat";28139119]Nyt pitää vielä tarkentaa yksi asia. Eli saanko laittaa tänne tuon verkkokaupan osoitteen? Etten mainosta jotain tuotetta tai merkkiä. Mitä sanoo palstan väki?[/QUOTE]

O_O Totta kai saat. Mutta laita mieluummin samantien se ruokamerkki. Saahan täällä nyt asiasta keskustella. Mainostuskielto tarkoittaa sitä, että ei laiteta aloituksia tai viestejä jatkuvasti jotka ovat selkeästi silkkaa mainosta.

Ja itse asiaan: Meillä on tykätty kurkusta, salaatista, Pirskatti-vitamiinitableteista ja purjoperunakeitosta. (Kaikki eri kissojen herkkuja)
 

Yhteistyössä