Kissoista.

Karmee kisukuume. On varaa hankkia kisu ehkä keväällä kun mies saa taas töitä. Mitä tärkeää voitte kissoista kertoa? Mitä pitää huomioida? Kävittekö allergiatesteissä ennen kissaa? Jos ette...tuliko allergiaoireita? Aiotaan kait hankkia kissa Katastrofiyhdistykseltä. Poikamme on 2v ja käsittelee eläimiä tosi hellästi...mutta onko jotain huomioitavaa perheelliselle kissanomistajalle? :)
Kertokaa kaikkea kisuasiaa. Linkkejäkin voi antaa.
 
Serana
Tärkein asia, jonka haluan mainita on se, että kissan luovutusikä on 12 viikkoa, ei 8, kuten moni luulee.
Oma kissani on löytynyt luonnosta ollessaan 2 viikkoa vanha. Pakkohan kissa oli pelastaa harakan kynsistä, mutte edelleen meillä on ongelmia, vaikka kissa jollut meillä yli 3 vuotta. Ongelmamme johtuvat siitä, että kissa on saanut olla liian vähänaikaa emonsa seurassa. Mainittakoon nyt esim se, että kissa kyllä ulostaa laatikkoonsa, mutta viikoittain myös laatikon viereen. Ja kyseessä nyt ei ole se, etteikö laatikko olisi puhdas. laatikon hiekka vaihdetaan päivittäin.

Onnea tulevasta kisu-misusta :)
 
miiru
Viisitoista vuotta kissoja harrastaneena uskallan väittää, että kuvailemasi kissan ongelmat eivät johdu liian aikaisesta vieroituksesta. Meillä on ollut monta kotikissaa, nuorin oli tullessaan kolmeviikkoinen hylättynä löydetty kolli, jota ruokin tuttipullolla. Kisuherrasta tuli hyvärakenteinen ja -käytöksinen. Myös kuusi, seitsemän ja kahdeksanviikkoisina tulleet maatiaiskissanpennut ovat olleet terveitä, ja sisäsiistejä, kiintyneet voimakkaasti omistajaansa ja tulleet hyvin toimeen muiden lemmikkieläinten kanssa. Kaksitoista viikkoisena tullut siamilaiskolli taas arasteli lapsia ja muita eläimiä ensimmäiset elinvuotensa. Rotukissojen luovuttajat antavat eläimet noin 12-viikkoisina,koska rokotukset ja rekisteröinnit ovat silloin yleensä kunnossa ja kissasta vähän näkee, soveltuuko se näyttelyihin vai annetaanko kotikissaksi. Uuden omistajan huolehtiessa rokotuksista voi kissan huoletta ottaa jo kahdeksanviikkoisena.

ap:lle vinkkinä, että jos kissa joutuu olemaan paljon yksin, tai huomiotta sinun hoitaessasi lastasi, niin ota kaksi pentua, mutta muista että leikkaamattomat urokset saattavat vanhemiten tapella keskenään. Muista opettaa lapsesi kunnioittamaan eläintä niin, että se saa nukkua halutessaan ja syödä rauhassa, niin kissastanne tulee varmasti tasapainoinen ja hurmaava tapaus.

Onnea tulevalle perheenlisäykselle!
 
Serana
Riitaa en halua haastaa, mutta minäkin väitän tietäväni, mistä puhun. Työkseni kun eläimiä olen hoidellut on minullakin jo tietyissä asioissa kokemusta. Paljon on vielä opittavaa, mutta paljon olen myös jo oppinut :)

Rekisteröityneenä kissankasvattajana??? sinun varmasti pitäisi tietää, että yleisiin kissaliiton sääntöihin kuuluu se, että luovutusikä on 12 viikkoa.

Suomen kissaliiton lomakkeessa "sopimus kissan kaupasta" on kauppaehdot kohta, jossa lukee näin:

Luovutusikä. Pentujen tulee olla luovutettaessa vähintään 12 viikon ikäisiä.

Voit vaikka Googlettaa lauseella: kissan luovutusikä...sieltä löydät tuon saman, jonka juuri sanoin, eli luovutusikä on 12 viikkoa. Sieltä löytyy myös perusteluja, miksi ikä on 12 viikkoa, eikä tuo 8 viikkoa.
 
Miiru
Hei

En minäkään riitaa halua haastaa, totean vain, että aina ei välttämättä yhden ryhmän suositus olekaan paras, tiedän monia eläinlääkäreitä ja eläintenkouluttajia, jotka suosittelevat kotikissojen varhaisempaa luovutusikää. Toki kissaliitto vaatii 12 viikon ikää, kuten jo mainitsin, niin ihan vaan, että rokotukset ovat kunnossa, kissasta osaa jo vähän sanoa mitä siitä tulee jne. Kaikkea ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, johan sen sanoo maalaisjärkikin, että jos kyse on esim navettakissasta, löytökissata tms, niin ei odotella kissan olevan 12 viikkoinen ennen huostaanottoa! Navettaoloissa, tai muuten vain kyseenalaisissa oloissa kissa on 12 viikon ikään menessä omaksunut jo monta huonoa tapaa. Kokemusta on myös 12-viikkoisesta navettakissanpennusta. Muuta ongelmaa ei ole myöskään siskoni kaksiviikkoisesta käsinruokituilla pennuilla (emo kuoli) kuin että yksi ikävystyessään lutuuttaa peittoa ja yksi mielellään kaikkea, kuten hiuksia, muuten ovat hurmaavia.

:heart:

Asiaa parilta muulta kasvattajalta kysyttyäni uskallan väittää, että kissan kaikki käyttäytymisongelmat eivät ole peräisin liian varhaisesta luovutuksesta. Vastuuntuntoinen ihminen, joka hoitaa itse rokotukset ja madotukset voi mielestämme ottaa kotikissan luotettavalta kasvattajalta myös nuorempana saaden yhtä varmasti hyvätapaisen kissan kuin jos ottaisi sen 12-viikkoisena kasvattajalta.

Kaikkialla ei pelkkä kirjatietous päde, asioita on ajateltava tapauskohtaisesti.

terveisin

kissoja 15 vuotta harrastanut
 
Miiru
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2004 klo 16:12 Serana kirjoitti:
Tärkein asia, jonka haluan mainita on se, että kissan luovutusikä on 12 viikkoa, ei 8, kuten moni luulee.
Oma kissani on löytynyt luonnosta ollessaan 2 viikkoa vanha. Pakkohan kissa oli pelastaa harakan kynsistä, mutte edelleen meillä on ongelmia, vaikka kissa jollut meillä yli 3 vuotta. Ongelmamme johtuvat siitä, että kissa on saanut olla liian vähänaikaa emonsa seurassa. Mainittakoon nyt esim se, että kissa kyllä ulostaa laatikkoonsa, mutta viikoittain myös laatikon viereen. Ja kyseessä nyt ei ole se, etteikö laatikko olisi puhdas. laatikon hiekka vaihdetaan päivittäin.

Onnea tulevasta kisu-misusta :)

Ulostamisongelmaan on lukemattomia luovutusiästä riippumattomia syitä. Kuinka puhdistat hiekkakipan? Käytätkö aina samaa hiekkaa? Onko viereenulostamisen tapahtuessa hiekkakipassa tavaraa? Jotkut kissat ovat ns.ylihygieenisiä, eli kieltäytyvät käyttämästä hiekkakippaa, jos siellä on vähänkin likaa. Tälläisten tapausten hiekka pitää vaihtaa useasti päivässä. Jos syytä ei löydy ja kissa on muuten tasapainoinen, voit laittaa hiekkakipan ympärille sanomalehteä tms. jolloin viereenulostaminen ei juurikaan haittaa.
 
Juu, kissan luovutusikä on vähintään 12 viikkoa. Oli se sitten maatiainen tai rotukissa. Kissa _tarvitsee_ emoansa vähintään tuon ajan. Se että maatiaisia luovutellaan miten sattuu johtuu siitä että ne juoksevat vapaina ja leikkaamattomina pitkin mantuja eikä ketään kiinnosta hoitaa niitä kunnolla. Kun sitten ne pennut tulee niin kiinnostusta niiden hoitoon ei ole vaan niistä pyritään pääsemään eroon tappamalla tai luovuttamalla liian aikaisin. Kissan hankkijan ei tule ottaa alle luovutusikäistä kissaa.

Miirulle sen verran että kaikki meistä eivät tarvitse vuosikymmentä sisäistääksemme tiettyjä asioita. Jos haluat perehtyä kissan hoitoon niin voin laittaa linkkejä tälle palstalle. Ilmeisesti tietosi tarvitsevat päivitystä tai kokonaan uudistusta.

-Maria-
Ei niin kovin montaa vuotta kissojen kanssa vehdannut.
 
Miiru
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2004 klo 23:35 Maria kirjoitti:

Ihan asiallista tekstiä, mutta karu totuus on että kissan tasapainoisuus saati sitten hyvä hoito ei ole kiinni kissan luovutusiästä vaan kissan omistajasta.

Kissa tarvitsee emoansa periaatteessa hyvin lyhyen aikaa, emon maitoa se se "tarvitsee" noi 4 viikkoa, jonka jälkeen se asteittain siirtyy kiinteään ravintoon. Usean pennun poikueessa on stressaavaa emolle monen 12-viikkoisen jatkuva imettäminen, eli ainakin monipentuisissa poikueissa kissan varhaisempi luovuttaminen on sekä emon, että pentujen kehityksen edun mukaista.

Minun maatiaskissani saavat suurinpiirtein samaa kohtelua kuin rotukissanikin, ja ihmiset, jotka ajattelevat että rotukissat ovat huonompia, ja ne voidaan jättää heitteille eivät ole lemmikin arvoisia. Kissanpentuja ei pidä hankkia ilman asian mukaista suunnittelua ja hyviä valmisteluja.

Netissä on paljon tietoa, toki täältä löytyy myös linkkejä, joissa vannotetaan 12-viikkoisena luovuttamisen nimiin, mutta on myös sivustoja, jotka suosittelevat tietyissä tapauksissa varhaisempaa luovutusta. Yhä korostan tillannekohtaista ajattelua, ja maalaisjärkeä kirjatietouden sijaan.

ystävällisin terveisin *sama*
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2004 klo 23:52 Miiru kirjoitti:
Netissä on paljon tietoa, toki täältä löytyy myös linkkejä, joissa vannotetaan 12-viikkoisena luovuttamisen nimiin, mutta on myös sivustoja, jotka suosittelevat tietyissä tapauksissa varhaisempaa luovutusta. Yhä korostan tillannekohtaista ajattelua, ja maalaisjärkeä kirjatietouden sijaan.

ystävällisin terveisin *sama*
Missä sivuilla luovutusta suositellaan aikaisemmin?
 
Miiru
Sivustoja en juuri nyt jaksa selailla, mutta esimerkiksi Bradley Vinerin Kissanomistajan kootut kysymykset kirjassa on seuraava maininta:
"-Miten pitkään pentujen olisi annettava olla emon seurassa?-- Tästä on jonkin verran erimielisyyttä,koska monet kasvattajat haluavat pitää pennut niin pitkään, että niiden rokotusphjelma on valmis 12-viikon iässä, kun taas mont käyttäytymistutkijat pitävät parhaana siirtää pennut uuteen kotiinsa heti, kun ne on vieroitettu emon maidosta.--maatiaiskissat voi varmasti kotiuttaa seitsemän-kahdeksan viikon iässä, eikä ole mitään syytä kohdella puhdasrotuisia eri tavalla, mutta ne on pidettävä erossa kaikista mahdollisista tartunnanlähteistä, kunnes ne ovat saaneet kaikki rokotuksensa.--Jos rotukissan pentuja pidetään muualla kuin kotiympäristössä, on paljon todisteita siitä, että ne olisi siirrettävä tavalliseen kotiin jo ennen 12 viikon ikää--"
 
Serana

Hiekka-astia puhdistetaan meillä päivittäin niin, että koko laatikon sisältö kaadetaan roskiin. Eli kissa saa joka aamu aivan uudet hiekat. Hiekkoja vaihdettaessa laatikko myös pestään.
Meillä on 2 hiekkalaatikkoa, joista toisessa on Tactia ja toisessa normaalia kissan hiekkaa.
Tactia on aina, mutta hiekan merkkiä olen vaihdellut silloin tällöin. Kun kissa ulostaa muualle, kuin laatikkoon, hiekkakipossa on, tai ei ole mitään. Tällä asialla en ole nähnyt olevan lainkaan merkitystä, sillä todella, vaikka hiekka olisi "koskematonta" kissa ulostaa muualle. Meillä on ollut käytössä myös 3 hiekka-astiaa, muttei se ole tilannetta helpottanut. Silloin kävikin niin, että yhtä astiaa kissa ei joinain päivinä edes käyttänyt, mutta ulosti silti muualle.
Meillä kyse ei siis ole siitä, että kissani olisi ylihygieeninen. Tämän asian sain jo silloin selville, kun hankin monta laatikkoa, joista osa jäi käyttämättä.

Ulostaminen ei tapahdu aivan viereen, eli sanomalehdistä ei sinänsä ole apua. Kissan hiekkakopat ovat saunassa ja sinne kissa myös ulostaa, tosin noin kahden metrin päähän laatikoista. Olen siirtänyt laatikot sinne, mihin kissa ulostaa, muttei se ole tilannetta auttanut.

Muutoin kissa on terve ja tasapainoinen.
 
Miiru
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2004 klo 11:36 Serana kirjoitti:

Onko perheessänne muita kissoja? Entä muita eläimiä tai meluisia lapsia? Voi olla että kissa yrittää niin sanotusti "hämätä" uhaksi kokemiaan muita talossanne asuvia "otuksia". Meillä yksi naaraskissa aloitti sinne tänne kakkimisen kun alkoi odottaa pentuja, luultavasti juuri hämätäkseen muita talossamme asuvia eläimiä. Jotkut kissat vierastavat myös pesuaineiden ym, desinfiointi aineiden hajua, onko puhdistusaineenne hajusteeton? Onko sisäsiisteysongelmilla yhteyttä pesuaineen merkkiin, ja huuhteluun?

Ulostaako kissa ns.avolattialle, vai jonnekkin piiloon? Onvatko kissanvessanne katollisia? Joskus katollinen kissanvessa auttaa aran kissan asioiden oikeaan osoitteeseen menemiseen. Syitä on lukemattomia, mutta edelleenkään en ongelmien liian aikaisesta vieroituksesta johtuvan.

ystävällisin terveisin
 
Serana
Nyt jo hiukan naurattaa. Kaikella kunnioituksella, olen todella työskennellyt eläinten parissa, enkä ihan lahopää näissä asioissa ole. Kaikki nuo asiat, joita olet kysellyt, on jo otettu huomioon ja mietitty ajat sitten.

Ei, perheessämme ei ole muita kissoja. Kyllä, muita eläimiä on, mutten usko, että 10 v vanha harmaantunut koira kovinkaan paljoa on kissalle haitaksi. Koira ei välitä kissasta pätkääkään, vaikka kissa joskus hakee koiraa leikkiin. Lapsi on, muttei meluisa. Eikä lapsi selitä ulostamisongelmaa, koska se on jatkunut pidempään, mitä lapsi meillä on ollut. Koiramme on tullut meille vanhana, eli kissa on ollut talomme ainoa eläin aikanaan...ulostaminen oli ongelma myös silloin.

Olen myös ottanut huomioon sen, että kissa voi vieroksua pesuaineiden tuoksua, eli käytämme nykyään lv:tä. Yhteen aikaan kokeilin jopa pelkällä vedellä pesua, koska ajattelin, että mikäli kissa todella on super tarkka hajun suhteen, ettei mikään vieras tuoksu saa olla. Eli siis ei ole yhteyttä. Hiekkikippaa ollaan pesty hajustetuilla ja nykyään hajuttomilla, muttei sillä ole vaikutusta. Ja muutoinkin, kissa kyllä ulostaa hiekkakoppaansakin, eli ei vain pelkästään muualle. Eli tämäkään ei siis selity tällä.

Kissa ulostaa avolattialle. Toinen kopista on katollinen, toinen avokattoinen. Laatikot sijaitsevat saunassa, jossa lapsi, tai koira ei ole koskaan käynyt, eli se on kokonaan kissan omaa aluetta. Minäkin käyn siellä vain siksi, että puhdistan laatikot. Kissalle siis on varattu oma soppi asunnostamme, jossa se saa olla täysin rauhassa.

Sinulla on pitkä kokemus, mutta minulla taas kokemusta useammasta kissasta, kuin sinulla. Eli olen varmasti itsekin tajunnut käydä läpi kaikki nämä perusasiat, joista olet kysellyt.
Kerrohan minullekkin, missä on vika, mikäli se ei mielestäsi misään nimessä voi johtua pennun lähtökohdista?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2004 klo 12:06 Miiru kirjoitti:
Syitä on lukemattomia, mutta edelleenkään en ongelmien liian aikaisesta vieroituksesta johtuvan.

ystävällisin terveisin
"Kissanpentua ei saisi vieroittaa emostaan alle 12-viikkosena. Pentu osaa syödä ja käydä hiekkalaatikolla aikaisemminkin, mutta se kaipaa opastusta tulevaisuutta varten. Liian pienenä vieroitetusta pennusta saattaa aikuisena tulla epäsiisti ja sille saattaa tulla käytösongelmia. Eläinsuojelu yhdistyksiin tulee usein kissoja jotka on hylätty tälläisten ongelmien vuoksi. Omistaja ei ole halunnut paneutua ongelmien ratkaisuun ja hylkää kissan. Käytösongelmat olisi voinut välttää antaa pennun olla emon seurassa vieroitusikään asti.

http://www.animalhealth.orion.fi/lemmikit/kissa/kissan_hoito_opas_pdf_1.pdf

Sivut 3 ja 4. Linkki sisältää muutenkin hyvää tietoa kissasta ja sen hoidosta.
 
Miiru
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2004 klo 12:56 Maria kirjoitti:

Tästä asiasta kiistely loppuu minun osaltani tähän, totean vain, että vain murto-osa kissan käytösongelmista loppujen lopuksi johtuu liian varhaisesta luovutuksesta.

Vielä kerran haluan painottaa maalaisjärjen tärkeyttä, jokainen itse päättäköön mikä on pennun oston kriteereinä.

Tottakai monet professorit, ja "oppineet" painottavat sitä 12-viikon maagista rajaa, jonka jälkeen kissasta tulee täydellinen, mutta he harvoin ovat itse omistaneet useita kissoja, ja tarkkailleet erilaisista lähtökohdista tulleiden kissojen käyttäytymistä. Monet kissan monta vuotta omistaneet osaavat omista kasvateistaan sanoa koska ne ovat tarpeeksi kypsiä omaan kotiin. Tuntekaa kissanne ja olkaa aina uuden pennun oston suhteen tarkkana. Eikä pelkästään kantaa ottaneille, vaan ihan kaikille.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.12.2004 klo 13:33 Miiru kirjoitti:

Useimmilla ihmisillä se maalaisjärki sanoo että kissanpennun on parasta viettää tarvittava aika emonsa kanssa. Miksi ihmeessä se pitää vieroittaa liian aikaisin? Jos niitä kissojansa todella pitää hyvänä ja arvostaa niin ei niitä liian aikaisin laiteta maailmalle, ellei sitten ajattele itseänsä ja mahdollista tuottoa pennuista -) pentuja tehtaillaan ja niistä pitää päästä eroon kun on lisää tulossa.

Tapauskohtaisuudesta sen verran että jos emo hylkää pentueen tai pentu löytyy emoitta niin silloinkin pennun pitäisi olla se tarvittava aika muiden kissojen seurassa oppia elämälle saamassa.

Monet "kissafanaatikot" tekee hyvää työtä kissojen puolesta, mutta sitten löytyy muutama hassu jotka yrittävät vesittää hyvän työn kertomalla kaikelle kansalle kuinka kissan voi luovuttaa milloin vaan. Niin kauan kun yhtenäistä linjaa ei kissojen (maatiaisten) suhteen löydetä kissat tulevat maksamaan ihmisten tietämättömyyden.
 
Jonnanna

[/quote]

Mutta kissojen luovutusikähän on 12-viikkoa siksi, että silloin ne on rekisteröity ja rokotettu, emoaan pentu ei tarvitse enää edes kuusiviikkoisena vältäämättä, vaikka toki seitsemän-kahdeksanviikkoa on se vähimmäisraja, jonka vanhana itse pennun ottaisin. Siis kasvattajat luovuttavat kissat 12-viikkoisina vain sen takia, että ne ovat siinä suhteessa valmiita luovutettaviksi, että noi rokotus ja rekisteröinti jutut on kohdillaan, niinkuin Miiru jo painottikin, ei se ole kissalle muuten mikään välttämättömyys olla 12 viikkoa emän kanssa, se on typerää ja yksipuolista tietoa. Asiaa laajemmin tutkineet voivat päättää itse oman kantansa, ja pitää siitä kiinni, mutta erilailla ajattelevien soimaaminen on typerää ja lapsellista.

Sinulle ap, vinkiksi, että lapsiperheeseen kannattaa hankkia katollinen vessa, ja se kannattaa sijoittaa rauhalliseen paikkaan, toki, jos kissa on tottunut avovessaan, niin sellaisenkin voi hankkia. Jos kissa tulee sisäkissaksi, niin erilaisia kissankiipeilykeskuksia on helppo rakentaa itse, ja muun muassa ellokselta (www.ellos.fi) saa melko halvalla kiipeilypuun. Toki sellaisen voi hankkia myös kissalle, joka pääsee vapaana tai valjaissa ulos, mutta joka viettää suurimman osan ajasta, ja etenkin yöt sisällä. Kissa on ylpeä eläin, jota ei saisi pakottaa syliin, kissaa tulisi pitää sylissä vain kun se itse haluaa. Kissojen pitkät hännät jäävät helposti oven väliin ja katkeavat, joten oviin on lapsen kuuluessa perheeseen hyvä hankkia stopparit, jottei lapsi paiskaa ovea niin, että kissa jää väliin. Myrkyllisiä kasveja sun muita teillä tuskin jo lapsenkin takia on. Varsinkin ulkona liikkuvalle kissalle on hyvä hankkia kaulapanta, jossa on kuminauhaa osa, jolloin se kiinni jäädessään päääsee irti. Heijastava panta on mainio henkivakuutus. Itse suosittelen ulkoiluttamista lähinnä valjaissa tai valvotusti, tosin tulee muistaa, että kissa varsinkin säikähtäessään on todella npea ja voimakas. Kissan olisi hyvä olla leikattu, jos sillä ei halua teettää pentuja. leikkaamaton poikakissa voi merkkailla sisälle ja naaraskissa mouruaa kiima-aikana sydäntäraastavasti. Kissaa tulisi ruokkia monipuolisesti, laadukkailla ruuilla ja sisäkissalla tulisi olla saatavilla myös vihreää ravintoa, kuten ruohoa, jota kissa luonnossa syö ruoansulatuselimistön puhdistamiseksi. Lisäksi voi antaa kalaa (ei keittämätöntä järvikalaa loisriskin vuoksi), tuoretta lihaa, kissan maitoa- ja tonnikalaa, reajuustoa, viiliä yms. Varsinkin ulkonakin liikkuvalle kissalle rokotukset ovat elintärkeitäm kissa tulisi myös madottaa väh. kerran vuodessa, madotuslääkkeen merkkiä olisi hyvä välillä vaihtaa.
 
Jonnanna
ainiin, ja ennen kissan hankintaa olisi hyvä oleilla paikassa, jossa on kissa, tai kissoja, että mahdolliset allergiat selviäisivät, jos on muuten allerginen tai suvussa on allergiaa, voi toki testeissäkin käydä, itse en käynyt, eikä oireita ole tullut, kaikilla ei valitettavasti yhtä hyvää tuuria ole.
 
Jonnanna
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2004 klo 12:49 Maria kirjoitti:
Miiru on yhtä kuin Johanna kirjoitustyylistä päätellen... ? :eek: :whistle:

No mä kyllä kirjotin melkeen suoraan kirjasta, että eikös nyt aikuset ihmiset olla järkeviä ja lopeteta tällänen lapsellinen vainoharhaisuus ja sotiminen.? :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2004 klo 15:15 Jonnanna kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2004 klo 12:49 Maria kirjoitti:
Miiru on yhtä kuin Johanna kirjoitustyylistä päätellen... ? :eek: :whistle:

No mä kyllä kirjotin melkeen suoraan kirjasta, että eikös nyt aikuset ihmiset olla järkeviä ja lopeteta tällänen lapsellinen vainoharhaisuus ja sotiminen.? :whistle:
En mä millään pahalla, laittoi vaan ihmetyttämään kun palsta on niin hiljainen ja yhtäkkiä tulee kaksi nimimerkkiä kirjoittamaan samalla tyylillä.

Mielenkiinnosta vielä kysäisen että mitä kirjaa siteerasit?

Tässä ap:lle muutama linkki joista löytyy tietoa

http://www.ipsitilla.fi/ipsitilla.htm
Hyvää tietoa kissan ruokailusta

http://www.lemmikkipalstat.net/cgi-bin/palsta/Ultimate.cgi
Foorumit kissojen ruokailulle ja yleiselle juttelulle

http://www.kissamaailma.net/
Hyvin koottu asiaa kissan hoidosta, ruokinnasta ja sairauksista.

http://www.kotikissa.org/
Kotikissayhdistyksen sivut

http://www.surok.fi/
Suomen rotukissayhdistyksen sivut (Jos rotukissat kiinnostaa
:D )

http://www.incatsuomi.fi/Ohjelmat/defvalikko.asp?id=16
Tuhti tietopaketti kaikesta kissoihin liittyvästä

Näillä linkeillä pitäisi pötkiä jo todella pitkälle kissojen maailmaan :D
 
Venlis
Meille on siunaantunut kolme kissaa vuoden sisällä. lapsiin suhtautuvat hyvin. Kolmesta kissasta on seuraa toisilleen ja on ilo katsella kaikkien kolmen konnankoukkuja :D

Meillä on ollut aina kissoja perheessä eikä mitään allergioita ole ilmennyt tai saati olla sitten testattukaan niitä' ennen pennun tuloa.
Kaikki kolme ovat erilaisia: Vanhin poika on kastraatti ja Korat. Keskimmäinen on Maine Coon tyttö jolla pitäisi lähiakoina teettää pentuja ja nuorin (puoliksi koiran näköinen :D ) pentumme on taas puoliksi exotic ja puoliksi pitkäkarvainen maatiainen. Kaikki ovat niin ihania persoonia. suosittelen kissoja lämpimästi kotieläimiksi :heart:
 
Etsitään maatiais tyttökissalle sulhasta jostain paimion läheltä :attn:

lähettele sähköpostiin viestiä niin siitä sitten lisää ->

camillaasp@netti.fi

:attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn:
 
Yhteistyössä