Näkemättä on vaikea sanoa onko tuo erite esim nenäpunkkia tai flunssaa, joten käy näyttämässä eläinlääkärissä. Kissan nenästä voi tulla silloin tällöin limaa ja siihen jää sitten pölyä kiinni. Jatkuvasti tuollaista ei saisi olla ja syy olisi hyvä selvittää.
Kissan laihuuteen voi olla monia eri syitä. Ensinnäkin tarkista madotukset (sisäkissallakin!) ja että madotus on tehty tarpeeksi tehokkaalla valmisteella. Jos kissa on aiemmin elämässään ulkoillut, madotuksista huolehtiminen on erityisen tärkeää.
Toiseksi otata kissalta verikokeet, joilla selvitetään sisäelinten kunto. Moneen (vakavaankin) sairauteen liittyy laihtumista.
Kolmanneksi tarkista ruokavalio. Mitä kissa syö? Jos ruoka on liian vilja- tai kasvipitoista, se tulee toisesta päästä sulamatta läpi eikä kissa voi käyttää sitä hyödykseen, jolloin seurauksena on jatkuvasti nälkäinen mutta laiha kissa. Kiinnitä huomiota myös ruokapaikkaan: onhan ruokapaikka riittävän kaukana vessoista, ovatko kupit niin laakeita etteivät viikset kosketa kuppia syödessä, saahan kissa syödä rauhassa muilta eläimiltä/ihmisiltä? Ruoka-ajat kannattaa ottaa käyttöön, silloin ruokailusta tulee virikkeellisempää eikä ruoka pääse väljähtämään.