Vähän allergisoivaakaan rotua ei ole, vaikka silloin tällöin kuulee muuta väitettävän. Saatat saada pahat oireet yhdestä kissasta mutta toisesta saman rodun edustajasta et saakaan mitään, joten testauksesta ei ole hyötyä. Kissat ovat yksilöitä kuten ihmisetkin. Allergisen ei kannata ottaa kissaa, itsellä ei ole hyvä olo ja kissa joutuu hyvinkin todennäköisesti myöhemmin vaihtamaan kotia.
Itsekin olen allerginen mutta omista kissoista (ja tuttujen joita käsittelen paljon) en saa oireita. Kuitenkin olen yhdelle meillä asuvalle eläimelle allerginen eikä sen hoitaminen ole niiskutuksen ja silmien vuotamisen kera kovinkaan helppoa, eläin kuitenkin hoidetaan ja pidetään loppuun asti.