Meillä kissat alkuun välttelivät vauvaa, piti kai liian kovaa meteliä niiden mielestä
Pinnasängyssä pidimme ekat pari viikkoa omatekemäämme suojaverkkoa, mutta sen käytöstä luovuttiin kun todettiin ettei kissat ole sänkyyn pyrkimässä. Vaunuihin saattoivat tunkea nukkumaan silloin kun vauva ei ollut siellä.
Minäkään en suosittele kissoja viemään pois vauvan tullessa. Todennäköisesti "loukkaantuvat" siitä enemmän kuin vauvan tulosta.
Synnäriltä mies toi vauvanhajuisen harson etukäteen kissoille haisteltavaksi, jotta tottuivat hajuun ennen vauvan kotiin tuloa. Samoin aiotaan toimia nyt, kun perheeseemme on syntymässä toinen vauva.
Esikko on nyt jo puolitoista vuotta, eikä ongelmia kissojen kanssa ole missään vaiheessa ollut. Nyt ovat jo toisistaan kiinnostuneita, mutta antavat myös toistensa olla rauhassa. Kissojen ruokakupit saivat kyllä yhdessä vaiheessa pojalta kyytiä jatkuvasti. Viime aikoina on nekin jo saaneet olla rauhassa.
Lisäys vielä, että meillä on siis kaksi leikattua sisäkissaa, joista toinen tyttö ja toinen poika.