Kissa hyökkäilee lasten kimppuun!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lapaneeen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

lapaneeen

Vieras
Apuja siis kaipailisin.
Otettiin n. Kuukausi sitten 2 kissaa. Narttu 7kk nyt ja uros 1v4kk.
Molemmat nyt leikattu, uros ennen meille tuloa jo ja nartun leikkautin viime viikolla.
Ovat kotiutuneet ihan hyvin.
Mutta nyt mun 6 ja 8 vuotiaat lapset ovat alkaneet pelätä, etenkin iltaisin kun alkaa kissojen iltaravi.
Uroskissa siis on nyt kyseessä.
Kun kävelevät ihan vain niin saattaa juosta perään ja napata.
Eilen istuivat lattialle kattomaan telkkaria, eivät ärsyttäneet eivät leikittäneet kissaa.
Vaan kissa tuli itse viereen kyhnyttämään ja saman tien kun hiukan lapsi kättään tarjosi haisteltavaksi niin tarttui kiinni.
Lapset eivät uskalla aamupimeässä kävellä kun tulee varjoja vaikka valot päällä. Ja sitten alkaa hyökkiä perässä.
Nyt tilanne se, että lapset säikähtävät kun tuled yhtään lähemmäksi.
Mua kohtaan ei hyöki, alkaa kyllä tosi nopeaan näykkiä kädestä jos liikoja rapsuttaa.
Tuntuu, että on energiaa liikaa vaikka kaverikin on ja vielä paljon nuorempi. Mutta ei ole koko aikaa touhuamassa jotain.
Tän kanssa ei riitä mikään. Jatuntuu, että menee helposti sekaisin kun iltasin höyryää. Niinku yli se homma ja sit on koko ajan ettimässä uutta ärsykettä mistä kimpaantua.
Olen yrittänyt laittaa ne kellarikerrokseen riehumaan kun aikamme on leikitetty, ovat juosseet ympäri kämppää. Mutta kun avaan ovdt niin homma saattaa taas kohta jatkua.

Mitä tehdä?
Ei ole oikein, että lapset ei uskalla kävellä omassa kodissaan
 
Eikä ole oikein, että kissa joka kaipaa metsästämistä ja muuta normaalia kissaelämää, lukitaan sisälle ilman riittävää tekemistä. Vie se kissa sellaiseen taloon, jossa saa olla normaali kissa, metsästää hiiriä ja toteuttaa itseään.
 

Similar threads

Yhteistyössä