Kirppismestari vähänkäytetty.fi

  • Viestiketjun aloittaja Pilipalipam
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Isojen laatikoiden kanssa on ongelmia myös silloin, kun sattuu asumaan hissittömässä talossa. Postin kanssa on usein vääntöä noista, kun isosta laatikosta on vaikea saada otetta, ja niitä on siksi yhden miehen hankala viedä portaissa. Usein mie menenkin suosiolla Postin ukon avuksi. Ehdotettu on miulle sitäkin, että "ota ne isot laatikot auki siellä taloyhtiön aulassa, ja kiikuttele pienemmissä erissä sitten ylös". No en kyllä taida siihen kuitenkaan ruveta. Tuskin vaatteiden myyjätkään tykkäisivät, jos heidän omaisuutta olisi jonkun kerrostalon aulassa valvomatta, kun juoksen rapussa eestaas.

Joskus on tullut mieleen, että eikö niitä pienempiä laatikoita olisi voinut vain lähettäjäpäässä teipata muutaman yhteen? Kollimäärä saataisiin näin alas ihan samalla lailla ja säästöä postimaksuissa, mutta käsittely+varastointi helpottuisi hurjasti.
 
vierailija
Erien saamisessa tosiaan kestää tällä hetkellä. Itselläni meni n. 6vkoa ennenkuin uudistuksen jälkeen lähetettiin uusi erä. Itse otan n. 450-550 kpl eriä. Nämä tulee yleensä 4 isossa ja 2 pienemmässä laatikossa. Mielestäni ihan kivaa työtä ja tekemällä nopeutuu huomattavasti 🙂 olen saanut ihan kivoja ansioitakin, kuukausi kuukaudelta summa noussut, kun on saanut lisää tavaraa myyntiin. Vielä on kuitenkin matkaa siihen mitä itse odotan saavani tästä. Täytyy katsoa mihin summaan saakka ansio nousee.

Mittaan vähintään joustamattomat vaatteet ja farkut, käytän tarraharjaa ja asettelen vaatteet nätisti kuviin. Pyrin kuvaamaan luonnonvalossa, mutta nyt pimeään aikaan se on vaikeampaa niin koitan saada mahdollisimman paljon valoa kuviin. Otan myös useita kuvia tuotteesta, yksityiskohdista ja kankaasta, jos erityisempää. Mielestäni hinnoittelua helpottaa nyt, kun on tullut tuo ominaisuus että myyjä laittaa mukaan oman hinta-arvionsa koko erästä. Ne mitä itselle on tulleet ovat olleet pääosin omaan ajatukseen käyviä hinta-arvioita.
 
Vaatteiden harjaaminen roskista ei ole kirppismestarin, vaan vaatteiden omistajan eli myyjän homma. Halusin tarkentaa tömön asian siksi, että myyjät sen oikein ymmärtävät. Samoin kengistä kuran pyyhkiminen yms. myyntikuntoon laitto hommat eivät ole kirppismestarin tonttia. Siitä, samoin kuin taskujen tyhjentämisestä ja reikien&tahrojen bongaamisesta päävastuu on myyjällä. Joskus tuntuu, että myyjä puolella on helposti-myyntimalli ymmärretty vähän semmoisena "tyhjennän komeroni sellaisenaan jätesäkkiin, lajitelkoon ne kirppismeestarit siellä palkkansa eteen" -palveluna. Ja sitten suututaan, kun tavaraa menee esim. likaisuuden vuoksy hylkyyn...

Hinta-arvioista: niitä ei voi todellakaan käyttää hinnoittelu pohjana. Sain taannoin 80 vaatteen erän, jossa sitä normaalia kulunutta henkkamaukkaa. Myyjän hinta-arvio: 1200 €. Normi kirppiksellä vaatteista olisi kehdannut pyytää ehkä 2 €/kpl...
 
Juu oon huomannut saman, että kaikki ei yhtään katso mitä lähettää. Hylätyksihän sellaiset sitten menee ja vievät vaan turhaan resursseja kaikilta. Mulla hinta-arviot on olleet ihan realistisia pääosin. Ehkä 1 on ollut ihan pielessä tavaran laatuun ja kuntoon nähden.
 
vierailija
Erien saamisessa tosiaan kestää tällä hetkellä. Itselläni meni n. 6vkoa ennenkuin uudistuksen jälkeen lähetettiin uusi erä. Itse otan n. 450-550 kpl eriä. Nämä tulee yleensä 4 isossa ja 2 pienemmässä laatikossa. Mielestäni ihan kivaa työtä ja tekemällä nopeutuu huomattavasti olen saanut ihan kivoja ansioitakin, kuukausi kuukaudelta summa noussut, kun on saanut lisää tavaraa myyntiin. Vielä on kuitenkin matkaa siihen mitä itse odotan saavani tästä. Täytyy katsoa mihin summaan saakka ansio nousee.

Mittaan vähintään joustamattomat vaatteet ja farkut, käytän tarraharjaa ja asettelen vaatteet nätisti kuviin. Pyrin kuvaamaan luonnonvalossa, mutta nyt pimeään aikaan se on vaikeampaa niin koitan saada mahdollisimman paljon valoa kuviin. Otan myös useita kuvia tuotteesta, yksityiskohdista ja kankaasta, jos erityisempää. Mielestäni hinnoittelua helpottaa nyt, kun on tullut tuo ominaisuus että myyjä laittaa mukaan oman hinta-arvionsa koko erästä. Ne mitä itselle on tulleet ovat olleet pääosin omaan ajatukseen käyviä hinta-arvioita.
Millaisiin ansioihin olet päässyt tähän mennessä? Itse aloitin lokakuussa kokopäivätyön ohella, sillä pienet lisäansiot on tällä hetkellä tarpeen. Kaksi kertaa olen ottanut eriä vastaan ja ihan tyytyväinen olen tähän mennessä kertyneeseen ansioon, vaikka ei tässä kovin suurille tuntipalkoille pääse 😄 Paljon toki kiinni tuurista millaista tavaraa sieltä sattuu saamaan. Yhdessä myyntierässä oli tosi siistikuntoista mekkoa ym, mutta eivät tähän aikaan vuodesta käy oikein kaupaksi.
 
vierailija
Millaisiin ansioihin olet päässyt tähän mennessä? Itse aloitin lokakuussa kokopäivätyön ohella, sillä pienet lisäansiot on tällä hetkellä tarpeen. Kaksi kertaa olen ottanut eriä vastaan ja ihan tyytyväinen olen tähän mennessä kertyneeseen ansioon, vaikka ei tässä kovin suurille tuntipalkoille pääse Paljon toki kiinni tuurista millaista tavaraa sieltä sattuu saamaan. Yhdessä myyntierässä oli tosi siistikuntoista mekkoa ym, mutta eivät tähän aikaan vuodesta käy oikein kaupaksi.
Viimevuoden helmi/maaliskuun vaihteessa aloitin. Joulukuun alussa tein viimesen tilityksen ja yhteensä tullut jotain 2800€. Nyt olis taas noin 300€ tilitettävää. Kokopäivätyön ohella teen myös. Tykänny oon paljon ja kivaa pientä lisäansiota talon remonttia varten. Myyntierien saan vaan hidastunut :( pari laatikkoa ollut selkeästi jonkun kuolinpesästä… muuten hyvää vaatetta ollut :)
 
vierailija
Millaisiin ansioihin olet päässyt tähän mennessä? Itse aloitin lokakuussa kokopäivätyön ohella, sillä pienet lisäansiot on tällä hetkellä tarpeen. Kaksi kertaa olen ottanut eriä vastaan ja ihan tyytyväinen olen tähän mennessä kertyneeseen ansioon, vaikka ei tässä kovin suurille tuntipalkoille pääse Paljon toki kiinni tuurista millaista tavaraa sieltä sattuu saamaan. Yhdessä myyntierässä oli tosi siistikuntoista mekkoa ym, mutta eivät tähän aikaan vuodesta käy oikein kaupaksi.
Näyttää siltä, että tuo ansio nousee joka kuukausi sitä mukaa, kun saa lisää tavaraa myyntiin. Olen tehnyt tätä nyt neljä kk (olen ottanut tilitykset joka kk) ja viimeisimmältä kuukaudelta sain jo tilittää lähes 500€ miinus se alv 24%. Toivottavasti vain eriä riittäisi tehtäväksi jatkossa, kun aika pitkät on odotusajat nähtävästi edelleenkin.
 
vierailija
Tekeekö kukaan kirppismestarin työtä yrittäjänä? Onko työ kannattavaa?
Ukko.fihin rekisteröityneenä kevytyrittäjänä voisi olla mahdollisuus työttömänä saada työttömyysetuutta/soviteltua työttömyysetuutta. Onko tässä tullut ongelmia, että puuha onkin todettu täysin yrittäjyydeksi ja työttömyysetuus menetetty?
Kertokaahan kokemuksia.
 
Eniten katsotaan sitä, kuinka suuren osan ajastasi toiminta vie. Kysy työkkäristä, sieltä kyllä saa tiedon siitä, kuinka suuren osan ajasta toiminta voi viedä ennen kuin se aletaan katsoa niin päätoimiseksi että tyttömyysetuus katkeaa. Rahamielessähän voit tienata jossakin kuussa vaikka kuinka ison summan ja se vain syö siltä kuulta työttömyysetuuden pois, mutta rahan määrä ei sinänsä määrittele sitä, kuinka päätoimista puuhan katsotaan olevan. Kysy työvoimaneuvonnan puhelinpalvelusta tarkemmin.
 
vierailija
Hei.
Osaisikohan kirppismestarit vastata, että tarkoittaako tuo 10e raja sitä, että voin lähettää esim. useampia lasten paitoja/housuja samaa kokoa, jotka kirppismestari voisi yhdistää tuotesetiksi? Vai tuleeko myyjän itse yhdistellä setit, jos tämä ylipäätään on sallittua?

Hankala itse koittaa nyt arvioida, että onko esim. paristi käyttämäni juoksukengät kympin arvoiset vai ei.. Ennen tykkäsin tästä myy helposti-palvelusta, juurikin kun en itse osaa arvioida käytetyn tuotteen hintaa. 😅
 
vierailija
Hei.
Osaisikohan kirppismestarit vastata, että tarkoittaako tuo 10e raja sitä, että voin lähettää esim. useampia lasten paitoja/housuja samaa kokoa, jotka kirppismestari voisi yhdistää tuotesetiksi? Vai tuleeko myyjän itse yhdistellä setit, jos tämä ylipäätään on sallittua?

Hankala itse koittaa nyt arvioida, että onko esim. paristi käyttämäni juoksukengät kympin arvoiset vai ei.. Ennen tykkäsin tästä myy helposti-palvelusta, juurikin kun en itse osaa arvioida käytetyn tuotteen hintaa.
Kyllä voit laittaa edullisia yhdistettäväksi sopivia tuotteita, joista on helposti tehtävissä settejä. Kirppismestarina olen huomannut, että vaatesetit ylipäätään tekee hyvin kauppansa.
 
vierailija
Aloitin syksyllä kirppismestarina ja nyt tän päivän uudistusmeilin ja uuden logistiikkamaksun etukäteen ottamisen jälkeen voi pohtia onko mitään järkeä enää. Miten muut mestarit ajattelee muutoksesta?
Myyjiä tuo ainakin karsii.
0,95c/tuote on paljon isoissa erissä.
 
Ööö, minkä uudistusmeilin? Ja miten etukäteen otetaan maksu?? Mä en ole sellaista saanut. En tosin mitään muutakaan meiliä sen jälkeen kun marraskuun uudistuksista ilmoitettiin. Allekirjoitin silloin kyllä uuden sopimuksen. Onkohan minut poistettu postituslistalta 🤔
 
vierailija
Ööö, minkä uudistusmeilin? Ja miten etukäteen otetaan maksu?? Mä en ole sellaista saanut. En tosin mitään muutakaan meiliä sen jälkeen kun marraskuun uudistuksista ilmoitettiin. Allekirjoitin silloin kyllä uuden sopimuksen. Onkohan minut poistettu postituslistalta
Kuulostaa että sut on poistettu listalta tai viesti löytyy roskapostista.

Uudistus lyhykäisyydessään:
.Myyjän myyntituotoista vähennetään 0,95e ja kirppismestarin myyntituotoista 0,30 e logistiikkamaksu jokaista myyntiin julkaistua tuotetta kohden. Logistiikkamaksu veloitetaan asiakastililtä, kun tuote julkaistaan myyntiin palvelussa.

Eli jatkossa kirppismestarin pitää olla varma et tuote menee kaupaksi,myyjiltä taas pyritään saamaan priimaa tavaraa myyntiin.
Hylkäysprosentti tulee entisestään kyllä nousemaan jos pitää olla varma et tuote myy.

Mua tökkii tuo etukäteen veloitus.
Positiivista se että kirppismestarin maksu tippuu vanhasta å,50c nyt takas 0,30c.
 
Yhteistyössä