Kiristämällä peppuseksiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sinisorsa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sinisorsa

Vieras
Olemme 35-38 v pari ja yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Lasta olemme yrittäneet saada aikaiseksi puolentoista vuoden ajan, tuloksena vain yksi varhainen keskenmeno. Peppuseksiä harrastimme muutamaan otteeseen suhteen alkuaikoina ja mies haluaa sitä yhä. Itse en siitä todellakaan pidä, se sattuu ja tunnen itseni siinä alistetuksi ja likaiseksi, kiihotus on todella kaukana. Sanoin miehelle, etten sitä enää halua tehdä. Sanoin myös, että mietihän toimitusta omalle kohdallesi, jolloin mies vastasi "hei kamoon, mähän olen mies!". Entäs sitten? Samanlainenhan se on sekä miehillä että naisilla.

Mies on nyt vastavetona keksinyt, että jos ei hänelle peppuseksiä tipu, niin hän ei suostu perinteiseenkään, eli sitten ei tietenkään tule lastakaan. Ikä painaa minulla päälle ja aikaa ei ole hetkeäkään hukattavaksi. Millä saan iskostettua miehelle, että tuo on häijyä kiristämistä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sinisorsa:
Mies on nyt vastavetona keksinyt, että jos ei hänelle peppuseksiä tipu, niin hän ei suostu perinteiseenkään, eli sitten ei tietenkään tule lastakaan. Ikä painaa minulla päälle ja aikaa ei ole hetkeäkään hukattavaksi. Millä saan iskostettua miehelle, että tuo on häijyä kiristämistä?

No jos mies ei tajua, että tuo on kiristämistä, niin ehkä teidän kannattaisi keskustella ihan vakavasti.

Vaikka muuta väitetään, niin en usko että peppuseksi nykyäänkään on niin kovin tavallista. Siitä vaan puhutaan paljon.

Omalta kohdaltani voin sanoa, etää kahdeksasta naisesta yksi on sitä halunnut. Ja hänenkin kanssaan asia tuli sängyssä esille, itse en asiaa esille ottanut.


 
Vaadi miestäsi ottamaan kurkku omaan reikäänsä. Jos tahtoo välttämättä perseeseen panna niin saa myös itse tulla pannuksi. Sano että sinua kiihottaa naida häntä kurkulla.
 
Eihän jee... Haluatko tosiaan tuollaisen isän lapsellesi? En lähtisi jatkamaan tuollaisen kanssa. Mies vaihtoon vaan ja uusi tilalle. Parempi kiltti nörtti kuin jännittävä kiristäjä. Lapsen kanssa ei kovin jännittävää elämää eletä. Tuolla asenteella mies on vieraissa ennen kuin olet itse kotona synnyttämästä.

Älä jää miettimään, kuten itsekin sanoit, aika kuluu.
 
Eihän jee... Haluatko tosiaan tuollaisen isän lapsellesi? En lähtisi jatkamaan tuollaisen kanssa. Mies vaihtoon vaan ja uusi tilalle. Parempi kiltti nörtti kuin jännittävä kiristäjä. Lapsen kanssa ei kovin jännittävää elämää eletä. Tuolla asenteella mies on vieraissa ennen kuin olet itse kotona synnyttämästä.

Älä jää miettimään, kuten itsekin sanoit, aika kuluu.
 
Torstilla on hyvä vinkki. Jos aletaan kiristää, tehdään se sitten molemmin puolin.

Miehesi on dorka, jos ei ymmärrä ettei sellaiseen voi suostua seksissä, jonka kokee kovin vastenmieliseksi. Älä missään tapauksessa suostu vasten tahtoasi miehen vaatimuksiin. Esitä vaikka takaisin hänelle kiristysvaatimuksia Torstin tyyliin jos muu ei auta.

Ja voit sanoa miehellesi, ettei sillä todellakaan ole peppuseksin kannalta merkitystä että hän on mies. Meillä harrastetaan peppuseksiä puolin ja toisin, useammin niin päin että minä panen miestä dildolla peppuun. Samanlainen reikä se tosiaan on molemmilla ja usein miehestä se tuntuu kai vielä paremmalta, koska heillä on se eturauhanen, jota peppuseksi stimuloi.

Kyllä sinä toisenkin miehen löydät, jos tästä ei ole isäksi. Ei ole kovin kypsää käytöstä meinaan. Seuraavaksi hän ei varmaan suostu sitten hoitamaan lasta ellei saa sulta peppuseksiä. Voit kiristää häntä miehen vaihtamisella, sitten hän ei saa minkäänlaista seksiä. Tai no, eihän hän nytkään saa seksiä. On siinä tyhmä mies, kun ei saa haluamansa kaltaista seksiä, ei sitten huoli seksiä lainkaan.

Kaipa se edes runkkaa joskus? Käy ottaa spermaa talteen ja työnnä sisääsi. Tollasen miehen kohdalla se ei olisi edes väärin. Olettehan jo yrittäneet lasta, joten hänellä ei olisi mitään lasta vastaankaan.
 
Huolestuttavaa... Teidän seksuaaliset halunne eivät vain käy kovin yhteen.

Sinä et halua antaa peppua ja mies kyllä katkeroituu, jos ei sitä saa... Kerranhan hän vain tämän elämän mitä luultavimmin elää.

Tuli lapsi tai ei, niin ei se asia sillä korjaannu. Pieni pelko on, että jonkinlainen alamäki olisi alkanut. Jos ei mies saa, niin varmasti siitä vähän katkeroituu. Miehillä kun ei biologinen kellokaan tikitä niin hänellähän on aikaa... :/

Olen itse nainen ja annan kyllä peppua ja nautin siitä. Minua kyllä harmittaisi, jos ei mies suostuisi. Kyllä perusasiat kannattaa saada järjestykseen ennen vauvaa... Meillä on lapsia.
 
Ei jessus... vaikka sinulla ikää jo onkin (eli ei ole aikaa loputtomiin vatvoa, mistä saat isän haluamillesi lapsille), mieti nyt tarkkaan, haluatko noin lapsellisen miehen omista lapsistasi vastuuseen. Jos mies ei tajua, että sinuun sattuu etkä jostain seksileikistä pidä, kiristäminen on paitsi lapsellista, myös alhaista. Kyse ei mielestäni ole enää mielihaluista tai seksileikistä, vaan koko suhteenne tilasta ja laadusta. Hän ei osaa ottaa sinua ja tunteitasi tosissaan huomioon, vaan kuvittelee, että muuten vain kiukutellessasi kiellät häneltä jotain, ja hän vastavuoroisesti kiukuttelee sinulle. Jos ei mies järkipuheilla tokene (eli et voi antaa peppuseksiä koska et siitä pidä ja se on kivuliasta), kannattaa ehkä alkaa hieman katsella jo muuallekin ja etsiä joku muu kunnollinen, aikuinen mies sinulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sinisorsa:
...Sanoin myös, että mietihän toimitusta omalle kohdallesi, jolloin mies vastasi "hei kamoon, mähän olen mies!". Entäs sitten? Samanlainenhan se on sekä miehillä että naisilla.

Mies on nyt vastavetona keksinyt, että jos ei hänelle peppuseksiä tipu, niin hän ei suostu perinteiseenkään...

Kiitos kaikille vastauksistanne!

Vaikka miehen pepussa törröttävä kurkku *wirn* ei kuulukaan omalle turn-on listalleni, niin en ymmärrä minäkään miten se muka niin eri asia olisi miehelle kuin naiselle. Itse asiassa päinvastoin, kuten nimimerkki "jissa-" totesi. Jos toiselta jotakin seksissä vaatii, niin eikös siihen olisi oikein olla itsekin valmis? Sama juttu kuin joissakin parisuhteissa suuseksin kanssa: mies kyllä vaatii naisensa sitä tekevän nielemisineen kaikkineen, mutta ei itse suostu samaa nautintoa naiselleen antamaan. Sitäpaitsi sanaa 'vaatia' ei mielestäni edes saisi seksin ja rakastelun yhteydessä esiintyä! Paitsi tietty juuri siinä, mihin se kuuluu, mutta se onkin asia erikseen.

Ei olla meillä aiheeseen palattu, mutta eipä olla seksiäkään harrastettu. Et silleen :-(.


 
Musta kuulostaa tosi kurjalta tuo tilanteesi, aivan kuten muutkin kirjoittelijat ovat pistäneet merkille.

Ei miehen kuuluisi tosiaankaan 'vaatia' sinulta yhtään mitään. Eihän se ainakaan edesauta mihinkään seksin osa-alueeseen tutustumista. Ja kyllä peppuseksin täytyy olla sellainen, että sitä ihan oikeasti haluaa, muuten voi olla sellaiset tuhot että sitten kun sinä saat lapsen, on miehesi vaihdettava teidän molempien vaipat. Ei niinkään kiva juttu! Itse tykkään naisena peppuseksistä, mutta kyllä se vaan aikansa otti (ensimmäistä kertaa kumppanin kanssa 'harjoteltiin/kokeiltiin' vuoden ajan) Pikkuisen kerrallaan ja juttu tyssäs hirveään viiltävään kipuun ja tuskan hikeen kasvoillani - eipä siis kovinkaan eroottista. Joksikin aikaa sitten koko touhu unhoitettiin kokeilulistalta ja jossain vaiheessa otettiin asia uudestaan esille ja opeteltiin vähän lisää.

Nykyisin voin sanoa nauttivani touhusta, kun saan olla päällä, määrätä tahdin ja syvyyden sekä kulman. Loistavat ejakulaatio kokemuksetkin on näin saatu. Mutta ilman hyvin, hyvin rauhallista ja pitkäpinnaista kumppania ei tätä olisi koskaan tapahtunut! Tod.näk. miehesi ei tule unohtamaan halukkuuttaan kokeilla peppuseksiä ennemmin tai myöhemmin, mutta jos se ei tunnu sun jutulta, niin ÄLÄ suostu.

Keskeisemmäksi tässä nousisikin mielipide siitä, että haluatko todella elää tuollaisen surkimuksen kanssa, joka tekee seksistä (rakastelusta ei mielestäni edes kannata tässä yhteydessä puhua jos mies on noin aasi.) kauppatavaraa ja kiristysvälineen.

Harkitse todella tarkkaan, onko tuo mies lapsellesi potentiaalista isäainesta, koska hänen käyttäytymisensä kuvastaa minusta melko halventavaa ja hyväksikäyttävää suhtautumista naista kohtaan. Siis Sinua kohtaan, joka olet varmasti upea ja viehättävä Nainen! Kyllä maailmasta löytyy monia miehiä, jotka eivät pelaa seksillä, vaan nauttivat yhdessä naisensa kanssa niistä hetkistä jotka saavat, eivätkä suinkaan VAADI yhtään mitään mitä toinen ei halua. Kokeilunhalu on sitten eri juttu..

Sanon nyt tämän, vaikka ehkä karmealta kuulostaakin,
toivon, että siittäminen ei tuollaiselta luupäältä onnistu! Sinulle on olemassa jotain parempaakin, Ihan varmasti! Äläkä sinä vaan sorru sitten normi-seksissä pihtaamaan sen takia että odottelet vaan ovuloinnin hetkiä lapsen toivossa.. Voihan sekin olla et miehesi rupeaa havittelemaan jotain extremeä jos kokee toisaalta tulleensa seksissä laiminlyödyksy tai tyydyttymättömäksi.

Toivon teille seksi-iloa ja avointa keskustelua aiheesta.
Jos tilanne jatkuu tuollaisena, niin suosittelen pistämään kantapäät vastakkain ja lähtemään eri suuntiin.
 
Ja taas syntyisi yksi ei-rakkaus-lapsi? Kysypäs mieheltäsi, miten hän aikanaan luulee vaikkapa murrosikäisen poikansa suhtautuvan kuullessaan tästä likaisesta,sadistisesta kiristyksestä? Jos saisitte poikalapsen, hän toivottavasti antaisi "pojan kädestä" isälleen! Älä hyvä ihminen jää tuollaiseen suhteeseen, käsität kyllä itsekin että miehesi asiat ei ole ihan tolallaan... Liiasta pornon katselustako hän on keksinyt tuon perseeseen vetämisen pakon,vai mistä? Anna kenkää ja heti, ja saat mahdollisuuden tavata jonkun oikean, miehisen miehen josta on isäksi ja miehen malliksi lapsilleen! Tsemppiä!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Torsti_T:
Suuri osa lapsistahan on vieraan miehen siittämiä.
Sinä kysyt että teemmekö lapsen yhdessä vai pidetäänkö kylillä talkoot?

Todella hyvä! Sitäpaitsi sieltä kylältä vosi saada paremmat geenit lapselle!

 

Yhteistyössä