SYYLLISYYS
2 vuotias on aina ollut tosi kiintynyt minuun, tuntuu että siis enemmän kuin isäänsä.. onko tämä luonnollista?
Olenhan kantanut vauvaani masussa ja hän on minulle KAIKKI KAIKESSA, en halua ajatellakaan että hänelle tapahtuisi mitään pahaa! Imetyskin ehkä meitä lähensi.. no anyway taapero itkee aina perääni ja seuraa minua joka paikkaan, siis silloinkin kun isänsä läsnä. Iskä ei kelpaa nukuttajaksi, syöttäjäksi tms.
Tänäänkin itki sydäntäsärkevästi kun menin tekemään opiskelutehtäviä ja isä nukutti häntä.. olisi halunnut niin äidin syliin ja että minä olisin nukuttanut. Läheisyyttä olen kyllä hänelle antanut mutta aina tulee olo syyllinen olo kun pitää esim. tehä opiskelujuttuja (mitä on välillä paljon) tai lukea tenttiin.. Iltaisin kyllä leikitään, sylitellään ja lueskellaan, ja nukutan hänet mahdollisuuksien mukaan..
Sekavaa. Siis ongelma on se että tuntuu että mikään ei ole tarpeeksi. Miks isä ei kelpaa esim. unikaveriksi?
Tuntuu niin pahalta kun toinen itkee kun haluais koko ajan olla äitin kanssa. Syyllinen olo siitäkin kun lähdin kouluttautumaan.
Ja nykyään vaivaa ajatukset ENTÄ JOS lapselleni tapahtuis jotain? Aina jos lähössä autoilemaan isän kanssa esim. mummolaan niin oon ihan paniikissa ja saatan itkeä tirauttaa, menettämisen pelko on niin kova ja maailma on paha!
Olenhan kantanut vauvaani masussa ja hän on minulle KAIKKI KAIKESSA, en halua ajatellakaan että hänelle tapahtuisi mitään pahaa! Imetyskin ehkä meitä lähensi.. no anyway taapero itkee aina perääni ja seuraa minua joka paikkaan, siis silloinkin kun isänsä läsnä. Iskä ei kelpaa nukuttajaksi, syöttäjäksi tms.
Tänäänkin itki sydäntäsärkevästi kun menin tekemään opiskelutehtäviä ja isä nukutti häntä.. olisi halunnut niin äidin syliin ja että minä olisin nukuttanut. Läheisyyttä olen kyllä hänelle antanut mutta aina tulee olo syyllinen olo kun pitää esim. tehä opiskelujuttuja (mitä on välillä paljon) tai lukea tenttiin.. Iltaisin kyllä leikitään, sylitellään ja lueskellaan, ja nukutan hänet mahdollisuuksien mukaan..
Sekavaa. Siis ongelma on se että tuntuu että mikään ei ole tarpeeksi. Miks isä ei kelpaa esim. unikaveriksi?
Tuntuu niin pahalta kun toinen itkee kun haluais koko ajan olla äitin kanssa. Syyllinen olo siitäkin kun lähdin kouluttautumaan.
Ja nykyään vaivaa ajatukset ENTÄ JOS lapselleni tapahtuis jotain? Aina jos lähössä autoilemaan isän kanssa esim. mummolaan niin oon ihan paniikissa ja saatan itkeä tirauttaa, menettämisen pelko on niin kova ja maailma on paha!