Kipeä äidinrakkaus

  • Viestiketjun aloittaja SYYLLISYYS
  • Ensimmäinen viesti
SYYLLISYYS
2 vuotias on aina ollut tosi kiintynyt minuun, tuntuu että siis enemmän kuin isäänsä.. onko tämä luonnollista?
Olenhan kantanut vauvaani masussa ja hän on minulle KAIKKI KAIKESSA, en halua ajatellakaan että hänelle tapahtuisi mitään pahaa! Imetyskin ehkä meitä lähensi.. no anyway taapero itkee aina perääni ja seuraa minua joka paikkaan, siis silloinkin kun isänsä läsnä. Iskä ei kelpaa nukuttajaksi, syöttäjäksi tms.

Tänäänkin itki sydäntäsärkevästi kun menin tekemään opiskelutehtäviä ja isä nukutti häntä.. olisi halunnut niin äidin syliin ja että minä olisin nukuttanut. Läheisyyttä olen kyllä hänelle antanut mutta aina tulee olo syyllinen olo kun pitää esim. tehä opiskelujuttuja (mitä on välillä paljon) tai lukea tenttiin.. Iltaisin kyllä leikitään, sylitellään ja lueskellaan, ja nukutan hänet mahdollisuuksien mukaan..

Sekavaa. Siis ongelma on se että tuntuu että mikään ei ole tarpeeksi. Miks isä ei kelpaa esim. unikaveriksi?

Tuntuu niin pahalta kun toinen itkee kun haluais koko ajan olla äitin kanssa. Syyllinen olo siitäkin kun lähdin kouluttautumaan.
Ja nykyään vaivaa ajatukset ENTÄ JOS lapselleni tapahtuis jotain? Aina jos lähössä autoilemaan isän kanssa esim. mummolaan niin oon ihan paniikissa ja saatan itkeä tirauttaa, menettämisen pelko on niin kova ja maailma on paha!
 
Olet ollut lapsen kanssa liikaa, et ole antanut isälle ja lapselle mahdollisuutta kehittää sitä arvokasta sidettä välillään.Et osaa lähtee kauppaan murehtimatta miten isä lapsen kanssa pärjää tai panikoit, kun lapsi on isänsä mukana jossakin.
Se ei ole lapselle hyväksi.Lapsi tarvitsee ne molemmat vanhemmat, tasavertaisina.
Teet lapselle hallaa tuolla ripustautumisellasi. :/
Isä on yhtä hyvä hoitaja kuin sinäkin, kukaan ei ole korvaamaton, eikä se lapsi viotu tai kasva kieroon vaikka viettäisi aikaa ISÄNSÄ kanssa.äly hoi minne jäit... :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.05.2007 klo 21:57 vieras kirjoitti:
Olet ollut lapsen kanssa liikaa, et ole antanut isälle ja lapselle mahdollisuutta kehittää sitä arvokasta sidettä välillään.Et osaa lähtee kauppaan murehtimatta miten isä lapsen kanssa pärjää tai panikoit, kun lapsi on isänsä mukana jossakin.
Se ei ole lapselle hyväksi.Lapsi tarvitsee ne molemmat vanhemmat, tasavertaisina.
Teet lapselle hallaa tuolla ripustautumisellasi. :/
Isä on yhtä hyvä hoitaja kuin sinäkin, kukaan ei ole korvaamaton, eikä se lapsi viotu tai kasva kieroon vaikka viettäisi aikaa ISÄNSÄ kanssa.äly hoi minne jäit... :/
Välillä kannattaisi älyä peräänkuuluttaessa ensin vilkaista peiliin, näkyykö siellä älyllistä elämää :whistle: . Eihän tuossa ollut kyse nyt siitä mistä sinä paasaat ja hysterisoit.

Olin kotona lasten kanssa ensimmäiset vuodet. Ihan varmasti lasten isällä oli mahdollisuus ja tilaa tehdä yhteisiä juttuja lasten kanssa. Isällä vaan oli pitkiä työpäiviä ja iltaisin tietysti oli väsynyt. Eli huomio ei niin ollut lapsessa kun esikoinen oli pieni. Eikä lapsi hänen kanssaan niin suostunut nukahtamaan, vaan se oli tuota itkua ja huutoa. Leikit kyllä sujuivat. Minä olin esikoisen aikoihin aina lapselle ykkönen. Kun toinen lapsi syntyi, oli tilanne vielä vähän pahempi, mies oli päivätyön lisäksi yrityksessään kiinni. Koska esikoinen joutui jo minut jakamaan vauvan kanssa, oli hänen helpompi nukutusvaiheessa sitten hyväksyä isänkin seura. Pikkuhiljaa se siitä sitten lähti ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä tasavertaisemmaksi vanhemmat lapselle muodostuvat. Minä en henkilökohtaisesti ottaisi paniikkia pienen lapsen kanssa toisen vanhemmat "suosimisesta". Aika luonnollinenhan äidin ja lapsen lyhytkin napanuora ensimmäiset elinvuodet on.

Ap:lle sanoisin, että pikkuhiljaa ajan kuluessa tuo helpottaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.05.2007 klo 22:18 hmm kirjoitti:
Mulle tuli mieleen kun tuossa 2v tienoilla tulee toinen(ensimmäinen n.8-10kk iässä) eroahdistuskausi, voisiko olla sitä? Vai onko tilanne ollut aina samanlainen?
tämähän se minunkin mielestä. älä huoli ap,toi kausi menee ohi =)
 
meillä on kans sama juttu, että jos mä olen "saatavilla" niin poika kyl mut haluaa hoitamaan ja isän kans se on sellasta kitinää ja huutoa, mutta sitten taas menee ihan hyvin kun minä olen poissa (eli isä ja poika lähtee vaikka käymään jossain jne tai minä). kai se on vähän sitäkin että minä teen asiat erilailla kun mies, ja poika on tottunut niihin minun tapoihin tai jotain, en tiedä mistä se johtuu :/
 

Yhteistyössä