"Kiitti" kauheesti Anne Berner :( Ulkkiskuskit raiskaavat naisia urakalla taksimatkojen yhteydessä!

Taas nähtiin kuinka persut olivat jälleen oikeassa :sneaky:

”Taksiliikenteen vapauttaminen ei ole vielä edennyt hallituksen esitykseksi saakka. Erityisesti perussuomalaiset ovat suhtautuneet ajatukseen kielteisesti.”


 
Eihän siinä periaatteessa mitään väärää ole.
Minusta on kiva, että eri ammatinharjoittajilla pitää olla pätevyys. Esim. on ihan kiva, että vain lääkärit voivat tehdä lääkärin töitä ja timpurit timpurinhommia. Ennen taksikuskeiltakin vaadittiin pätevyys ja asemansa vuoksi heiltä vaadittiiin myös nuhteettomuutta. Minun näkökannastani taksikuskit kyyditsee usein ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella puolustuskyvyttömiä. On sokeita, sairaita, vanhuksia, lapsia, humalaisia ym. Näiden kaikkien on voitava luottaa siihen, että heitä kyyditsee ihminen, joka toivoo heidän parastaan.
Onhan se ihan fakta, että kaikenlaiset onglemat taksikuskien kanssa on räjähtäneet käsiin, kun homma vapautettiin. Minusta se on surullista.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Echo
Huonolla lainsäädännöllä pilasi suomalaisen taksin ma muilla.
Rättikselle onkin jo kerrottu asian taustoista. Googlettamallakin olisi selvinnyt paljon.

Tässä vaan yksi uutinen, kuInka käy kun viidakoiden ja hiekkaerämaiden miehet ei sopeudu millään käyttäytymään, kuten sivistysmaissa on tapana. Asiakaspalvelutaidot loistavat poissaolollaan näillä kuumaverisillä etnisillä ryhmillä

 
Kirjoitin, että periaatteessa.

Rikokset loppuvat, kun ihmiset lakkaavat tekemästä niitä tai sitten kun lait poistetaan.

Minusta on kiva, että eri ammatinharjoittajilla pitää olla pätevyys. Esim. on ihan kiva, että vain lääkärit voivat tehdä lääkärin töitä ja timpurit timpurinhommia. Ennen taksikuskeiltakin vaadittiin pätevyys ja asemansa vuoksi heiltä vaadittiiin myös nuhteettomuutta. Minun näkökannastani taksikuskit kyyditsee usein ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella puolustuskyvyttömiä. On sokeita, sairaita, vanhuksia, lapsia, humalaisia ym. Näiden kaikkien on voitava luottaa siihen, että heitä kyyditsee ihminen, joka toivoo heidän parastaan.
Onhan se ihan fakta, että kaikenlaiset onglemat taksikuskien kanssa on räjähtäneet käsiin, kun homma vapautettiin. Minusta se on surullista.
 
  • Haha
Reactions: Latimeria
vierailija
Ennen taksikuskeiltakin vaadittiin pätevyys ja asemansa vuoksi heiltä vaadittiiin myös nuhteettomuutta. Minun näkökannastani taksikuskit kyyditsee usein ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella puolustuskyvyttömiä. On sokeita, sairaita, vanhuksia, lapsia, humalaisia ym. Näiden kaikkien on voitava luottaa siihen, että heitä kyyditsee ihminen, joka toivoo heidän parastaan.
Onhan se ihan fakta, että kaikenlaiset onglemat taksikuskien kanssa on räjähtäneet käsiin, kun homma vapautettiin. Minusta se on surullista.
(y)
 
Toki pedofiili pääsee ajamaan taksia Suomessa, koska miten Suomen poliisi voi muka luotettavasti tarkistaa ettei Suomeen muuttanut henkilö ole pedofiili tai muuten vain rikollinen?
Vihervassarit takuulla antaisivat tämän bussikuskin jatkaa ammatinharjoittamistaan Suomessa, jos olisi tulossa tänne? 😨


Sebastian Tynkkynen: lasten turvallisuus etusijalle

Suomalaisia viestimiä lasten massamurhayritys ei juuri kiinnostanut. Yle, HS ja STT kuittasivat asian pikku sähkeenä. MTV3 ja IS julkaisivat hieman laajemman jutun.

Perussuomalainen Oulun kaupunginvaltuutettu Sebastian Tynkkynensen sijaan julkaisi keskiviikkona Facebookissa videon, jossa hän kuvaili tapahtumia, ja vaati suomalaispäättäjiä laittamaan lasten turvallisuuden monikulttuurin edistämisen edelle.
 
vierailija
Pyytäkää kuski, joka osaa edes vähän ruotsia. Sillä tavalla saa yleensä kantasuomalaisen kuskin. Ei tietenkään tarvitse puhua ruotsia kuskille sitten, kun on taksissa.
Erikoinen postaus persulta, jonka puolue vastustaa kaksikielisyyttä.
Hätätapauksessa ruotsin kieli kelpaa turvaamaan ulkomaalaispelkoista matkustajaa.
Oi näitä persujen ajauskiemuroita.
 

Yhteistyössä