sista mielipiteistänne. Tunnutte olevan erittäin varmoja siitä, että adoptoida ei saisi ollenkaan, ellei ihan mistä maasta vain oleva ja ihan millainen vain lapsi kelpaa.
Minä en ole täysin ehdoton mielipiteissäni. Siksi juuri kirjoitan tänne, kun mielelläni muokkaan vielä mielipiteitäni. En väitä olevani ehdottoman oikeassa. Meitä adoptoijia on kai laidasta laitaan. Jotkut jopa adoptoivat hiv-positiivisia lapsia, mitä en voi lainkaan ymmärtää. Amerikassa taasen jossain paikoissa pääsee tutustumaan lastenkodin lapsiin ja sieltä sitten saa itse valita sen lapsen, jonka kanssa tuntuu synkkaavan. Eli lapsen saa valita. Kyllä siinäkin tavassa on ihan taatusti omat hyvät puolensa lasta ajatellen. Lapsi ainakin tietää aina olevansa vanhempiensa valitsema.
Voisin ajatella laajentavani lapsen kotimaatoivetta paljonkin. Lopulta ainoastaan Afrikkalainen lapsi olisi mahdottomuus minulle. Ihan pakko selventää, vaikka en ajattele rasistisesti, mutta siis: neekeriä en halua. Tämä selvennys siksi, että muut mustapintaiset, vaikka kolumbialaiset, käyvät minulle. Pakko oli tuota termiä käyttää, ettei tule väärinkäsityksiä. Ainoa selkeä termi, sillä kolumbialaisetkin ovat tummia. Vielä: hyväksyn kaikki afrikkalaiset muuten esim lapseni kavereiksi yms, mutta en halua adoptoida siitä. Älkää loukkaantuko afrikkalaisten äidit.
Ilmaisen tässä epävarmuuteni. Ei kukaan voi olla varma, miltä sitten tuntuu, kun se adoptiolapsi tulee itselle. Minäkin jännitin biolasta odottaessani, rakastanko häntä, kun hän syntyy. Jälkeenpäin tämä tuntuu omituiselta huolelta. Rakastin häntiä heti valtavasti. Mietin olleeni kummallinen, miten olen edes voinut pelätä, että rakastanko vai en. Sama juttu kai adoptiolapsen kanssa. Ennen miettii ja jännittää, miten käy, mutta sitten rakkaus on itsestäänselvyys.
Olette voimakkaasti tuomitsemassa sen, että toivon kiinalaista. Tämä ihmetyttää minua. Olettekohan oikeassa elämässäkin enemmistönä. Ainakin Suvi Linden siis kehtasi tuoda samansuuntaisen näkemyksen esille. Kyllä meitä takuulla on montakin. Ajattelen, että minusta tulisi ihan hyvä ja rakastava äiti pienelle kiinalaistytölle (tai pojalle). En laiminlöisi häntä koskaan ja auttaisin sopeutumaan tähän hyvin ulkomaalaiskielteiseen ja piilorasistiseen yhteiskuntaa.
Eniten minua huolettaa se, että suvaitsevaisuus ulkomaalaisia kohtaan varmaan on huipussaan ja vähenee ajan mittaan. Ulkomaalaisia aletaan vihata, vaikka adoptiolapsi toden totta on ihan suomalainen. Ei hänellä ole muuta. Miten sietäisin sen, että rakasta lastani haukuttaisiin mutiaiseksi. Kuitenkin hän olisi minun toimestani tänne tuotu. Haukuttaisiin, että mene kotiisi. Eihän hän itse päättänyt tänne tulla. Eli siis teenkö tavallaan väärin tuodessani hänet tänne haukuttavaksi. Kiinnostaisi tietää vielä, mitä te tästä ajattelette.