Kiinalainen ihmettelee uuden testituloksen perusteella, miksi on ylipäätään karanteenit

Noin 1000 virallista kuollutta Italiassa ja Espanjassa vuorokaudessa sotii tätä 3/4 oireettomia juttua vastaan. Varsinkin kun tiedetään että todellisuudessa Italiassa ja Espanjassa koronaan kuolleita on 2-4 kertaa virallisia lukuja enemmän, koska kotona tai kaduilla kuolleita ei tutkita koronaviruksen osalta kuoleman jälkeen, vaan heidät haudataan nopeasti tai kuljetetaan muualle joukkohautoihin. Päivässä ei vähäoireiseen virukseen kuole 2 000 - 4 000 ihmistä vuorokaudessa Italiassa ja Espanjassa. Ja nyt USA:ssa vuorokaudessa koronaan kuolleiden luku kasvaa koko ajan, ollen pian jo useita tuhansia ihmisiä vuorokaudessa ihan virallisestikin + 2-4 kertainen määrä päälle, joille testiä ei ehditty tekemään. Muka 3/4 oireettomia, pah! vain talouseliitin valheissa.
Voidaanko ajatella, että iso osa italialaisia on siis oireettomia taudin kantajia jo? Sehän olisi hienoa!
 
vierailija
Jopa neljä viidestä tartunnasta oireeton??? Höpöä vai faktaa - vai talouseliitin juoni?

Paljon on ollut puhetta koronakaranteenien yms. aiheuttamista taloudellisista tappioista. Nyt sopivasti putkahti esiin tutkimus, jossa väitetään, että jopa neljä viidestä tartunnan saaneesta on oireeton, ja samalla kysymys, "miksi ihmeessä meillä on karanteenit?" WHO:n raportissa kuitenkin sanotaan, että oireettomien osuus on erittäin vähäinen. Onko syntymässä trendi, jossa taudin annetaan levitä niin kuin influenssatkin, jotta saadaan liiketoiminta taas pyörimään?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464432.html
Talouseliitin salaliitto saada meidät puurtamaan pandemiaepidemiasta huolimatta. He pääsevät nopeammin pois piiloistaan, kun rahvas käy koronavirusepidemian pikaisesti läpi tuottaen laumasuojan, kun 80-90% on sairastanut korona-hengitystievirusinfektion. Kuolleita tulee olemaan saman verran tai jopa huomattavasti enemmän kuin espanjantaudissa, mutta sijoitukset ja omistukset ei herroilla kaverikapitalisteilla sula kuten rajoitustoimilla.
 
Sitten tämän taudin leviämisnopeus vaatisi jo telepatiaa tartuntatapana, eikä silloin rajoitustoimet vähentäisi kuolemia, kuten ne näyttävät kuitenkin tekevän.
Öö....mutta niin se vaan on, että korona on kymmenillätuhansilla, jossei sadoillatuhansilla italiaanoilla.

Yks italialainen lääppii päivässä varmaan yhden Järvenpään verran muita ihmisiä. :D Lisätään vielä tupakointi jne.

Siis, tietystihän joukkokaranteeni estää vaikka minkä kapin leviämistä. Meillä ei ole ollut jokakeväistä mahatautia eikä tavisflunssakaan ole pahana edes.
Mutta joukkoeristys on voimakas toimenpide joka halvaannuttaa osittain yhteiskuntaa, tuo kustannuksia, kuolemia ja kärsimystä vuosikausia jälkikäteen.

Jos olisi edes voimakkaampi tauti, niin olisin karanteenissa mielelläni vaikka vuoden.
 
Talouseliitin salaliitto saada meidät puurtamaan pandemiaepidemiasta huolimatta. He pääsevät nopeammin pois piiloistaan, kun rahvas käy koronavirusepidemian pikaisesti läpi tuottaen laumasuojan, kun 80-90% on sairastanut korona-hengitystievirusinfektion. Kuolleita tulee olemaan saman verran tai jopa huomattavasti enemmän kuin espanjantaudissa, mutta sijoitukset ja omistukset ei herroilla kaverikapitalisteilla sula kuten rajoitustoimilla.
Eijeijei. Sä oot ymmärtänyt salaliitot väärin.

Valvontaa ne haluaa. Yksi maailmanjärjestys, One World jne. Sitä Niinistökin on hokenut.
 
vierailija
Öö....mutta niin se vaan on, että korona on kymmenillätuhansilla, jossei sadoillatuhansilla italiaanoilla.

Yks italialainen lääppii päivässä varmaan yhden Järvenpään verran muita ihmisiä. Lisätään vielä tupakointi jne.

Siis, tietystihän joukkokaranteeni estää vaikka minkä kapin leviämistä. Meillä ei ole ollut jokakeväistä mahatautia eikä tavisflunssakaan ole pahana edes.
Mutta joukkoeristys on voimakas toimenpide joka halvaannuttaa osittain yhteiskuntaa, tuo kustannuksia, kuolemia ja kärsimystä vuosikausia jälkikäteen.

Jos olisi edes voimakkaampi tauti, niin olisin karanteenissa mielelläni vaikka vuoden.
Ne jotka on testattu ovat "virallisen" koronavirustartunnan saaneiden luvussa, kuten myös koronaan kuolleiden virallisessa luvussa. Kotona sairastaa koronavirusta Italiassa, Espanjassa ym. 10-30 kertainen määrä, koska on hallitusten toimesta pyydetty että vain vakavia oireita saaneiden tulee hakeutua terveydenhuoltoon, muuten on sairastettava kotona, jottei terveudenhuolto ylikuormitu vielä lisää. Koronaan kuolleita veikataan Italiassa olevan 2-4 kertaa enemmän, kuin sairaalan tehohoidossa virallisesti koronavirusdiagnoosin saaneita kuolleita. He vain ovat kuolleet kotiinsa tai kadulle ja ruumiita on kuljetettu jopa toisille paikkakunnille joukkohaudattavaksi.
Koronaan oireineen sairastuvia on siis mainittu 10-30 kertaa viralliset luvut, ja koronaan kuolleita 2-4 kertaa viralliset luvut. Tällaisesta epidemiasta muka 3/4 olisi oireettomia. Ei vakuuta.
 
Öö...eikö se ole hyvä asia että koronaan sairastuneita on todellisuudessa 10-30 -kertainen määrä, ilmoitettuihin nähden?
Se pienentää sitä kuolleiden osuutta kaikista tartunnan saaneista, ei tosin kuolleiden määrää.

Sanon kirosanan eli sanan "kausi-influenssa": siihenkin kuolee sairaita ihmisiä ilman että kuolinsyy kirjataan kausi-influenssaksi.
 
Mut eihän se sen viiruksen syy ole, jos se ei aiheuta oireita. Mut ehkä se viirus ei yritäkkään vakuuttaa sua.
 
Haluatko mieluummin 1-10 miljoonaa koronaviruspandemiaan kuollutta (tarkat rajoitustoimet) vai 50-100 miljoonaa (laumasuoja talouseliitin rajoitusten poistamisella)?
Unohdat yhden asian. Se lisääntynyt valvonta tulee JÄÄMÄÄN yhteiskuntaan koronan häivyttyäkin. Samalla ihmisiä on totutettu taas asteen verran enemmän valvontaan. Korona on erittäin hyvä motivoija siihen.

Yhteiskunta ei mene enää taaksepäin valvonnan määrässä. Teknisen kehityksen edistyessä tuntuu olevan vallalla vaan into, että kaikkea toteutetaan mitä teknisesti voidaan tehdä, mutta unohdetaan ihmisoikeudet ja etiikka.

En usko että ilman rajoituksia kuolleiden määrä on 100 miljoonaa. Ei sitten millään.
 
vierailija
Öö...eikö se ole hyvä asia että koronaan sairastuneita on todellisuudessa 10-30 -kertainen määrä, ilmoitettuihin nähden?
Se pienentää sitä kuolleiden osuutta kaikista tartunnan saaneista, ei tosin kuolleiden määrää.

Sanon kirosanan eli sanan "kausi-influenssa": siihenkin kuolee sairaita ihmisiä ilman että kuolinsyy kirjataan kausi-influenssaksi.
Kausi-influenssaan ei kuole jo virallisesti 1 000 ihmistä vuorokaudessa Italiassa tai Espanjassa. Sen sijaan espanjantautiin kuoli ja SARSiin olisi kuollut, jos sitä ei oltaisi onnistuttu pysäyttämään.
 
vierailija
Uusliberalistivaltamedian ykkönen IS on alkanut jo myydä meille rajoituksista luopumista ja talouden laumasuojauhria sekä koronaviruksen vaarallisuuden vähättelyä.
Tähän yhtynee moni porvarimedia lähiaikoina niin meillä kuin muualla.
Talouseliitti antaa mammonan epäjumalalle uhrin, heikot ja epäonniset.

Boris Johnsonin neuvonantaja Timesille: Britannian harkittava kansan altistamista virukselle – rajoitukset voivat aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin koronavirus
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464292.html

Saksalaistutkimus selvitti koronakriisin vaikutusta yhteiskuntaan – näin kalliiksi tulee, kun yritykset keskeyttävät toimintansa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464671.html

Uutta tietoa Kiinasta: Testeissä jopa neljä viidestä koronatartunnasta oireettomia – tutkija kertoo, mitä se tarkoittaisi

Pakkohan nuo rajoitukset on joskus purkaa. Vai haluatko tulevaisuudessa menettää työpaikkasi/sosiaaliturvasi?
 
vierailija
Unohdat yhden asian. Se lisääntynyt valvonta tulee JÄÄMÄÄN yhteiskuntaan koronan häivyttyäkin. Samalla ihmisiä on totutettu taas asteen verran enemmän valvontaan. Korona on erittäin hyvä motivoija siihen.

Yhteiskunta ei mene enää taaksepäin valvonnan määrässä. Teknisen kehityksen edistyessä tuntuu olevan vallalla vaan into, että kaikkea toteutetaan mitä teknisesti voidaan tehdä, mutta unohdetaan ihmisoikeudet ja etiikka.

En usko että ilman rajoituksia kuolleiden määrä on 100 miljoonaa. Ei sitten millään.
Valvonta lisääntyy joka tapauksessa, miten se muka vähenisi jos koronan leviämisrajoitukset poistettaisiin nyt?
 
vierailija
Pakkohan nuo rajoitukset on joskus purkaa. Vai haluatko tulevaisuudessa menettää työpaikkasi/sosiaaliturvasi?
Ne poistetaan kun pandemiaepidemia on saatu kuriin. Talous on noussut aina suurtenkin kriisien jälkeen, ja niin se nousee tämänkin kriisin jälkeen, ja entistä korkeammalle kuten ennenkin. Sen sijaan kuolleet laumasuojan takia uhratut ihmiset eivät nouse kuolleista, eivätkä vakavan keuhkovamman saaneet parannu. Nyt ei ole mammonan uhrin aika, vaan ihmisten pelastamisen.
 
Älä ole lyhytnäköinen. Aina kannattaa katsoa usean vuoden päähän.
Tätä seuraava lama saattaa olla pahempi kuin 90-luvun lama, ja silloin kuoli porukkaa myös paljon, oman käden kauttakin.

Jos nyt pyritään välttämään tehohoidon ruuhkautuminen ettei tartteisi eloonjätettäviä potilaita valikoida, niin luuletko että terveydenhuolto toimii laman kourissa sen paremmin? Sama valintatilanne on potilailla silloinkin, mutta ne ei pääse otsikoihin.
 
Valvonta lisääntyy joka tapauksessa, miten se muka vähenisi jos koronan leviämisrajoitukset poistettaisiin nyt?
Eihän silloin olisi valvonnalla samaa pontta, jos annettaisiin suomalaisten mellastaa pitkin ja poikin vapaudessa. Ei silloin puhuttaisi koronakarkureista, heidän kasvojensa skannaamisesta ja gps-kännykkätiedoista, jos kaikki räkisivät yhdessä?

Se olisi normitilanne, kuten aina tautien kanssa. Pöpö menee jossain, mut ei se vaadi eikä saa KOSKAAN vaatia ihmisen toimien kyttäämistä 24/7. Eijei.

Jos jonkun uuden laitteen sallisin, niin kiireesti olisi tarvetta virus-ja bakteeritunnistimelle, jolla ihmiset skannattaisiin. Se rääkäisisi heti jos vaikka uloshengitysilmassa ois mulla noroa tms. Tai tunnistaisi syövän. Mutta se ois paikallinen laite, sen tiedot ja hyödyt tulisi vain mulle, eikä eliitille/Googlelle.

Se mikä tässä pandemiassa on hyötynä, että nyt oikeasti syyllistetään tautien levittäjiä huonosta hygieniasta ja välinpitämättömyydestä. Saakin syyllistää. Hygienia lisääntyköön, ei karanteenit.
 
vierailija
Mari Rantanen: Tartuntatautilaki edellyttää yleisvaarallisten tautien pysäyttämistä – voiko hallitus ylittää lain määräyksen ja vain hidastaa koronaa?

Koronaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Mari Rantanen esittää blogissaan olennaisen kysymyksen koronasta. Tartuntatautilaki edellyttää yleisvaarallisten tautien nopeaa pysäyttämistä. Hallitus on valinnut toisen strategian, koronaa yritetään nykystrategian mukaan ainoastaan hidastaa. Rantanen kysyy, voiko hallitus ylittää lain määräyksen.

"Rantanen kysyy blogissaan voiko tartuntatautilain lähtökohta taudin leviämisen ehkäisemisestä ylittyä sillä, että Suomi vain päättää tautihuipun madaltamisesta ja taudin hidastamisesta?

– Koronavirus on luokiteltu valtioneuvoston asetuksella 13.2.2020 yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi ja tartuntatautilain velvoittava lähtökohta on se, että tällaisten tautien leviäminen on pystyttävä estämään nopeasti, hän huomauttaa.

– Millä tavalla voidaan perustella se, että hallitus nojautuu pelkästään Thl:n asiantuntijuuteen sillä mm monet virologit ovat olleet eri mieltä tehdyistä linjauksista? Kantaako Stm vastuun toimista ja sitä kautta myös ministerit? Mikä merkitys alkuvaiheessa oli kuntien ja sairaanhoitopiirien tartuntataudeista vastaavilla lääkäreillä ja aluehallintovirastoilla? Jos sairaanhoitopiirit ovat erimielisiä Thl:n toimista, onko heillä toimintavaltuus erilaisiin toimiin virka-aseman perusteella?

Hän kysyy myös, voiko hallitus päättää toimia toisin kuin tartuntalaissa määritellään – eli olla estämättä viruksen leviämistä ja sen sijaan pyrkiä pelkästään hidastamaan sitä.

Rantanen muistuttaa, että koronan tukahduttamiseksi on esitetty ratkaisuksi sekä WHO:n että usean virologin toimesta aggressiivista testausta, jäljittämistä, eristämistä ja tarvittavaa hoitoa.

– Testaukseen ja jäljittämiseen ovat mm useat yliopistot tarjonneet apua, mutta he odottavat edelleen pyyntöä viranomaisilta, joka tässä tapauksessa lienee operatiivinen johtaja STM. Nyt rajoitustoimenpiteiden aikana olisi varmasti paras aika laittaa asia kuntoon näiden toimenpiteiden osalta sillä nyt testaamisen lisääminen ja altistuneiden tehokas jäljittäminen on jäänyt lähinnä puheeksi, joka ei näy tilastoissa.

Entä jos kyse olisi Ebolasta?

Ja mitä suurin kysymys, voiko hallitus ylittää päätöksillään tartuntatautilain tarkoituksen estää viruksen leviämistä linjauksella sen hidastamiseksi?

Rantanen vertaa tilannetta hypoteettiseen tilanteeseen, jossa Suomessa raivoaisi Ebola. Voisiko hallitus päättää, että tautia ei yritetä kokonaan nujertaa, vaan pyrittäisiin ainoastaan hidastamaan tautia?

– Voisiko tämä koskea myös jotakin toista yleisvaarallista tautia kuten vaikka Ebolaa? Ei oikein käy tietenkään järkeen, mutta silloin tämänkin taudin osalta tulisi tehdä kaikki tarvittava sen leviämisen tukahduttamiseksi."

Talous ei voi mennä ihmisten edelle vaaralliselta tartuntataudilta suojaamisessa.
 
vierailija
Kiinalainen ihmettelee uuden testituloksen perusteella, miksi on ylipäätään karanteenit
4/5 sairastaa koronan oireettomana. Ei vähäoireisena, vaan oireettomana.
Miksi karanteenit, jos tauti on jo isossa osassa väestöä?

Ja mua pännnnniiiiiii taas....

Ranskassa yli 2 000 ihmistä kuollut viimeisen 2 vuorokauden sisällä ja lähes 7 000 ihmistä tehohoidossa. Espanja saavuttaa Italiaa ja Ranska tulee perässä.

https://ncov2019.live/data

USA:ssa kuolee jo 1 500 ihmistä vuorokaudessa ja luku kasvaa kovaa vauhtia. Pian kuolee jo 10 000 vuorokaudessa.

Todellakin "tavallinen" kausi-influenssa. Minusta enemmänkin espanjantauti tai pandemiaksi karannut SARS.
 
vierailija
Uusliberalistivaltamedian ykkönen IS on alkanut jo myydä meille rajoituksista luopumista ja talouden laumasuojauhria sekä koronaviruksen vaarallisuuden vähättelyä.
Tähän yhtynee moni porvarimedia lähiaikoina niin meillä kuin muualla.
Talouseliitti antaa mammonan epäjumalalle uhrin, heikot ja epäonniset.

Boris Johnsonin neuvonantaja Timesille: Britannian harkittava kansan altistamista virukselle – rajoitukset voivat aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin koronavirus
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464292.html

Saksalaistutkimus selvitti koronakriisin vaikutusta yhteiskuntaan – näin kalliiksi tulee, kun yritykset keskeyttävät toimintansa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464671.html

Uutta tietoa Kiinasta: Testeissä jopa neljä viidestä koronatartunnasta oireettomia – tutkija kertoo, mitä se tarkoittaisi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006464432.html
Kun tietää miten epäpäteviä valevaltamedian toimittajat ovat niin mistään ei voi enään tietää mitään varmuudella. Kaikkea uutisointia leimaa poliittinen putkinäköisyys ja sen vaikutus yhteiskunnan jakaantumiseen, niihin jotka osaavat etsiä tietonsa itse ja niihin jotka uskovat sokeasti valevaltamedian valheisiin
 
vierailija
Eli 80 prosentti on täysin oireettomia. Lopusta 20 prosentista 80 prosenttia kokee taudin nuhakuumeena, joka menee levolla ohi. Siitä 20 prosentin 20 prosentista, joka jää jäljelle, 3/4 tarvitsee sairaalahoitoa ja siitä osuudesta 15 prosenttia tarvitsee tehohoitoa ja näistä sitten 15 prosenttia kuolee.

Eli aito kuolleisuus koronavirusinfektion jälkeen on 0,2x0,2x0,75x0,15x0,15=0,000675 eli 0,0675 prosenttia. Jos kaikki suomalaiset siis sairastuisivat Covid-19:ta, kuolleita tulisi 5 200 000 x 0,000675 = 3510 kpl.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Jos ei olisi karanteeneja, niin kuolleisuus räjähtäisi käsiin, kun vakavasti sairastuneita ei pystyttäisi hoitamaan kuin poikkeustapauksissa.

Silloin Suomessa olisi yhtäkkiä jopa monta sataa tuhatta tehohoitoa tarvitsevaa samanaikaisesti.
Jos 80 prosenttia tartunnoista on täysin oireettomia, Suomen väestöstä jäljelle jää runsas miljoona ihmistä. Aikaisemmin tiedetään, että oireiden perusteella testatuista eli määritelmän mukaan tuon 80 prosentin ulkopuolelle jäävistä n. 15 prosenttia tarvitsee sairaalahoitoa ja heistäkin vähemmistö tehohoitoa. On siis täysin mahdotonta, että tehohoitoa tarvitsevia tulisi satoja tuhansia.
 
vierailija
Noin 1000 virallista kuollutta Italiassa ja Espanjassa vuorokaudessa sotii tätä 3/4 oireettomia juttua vastaan. Varsinkin kun tiedetään että todellisuudessa Italiassa ja Espanjassa koronaan kuolleita on 2-4 kertaa virallisia lukuja enemmän, koska kotona tai kaduilla kuolleita ei tutkita koronaviruksen osalta kuoleman jälkeen, vaan heidät haudataan nopeasti tai kuljetetaan muualle joukkohautoihin. Päivässä ei vähäoireiseen virukseen kuole 2 000 - 4 000 ihmistä vuorokaudessa Italiassa ja Espanjassa. Ja nyt USA:ssa vuorokaudessa koronaan kuolleiden luku kasvaa koko ajan, ollen pian jo useita tuhansia ihmisiä vuorokaudessa ihan virallisestikin + 2-4 kertainen määrä päälle, joille testiä ei ehditty tekemään. Muka 3/4 oireettomia, pah! vain talouseliitin valheissa.
Italiassa on 60 miljoonaa asukasta ja Espanjassa melkein 50 miljoonaa. Tuhat ihmistä päivässä ei ole vielä paljon noissa luvuissa. Kuvitellaan esim, että kuolleisuus olisi 10 prosenttia. Eli Italiassa pitäisi kuolla 6 miljoonaa ihmistä epidemian aikana. Ajatellaan epidemian pituudeksi 180 vuorokautta, se tarkoittaisi 33 333 ihmistä epidemian jokaisena päivänä. Siis puoli vuotta putkeen yli 30 000 kuollutta joka ikinen päivä. No tietenkään kaikki kansalaiset eivät tartuntaa saa, mutta eipä toisaalta olla lähelläkään tuota 30 000 kuolleen lukua edes kuukaudessa eikä ole huomioitu sitä, että kuolemat alkavat vasta parin viikon jälkeen tartunnasta. Eli summa summarum, 1000 ihmistä päivässä epidemian huipulla ei ole mitään tuon kokoisessa maassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Oppositiohan on ollut vaatimassa valmiuslakia voimaan ja nyt halutaan veronmaksajilta vähintään 10 miljardia yrittäjien tukemiseksi! Näyttää kelpaavan tukiraha oman onnensa sepillekkin ja maatalous yrittäjätkin jälleen tukea tuen päälle vaatimassa. Rahaa tuntuu löytyvän kun on oikeat tilit minne laittaa.
Työttömien ja muiden köyhien selkänahka parkitaan sitten kun laskunmaksu alkaa.
Jättimäiset leikkaukset ovat edessä ja kaikki tietää mistä leikataan, aina niiltä jotka ovat jo muutenkin heikoimmassa asemassa!
 
Yhteistyössä