Heippa, enpä olisi vuosi sitten uskonut kirjoittelevani tälle palstalle. Ensinnäkään en ajatellut tulevani äidiksi/löytäväni itsestäni äidinvaistoja ihan hetkeen, siksi ehkäisynä toimii Mirena nyt toista vuotta. Hyvin on pelannut; paikoilleen laitettiin epäonnistuneen e-pilleriehkäisyn (!) takia, menkat tosin kivuliaat mutta muuten huoleton ehkäisymuoto.
Paitsi nyt. Mun menkat on ennen tulleet tosi lyhyellä ja säännöllisellä kierrolla kuin Manulle se kuuluisa illallinen, tiuhaan ja niukkoina kunnes lakkasivat. Vuosin viime kuussa kahdesti; vaikka kuinka lasken päiviä jälkimmäisestä vuodosta, mennään jo pitkälti toista viikkoa kun niiden "pitäisi" tulla.
Olen tullut suhteellisen neuroottiseksi e-pillereiden taannoisen pettämisen takia, joten ekana päivänä kun menkkoja ei kuulunut, tein testin. Negaa näytti, huokaisin helpotuksesta. Eilen plussasin, tai sitten kuvittelin, koska tänään näyttää negaa. En tiedä mitä ajatella, todennäköisesti kaikki on ok (varmuuden saan kunhan pääsen verikokeisiin) ja menkat puuttuu ihan muista syistä. Sairaalloinen väsymys, yökötys ja vatsakipu kuitenkin pistää pään suht sekaisin ja mietityttää. Olen tällä hetkellä lomalla, nukun päivät läpeensä ja herään kummallisiin nippailuihin mahassa. Potentiaalinen kasvava elämä mahassani saa hymyn huulille, vaikka elämäntilanne ei olekaan optimaalinen.
Kysymys siis kuuluu tosta plussaamisesta ja sitten negan saamisesta. Mitä tapahtuu? Pyörin ympyrää kämpässä, minkä väsymykseltä jaksan, ajattelin jos joku osaisi rauhoittaa mieltäni ennen verikokeita. Kiitos!