Keskustellaanpa uskottomuudesta.. Ero vai ei?

Haluaisin kuulla teidän tarinoita uskottomuudesta? Erositteko? Annoitko anteeks? Palasiko luottamus? Jne jne.. Unohtaa tuskin koskaan pystyy.

Itsella mies petti pari vuotta sitten, annoin anteeks ja päätettiin pysyä yhdessä lasten takia (mikä varmaan kaikilla on suurin syy pysyä yhdessä), totesin tän asian kuitenkin olleen virhe. En pysty mieheen luottamaan ollenkaan, koko ajan on sellainen olo, että mitä jos sillä on nytkin joku toinen nainen.. Ja mielessä vaan pyörii kuinka hän on ollut toisen kanssa ja leperrellyt ties mitä.. Vaikuttaa joka päiväiseen elämään vaikka en niin haluaisin..

Kertokaapas mulle tarinanne kuinka selvisitte pettämisestä?
Kiitos. Ja oikein ihanaa kesää! :flower:

 

Meillä suhde päättyi siihen, että mies halusi erota. Pettäminen selvisi minulle vasta eron jälkeen (uusi suhde oli tosin alkanut jo meidän suhteemme aikana).

Olin tulta ja tappuraa, sekä täynnä raivoa ja pettymystä miestä ja koko suhdettamme kohtaan. En pystynyt käsittämään miten kaiken sen yhdessä kokemamme jälkeen hän "palkitsi" minut lähtemällä suhteestamme toisen matkaan (meillä oli vähän huonompi vaihe tuolloin menossa, isojen vastoinkäymisten jälkeen). Miehen uusi suhde oli melko kevyt ja toimi varmaan lähinnä vaan rohkaisuna päästä meidän suhteestamme eroon, eikä kestänyt kuin muutaman viikon eromme jälkeen.

Minulla kesti kauan asioita käsitellessäni ja kokosin itseäni ja ajatuksiani tästä kaikesta. Löysin myös ex-mieheni kanssa keskusteluyhteyden tavalla, jolla emme varmaan koskaan aiemmin olleet keskustelleet. Kirjoitin hänelle pitkän viestin kaikesta siitä miten minä olin asiat kokenut ja miltä minusta tuntui/oli tuntunut. Muutaman päivän miettimisen jälkeen hän vastasi. Tästä alkoi oma lopullinen toipumiseni/surutyöni. Hyväksyin sen, että tarinamme oli lopullisesti loppu, enkä jaksanut enää kantaa kaunaa/sisälläni kytevää vihaa asioista, joilla ei loppupeleissä ole enää mitään merkitystä.

Tästä kaikesta on aikaa noin vuosi. Olemme molemmat edelleen sinkkuja ja keskenämme ihan hyvissä väleissä/tekemisissä. Mies rakastaa minua edelleen ja elättelee toiveita yhteenpaluusta. Hän haluaisi tarjota minulle nyt kaiken sen mitä vuosien ajan kaipasin (ja mikä häntä tuolloin vain ahdisti). Minun tunteeni häntä kohtaan ovat kuolleet ja olen nyt välimatkaa saatuani ymmärtänyt, etten itsekään ollut suhteessamme niin onnellinen kuin voisin olla. Olimme kaikesta huolimatta kai liian erilaisia ihmisiä tulemaan loppuelämäämme keskenämme toimeen. Lisäksi tiedän, etten koskaan enää häneen täysin luottaisi.

Tällä hetkellä minua vaan ahdistaa, jos mies yrittää minua lähestyä ja koen, ettei hänellä ole minkäänlaista oikeutta yrittää havitella minua enää takaisin. Niin paljon meni pettäessä kuitenkin rikki. Sekä minussa että suhteessamme. Koen asian niin, että hän on kerran asettanut toisen ihmisen minun edelleni, eikä mielestäni niin saisi koskaan olla jos toista rakastaa ja hänen kanssaan haluaa olla.

Toivottavasti sait jotain selvää pitkästä sepustuksestani ja toivon, että saatte asianne järjestymään parhain päin. Joko yhdessä tai erikseen. Anteeksi on oikeastaan aika helppo antaa, mutta asian kanssa eläminen ja sen unohtaminen on välillä aika helkkarin vaikeaa.