Ä
"Äiti-ihminen"
Vieras
Moi! 6-v tyttömme päiväkodista tuli viestiä, että tytön keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen. Ongelmia on siirtymätilanteissa, esim uloslähtiessä ei rupea pukemaan, vaan jututtaa muita lapsia, saattaa kesken vaatteiden laiton lähteä leikkimään. Ruokailutilanteessa ei pysy paikallaan ja välillä näyttää, ettei korvia ole olemassakaan useista puhutteluyrityksistä huolimatta.
Kognitiivisessa oppimisessa ei ole ongelmaa, päinvastoin. Oppii, ymmärtää ja hyvällä vireellä ollessaan suorittaa tehtävät tosi helposti ja sujuvasti. Mutta väsyy myös äkkiä, eikä jaksa tehdä tehtäviään loppuun. Myös sosiaalisissa taidoissa on parantamisen varaa, eli leikkii parhaan kaverinsa kanssa tosi hyvin, mutta ei osaa leikkiä ryhmässä. Välillä valittelee kuitenkin kotona, että ei ole leikkikaveria.
Nyt päätettiin tehostetun tuen tarpeesta ja nyt joku aikuinen avittaa tyttöä päivän kulussa ja ohjaa tilanteesta toiseen. Puhuttiin myös koulukypsyydestä, mutta oppilashuoltoryhmässä olivat sitä mieltä, että kouluun haetaan ja pienluokalle. Eivät uskoneet, että mitään diagnoosia saataisiin, mutta pyysin kuitenkin lasten neurologille lähetettä neuvolasta, jotta saataisiin asioihin selvyyttä ja enemmän apua.
Mites muilla keskittymishäiriöisillä on kouluelämä ja muukin sosiaalinen elämä mennyt, mitä on ollu suurimpia vaikeuksia ja minkälaista apua olette saaneet? Mistä on eniten ollut apua? kokemuksia pienluokasta?