Keskisuomalainen: Turha-Teuvon vaikutusvalta eduskunnassa on NOLLA!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Että tämmönen tapaus tämä persefinni (SS) on. Eikö siinä puolueessa ole edes yhtä asiallista kansanedustajaa, joka todellakin edustaisi kansaa? Eipä taida olla. Ei ainakaan tule mieleen. :laugh: Kannattaa myös noteerata, mitä persefinnien (SS) eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo kansanedustajien käytöksesta vapaa-aikana.


Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) saa vaalipiirinsä valtalehdeltä poikkeukselliset haukut.

Jyväskylä. Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) käyttäytyminen herättää jälleen paheksuntaa Keski-Suomessa. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan Hakkarainen vie Keski-Suomen vaikutusvaltaa törttöilyllään. Lehden keskiviikon pääkirjoituksessa Hakkaraista kutsutaan Turha-Teuvoksi.

"Hakkarainen saa elää miten haluaa, mutta hänen ei pitäisi nykytavoillaan hakeutua kansanedustajaksi. Tosiasia on, että Hakkaraisen vaikutusvalta on eduskunnassa nolla. Hänestä ei myöskään ole mitään apua Keski-Suomen asioiden edistämisessä. Maakunnan kannalta hän on Turha-Teuvo", pääkirjoituksessa sanotaan.

Keskisuomalaisen mukaan Hakkarainen oli saapunut viikonloppuna Jyväskylässä järjestettyyn moottoripyöränäyttelyyn selvästi juopuneena ja räyhäkkäällä asenteella. Hakkarainen oli myös yrittänyt haastaa kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok) painiin ottamalla tästä kevyen niskalenkin.

Hakkarainen vastasi Keskisuomalaisen kritiikkiin tiedotteella, jossa hän toteaa, että "nollaksi haukkuminen on loukkaavaa".

"Tämmöinen jätkä ei varmasti koskaan tule nauttimaan itseään valtakunnan eliittinä pitävän Keskisuomalaisen luottamusta, mutta tärkeintä minulle onkni äänestäjieni, tavallisten suomalaisten luottamus", Hakkarainen sanoo. Hän myös irtisanoutui yhteistyöstä Keskisuomalaisen kanssa.

Viikonlopun moottoripyöränäyttelytapahtumassa hän toteaa olleensa yksityishenkilönä. Hakkaraisen mukaan vierailu ei aiheuttanut "mitään hämminkiä".

"Keskisuomalaisen toimittajaa ei näyttelyssä paikalla näkynyt, joten ilmeisesti lehti on muodostanut käsityksensä pelkkien kuulopuheiden ja kansanedustajakollega Sinuhe Wallinheimon twiittauksen perusteella."

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ei halua kommentoida tapausta. Hän on parhaillaan valiokuntamatkalla Vietnamissa.

"Kuten olen useasti sanonut, perustuslaki edellyttää kansanedustajilta vakaata ja arvokasta käytöstä. Se pätee myös vapaa-aikaan. Pelisääntöjen pitäisi olla selvät", Ruohonen-Lerner sanoo.

Keskisuomalainen nimittää Hakkaraista Turha-Teuvoksi - Teuvo Hakkarainen - Politiikka - Helsingin Sanomat
 
Jos politiikan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Turha-Teuvon vaikutusvalta eduskunnassa on pyöreä NOLLA, niin ei kai häntä kukaan eurovaaleissa listoille ota?

Eihän nyt sentään niin tyhmiä edes persut voi olla?
 
[QUOTE="vieras";28320775]Persufoobikot taas vauhdissa.:D[/QUOTE]

Kerropas nyt sinä politiikan "asiantuntija", että mitä Turha-Teuvo on saanut aikaiseksi kansanedustajana?

Mitkä ovat hänen meriittinsä ajatellen europarlamenttiä?

:D
 
[QUOTE="vieras";28320908]Teuvoa äänestäneet ovat varmaan saaneet mitä halusivat? Olisko äänestänyttä paikalla kertomassa, oletko tyytyväinen valintaasi?[/QUOTE]

Jep. Kiinnostaisi kuulla vastaus tähän kysymykseen. :D
 
[QUOTE="vieras";28320891]Kerropas nyt sinä politiikan "asiantuntija", että mitä Turha-Teuvo on saanut aikaiseksi kansanedustajana?

Mitkä ovat hänen meriittinsä ajatellen europarlamenttiä?

:D[/QUOTE]

Teuvo on saanut aikaiseksi yhtä paljon kuin muut rivikansanedustajat: painaa ison salin äänestyksessä sitä nappia mitä on yhteisesti sovittu painettavan.

Onko T europarlamentaariikko?
 
[QUOTE="vieras";28320908]Teuvoa äänestäneet ovat varmaan saaneet mitä halusivat? Olisko äänestänyttä paikalla kertomassa, oletko tyytyväinen valintaasi?[/QUOTE]

Seuraavissa vaaleissa tiedät vastauksen. Yritä sinnitellä sinne asti.
 
[QUOTE="vieras";28321159]Seuraavissa vaaleissa tiedät vastauksen. Yritä sinnitellä sinne asti.[/QUOTE]

Turha-Teuvo saa NOLLA ääntä..

Siinähän se vastaus sitten onkin. :D
 
[QUOTE="vieras";28321196]Turha-Teuvo saa NOLLA ääntä..

Siinähän se vastaus sitten onkin. :D[/QUOTE]

Jos jotain pitää veikata Teukan äänimäärästä, niin veikkaan hänen menevän helposti läpi, koska kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, mutta tätähän sinä et tajua, kuten ei tajuttu Halla-ahonkaan kohdalla.;)
 

Yhteistyössä