Keskiraskauden keskenmeno, miten jaksaa/selvitä?

["harmaana"]

Mulle kävi niin, olin rv 19 ja vauva oli menehtynyt kohtuun arviolta 17+4. Synnytys käynnistettiin ja samana iltana synnytin pienen pienen lapsemme. Tuntuu mahdottomalta että tästä menetyksestä kunnolla selviäis, selviääkö koskaan? Miten jaksan taas palata töihin?
Onneksi ennestään meillä kaksi lasta joiden takia pysyn kuitenkin tolpillani, mutta tällaiset hiljaiset hetket, milloin oon yksin ovat ihan hirveitä kun on aikaa ajatella ja ajatukset menee vain siihen menetykseen, tietenkin on hyvä surra kunnolla eikä pitää tunteitaan sisällä.
Miten te muut jotka saman kokeneet ootte selvinny? onko vienyt kauan aikaa että pystyy elämään asian kans normaalisti?

 

[ulli]

Pahoittelut! Selvisikä vauvan menehtymisen syy?

Muille, ostakaa doppleri.Se ei pelasta vauvaa, mutta säästää kantamasta kuollutta vauvaa mukanaan turhan pitkään.

 

["harmaana"]

Tää sen verran tuore ettei ole vielä tullut tietoa, eikä välttämättä selviä kun ollut kohdussa puolitoista viikkoa
Toivottavasti saisin jotain vastauksia miksi niin kävi.

 

[ulli]

Toivotaan että saat! Haet vain lisää sairaslomaa. Ei sinun kuulukkaan jaksaa töissä, jos on liian paha olla.

 

["Sofia"]

Toivotan sinulle jaksamista ja koita iloita kahdesta lapsestasi.

Itselläni raskaus keskeytyi spontaanisti jo viikolla 7. Tapahtumasta on kolme kuukautta, mutta vieläkin tuntuu katkeralta.Tämä olisi ollut meille esikoinen ja yritystä on ollut takana jo 2 vuotta (tutkimuksissakin käyty, mutta vikaa ei ole löytynyt). Itkettää, kun tätä kirjoitan, niin toivottu pikkuinen olisi meille ollut.

Kaiken lisäksi työskentelen lastensuojelussa, jossa näen ihan liikaa lasten huonoa kohtelua. Miksi lapsia syntyy tuollaisille vanhemmille, jotka pahoinpitelevät lapsiaan tai kohtelevat heitä muuten huonosti? Miksi minulle ei lasta suoda, vaikka olisin varmasti hyvä äiti? Ja miksi kaikki ystäväni tuntuvat putkauttelevan lapsia kuin liukuhihnalta, mutta minä en saa sitä yhtäkään?

Alkuperäinen, en pysty vastaamaan kysymykseesi, koska tapahtumasta selviää, koska en itse ole vielä päässyt siitä yli. Toivottavasti sinulla on läheisiä, joiden kanssa voit puhua.

 

["alkup."]

Onneksi mulla mies kelle voin puhua ja itkee kun on huono olla, vaikka onhan se tietenkin miehellekkin kovapaikka ja hänelläkin huono olla. Tällä hetkellä mies on ainoa jolle pystyn puhumaan kunnolla, ehkä myöhemmin voin puhua siitä muille läheisille mutta nyt niin vaikeeta.
vaikeinta tästä oli kertoa lapsille

 

[vvvv]

Mulla meni muutama vuosi sitten kesken vkolla 16+ jotain.
Ajan kanssa siitä yli päästiin, mutta vieläkin tulee mieleen "meidän kolmas poika". =(

Kannattaa puhua mahdollisimman paljon. Ehdotan, että pyydät jutteluapua myös esim neuvolan kautta. Jos et käy asiaa läpi.. saattaa se nousta isompana joskus myöhemmin.

 

[blogi aiheesta]

http://pumpulissa.wordpress.com/

 

["vanhanaikainen"]

Tää kuulostaa tylyltä, mutta sinun on löydettävä se oma keino selvitytyä tuosta kriisivaiheesta yli. Se voi olla, että tarvitset siihen ammattilaisen apua, mutta rohkene ottaa sitä vastaan. Kokeile edes. Itselläni auttoi puhuminen, puhuminen ja puhuminen aina vaan kun joku asiaan jotenkin viittasi. Monille oli vaikeata ottaa surua ja menetystä puheeksi, joten heille en puhunut, koska en halunnut siirtää taakkaa sellaisille hartioille jotka eivät sitä jaksa kantaa. Sanoin myös monille arasti kysyjille, että voi kysyä suoraan ja rohkeasti ja jätän vastaamatta sitten jos siltä tuntuu. Se auttoi monesti keskustelun alkuun. Sairaslomalla olin useita viikkoja (osin fyysisistäkin syistä). Pieni kulkee perheenjäsenenänne, johon ette koskaan saanut tutusutua. Hyväksy se, äläkä edes yritä "päästä kokonaan yli".
Lohtua ja voimia sinulle!

 

[..]

Minulla keskenmeno tapahtui viikolla 16. Äitini kuoli muutama kuukausi ennen vauvani kuolemaa. Keskenmeno jäi surematta. Nyt uuden raskauden aikana olen keskenmenoa surrut. Minä olisin tarvinnut ammattiapua, mutta se on jäänyt hakematta. Äidin ja vauva menetys oli ja on vieläkin vaikea asia. Suru varmaankin vuosien saatossa tasoittuu.

 

["ansu"]

Voimia sinulle ja perheellesi! Meillä on yksi lapsistamme menehtynyt pian syntymänsä jälkeen, vauva syntyi rv 40 elävänä, mutta menehtyi kolmen tunnin päästä! Nyt poikamme menetyksestä on kohta 5. vuotta ja minulla meni useampi vuosi että pääsin asiasta yli, vieläkin tulee joskus ahdistus ja masennus kausia! Puhuminen auttaa ja kannattaa myös jos yhtään siltä tuntuu niin hakea ammatti apua! Minulla myös auttoi kun oli kaksi isompaa lasta! Pojan menetyksen jälkeen seuraava raskaus oli tosi stressaavaa...