Keskenmenon jälkeen uudelleen raskaana - milloin loppuu panikointi?

Eli sain alkuvuodesta keskenmenon rv 12 ja melko pian huomasinkin onnekseni olevani uudelleen raskaana. Nyt viikkoja on "jo" 19, mutta en vieläkään uskalla iloita ja nauttia raskaudesta, vaan keskenmenon/vauvan kuoleman pelko on todella voimakas.

Raskaus on sujunut ilman ongelmia. Np-ultran ja lääkärikäynnin jälkeen oli pari päivää helpottunut olo, mutta sitten huolehtiminen alkoi taas. Nyt odottelen rakenneultraa varmana siitä, että jotakin on pielessä...

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia ajatuksia tällaisessa tilanteessa?

 

Minä tajusin pari viikkoa sitten etten ole enää vähään aikaan tarkastanut vessassa käydessä onko vuotanut verta, ja nyt on menossa 36+6. Eli kai se pahin kammo katosi joskus 30 viikon tienoilla. Minulla oli siis keskenmeno rv 11 viime syksynä ja tulin uudelleen raskaaksi toisesta kierrosta sen jälkeen. Todella pitkään pelotti tässä raskaudessa, ja paljon, mutta nyt tosiaan alkaa helpottaa.

 

Minulla kesti myös suunnilleen vkolle 30 asti keskenmenon pelko. Toinen raskaus päättyi keskenmenoon vkolla 12, ja kun tulin jälleen raskaaksi, minulla oli pariin otteeseen verenvuotoa johtuen istukan sijainnista.. Kyllä km "jättää jälkensä".. Tai voisko asian ilmaista niin, että ajattelee asioista realistisemmin.. Sitä kun oli niin sinisilmäinen esikoista odottaessa, ja km:t ovat kuitenkin tosi yleisiä.

Onnellista loppuraskautta nauris! Kyllä kaikki varmasti menee tällä kertaa niin kuin pitääkin

 

Vuosi sitten sain keskenmenon, tai tuulimuna huomattiin rv11 kun aloin vuotaa verta.
Nyt olen juuri samoilla viikoilla, ja pelko on päivittäistä
Olen jo kahdessa ultrassa nähnyt, että siellä on elämää ja kaikki on ok.

Koko ajan silti vaan odottaa, että milloinkas se vuoto alkaa. Lääkäri kyllä käski suorin sanoin olla huolehtimatta, mutta mutta..

Nyt kun pahoinvointi ja väsymys on hiukan hellittänyt, niin sitä miettii että onkohan nyt jotain vialla..
Onneksi ensi viikon keskiviikkona on np-ultra.

 

Kaksi keskenmenoa takana, niiden jälkeen pitkä tauko ja nyt odotellaan taas. Pitkä tauko siksi kun jo varmaksi ajattelin etten enää halua yrittääkään koska pettymys on niin valtava. 12 viikon jälkeen alkoi hieman helpottaa, tosin kävin yksityisellä ultrassa heti tuossa viikon 7 tienoilla tarkistamassa näkyykö sykettä. Np- ja rakenneultrat helpotti asiaa, kun näki että siellä se on ja voi hyvin. Vielä kun nähtiin että kaikki on noissa tutkimuksissa ok, se helpotti oloa kummasti.

Siinä vaiheessa kun liikkeet alkoi tuntumaan selvästi ja säännöllisesti kädellekin, helpotti taas vähän lisää (mies pystyi todistamaan etten vain kuvitellut liikettä). Tällä jätkällä vaan tuntuu rytmi menevän päivissä eikä tunneissa, mikä pitkään toi omaa jännitystään ja huolta joihinkin päiviin. Muutaman päivän se aina liikkuu tosi aktiivisesti ja on sitten pari päivää vähän rauhallisempi. Ja tietysti pelko hiipi takaraivoon aina noina rauhallisina päivinä.

Mutta älä huoli, kyllä se pelko helpottaa. Justiin miehen kanssa alkuviikosta tajuttiin että nyt on pari viikkoa sujunut ihan ilman pelkoa, ja viikkoja takana nyt 31+6.

 

Mulla on viikot 23+6 ja en enää niin pahasti pelkää,joskus tulee mieleen.Helpotti siinä vaiheessa,kun liikkeitä alko tuntumaan ihan säännöllisesti.Mulla on kaks km takana...

 

minkähän hintaista olis käydä yksityisellä ultrassa? ja kuinka varhain voi sen sykkeen kuulla sieltä?

Mitähän tuo maksoi... Olisiko ollut joku 70/80 euroa. Ja muistelen toisesta ketjusta lukeneeni että viikoilla 5-7 alkaa syke näkymään. Me saatiin pari kuvaakin mukaan, niissä näkyy lukevan 7.5 eli olisiko viikkoja 7+5 sitten. Lääkäri sanoi että kun noilla viikoilla näkyy syke niin 90% varmuudella kaikki menee hyvin (meinaan että keskenmenoa ei tule).

Tämä ylimääräinen lääkärissä käynti oli kyllä ehkä suurin yksittäinen olon helpottaja. Meinaan mennä jatkossakin varhaisultraan, ja suosittelen muillekin joilla on kova epävarmuuden olo.

 

Me mennään tällähetkellä raskausviikolla 28+5.
Viime vuonna lokakuussa sain keskenmenon rv 12+0 tai silloin todettiin keskeytynyt keskenmeno. Kaikki ei siinä sujunut kovin hyvin, kaavinta epäonnistui joten koin vielä ns. "luonnollisen" keskenmenon todella kovine kipuineen ja rajuine vuotoineen. Tulehdukselta onneksi selvisin.
Meillä olisi nyt laskettu aika lokakuussa. Pelkäsin tätä uutta raskautta alkuun niin paljon, että "uskaltauduin" kertomaan tästä miehellekkin vasta rv 12. Niinkin naurettavalta kun kuulostaakin, kaikki ei tiedä vieläkään. Ensinmäisestä raskaudestani ei tiennyt kuin yksi ihminen, ja jo hänelle keskenmenosta ilmoittaminen oli niin kamalaa etten ikinä enään halua kokea sitä.
Pelkään jatkuvasti tässä raskaudessa, jos pikkunen ei aamulla heti herättyäni liiku, olen varma että jotakin on käynyt.
Ehkä ensi viikolla pääsen ultraan ja se jos mikä pelottaa, entä jos todetaankin että kaikki ei ole ok..
Toivottavasti tämä nyt joskus menee ohi, hyvä tietää ettei ole ainoa jota huolettaa.

 

Mulla todettiin vuosi sitten rv 12+ rv 11+0 kuollut sikiö, nyt uusi raskaus rv 20+4. Ennen np-ultraa en uskaltanut edes ajatella olevani raskaana, sen jälkeen olin stressaamatta n. viikon. Mutta samat pohdinnat alkoi taas jonkin verran ennen rakenneultraa (oli tällä viikolla) joten saa nähdä kauanko nyt osaa olla murehtimatta...

 

Minä myös sanoisin, että lääkäri- ja neuvolakäyntien ja etenkin ultrakäyntien jälkeen helpottaa kummasti, ainakin hetkeksi.. Alussa en uskaltanut iloita raskaudesta juurikaan, np-ultran jälkeen jo pikkuisen. Mutta kummasti taas pelkoa pukkasi, ennenkuin kuulin seuraavan kerran sydämenlyönnit neuvolassa.. ja kun eivät heti löytyneet, olin jo varautunut surullisiin uutisiin. Onneksi syke kuitenkin saatiin etsinnän jälkeen kuuluviin. Viime viikolla oli kauan odotettu (ja pelätty) rakenneultra ja sen jälkeen on olo vihdoin muuttunut onnellisen odottavaksi. Nyt kun vauvan liikkeitäkin on hiljalleen alkanut tuntua, niin hyvä ja luottavainen mieli alkaa olla. Tosin jotain varovaisuudestani ja epäluuloistani kertoo kai sekin, että työtovereille en ole vieläkään uskaltanut kertoa, paitsi muutamalle kaikkein läheisimmälle. Tänään jo yksi asiakas katsoi kysyen vatsaani, joten kovin pitkään "salaisuus" tuskin enää säilyy.

Haleja sulle, kyllä se siitä.. hiljalleen. :hug:

Jempu 20+2

 

Kovasti lohduttavat teidän sananne. Toivottavasti helpottavat nämä pelot vielä minullakin!

Minulla on myös tuo "pakkomielle" vessassa käydessä, aina on tarkistettava ettei vaan ole tullut vuotoa (keskenmenoni alkoi juuri näin). Enkä uskalla luottaa omiin tuntemuksiini vauvan liikkeistä, vaan mietin olenko kuitenkin kuvitellut ne. En tiedä onko itsensä suojelua vai mitä, mutta varsinkin alkuvaiheessa tavallaan kielsin koko raskauden itseltäni. Toki otin vauvan huomioon elintavoissani, mutta en uskaltanut edes ajatella että jonakin päivänä saisin vauvan syliini. Esim. alkukesästä kaupassa käydessäni huomasin useamman raskaana olevan naisen ja tulin todella surulliseksi keskenmenoni vuoksi. Kunnes tajusin, että olen itsekin raskaana. Vieläkin huomaan puhuvani, että JOS vauva syntyy. Mieheni kyllä muistaa aina korjata että KUN..

Tuntuu ihan hulluilta nämä ajatukset näin kirjoitettuina ja välillä kyllä ottaa oikein päähän tämä pelkääminen! Todennäköisesti tämä toinen lapsemme jää samalla viimeiseksi, ja haluaisin nauttia raskauden iloista (ja niistä vaivoistakin) vielä kerran.

Hiukan kyllä helpotti, kun sain tänne purkaa ajatuksiani. Hyviä loppuraskauksia kaikille! :hug:

 

Hyviä loppuraskauksia kaikille! :hug:

Samoin sinulle!!

 

mulla 4keskenmenoa eikä yhtää synnytystä noiden välissä.. viimesin km oli 02/07 ja ite tulin kans sit 2vai 3 kierrosta raskaaksi uudellee.. huomasin itekin et pelkäsin kamalasti km,ja viikon 12luulin huojentavan asiaa mut jatkui silti... sit ku mull aollu vielä vuotoja,ni entistä enempi pelottanu... nyt vasta 14viikosta eteen päin oon uskaltanu miettiä asiaa niin et kyl tää tästä,et enhän voi asialle mitää itse jos km tulee... päivä kerrallaa ja rauhaksii...

peikko ja nilla-olavi 16+0

 

Mulla ollu kolme keskenmenoa, joista viimesin maaliskuun lopulla ja esikoista toivotaan. Heti sen jälkeen tulin raskaaksi uudelleen ja kyllä on pelottanu. 15 viikon jälkeen oon alkanu vähän jo luottaa että kyllä tää tästä nyt hyvin menee. Ja luulen että kun liikkeet alkaa tuntuu niin sekin jo vähän helpottaa.
Nyt viikkoja 16+2

 

Minulla oli selviä etappeja, joita asetin tavoitteeksi ennen kuin olin omasta mielestäni selvillä vesillä. Käytännössä siis eka kolmannes oli helpotus, sen jälkeen puoliväli ja rakenneultra.. Sitten seuraava se rv 30 ja viimeinen sitten tuo rv 37. Keskenmenoa varsinaisesti pelkäsin tuohon rv 30 asti, mutta vasta tuon 37:n vkon jälkeen on ollut olo, että ei väliä, vaikka tulisi jo..