Nyt ehdin koneelle kun tosiaan tutti on ihana taikasana!
6.1. aamuyöllä alkoivat kivuliaat epäsäännölliset supistukset noin
yhdeltä. Sain nukuttua kera "kipupainajaisten" klo 4 asti jonka jälkeen
oli pakko nousta kellottamaan ja keskittymään hengittelyyn. Kuudelta
aamulla herätin miehen koska en enää pystynyt itse seuraamaan aikoja
kun oli välillä hyvin kipsakat supparit. Hän siinä sitten kellotteli ja
torkkui kanssani. Supparit olivat vieläkin mitä sattui ja väliltään 2-
12min, mutta kivuliaita.
Kymmeneltä aamulla soitettiin synnärille kun tajuttiin, että synnytys
on ihan oikeasti alkamassa. Antoivat luvan tulla näytille kun meillä se
tunnin ajomatka sairaalaan. Oli muuten aika "kiva" kärvistellä autossa
välillä normisti jutellen ja yht äkkiä hengitellen ja rutistaen milloin
mitäkin. Noh, saavuimme sairaalaan puolelta päivin ja olin avautunut
mahtavat 1,5cm! Yllätyin kuinka vähän olin auki kun olin kärvistellyt
jo yöstä asti! Mutta onneksi saatiin jäädä, koska siitä lähti kivut
vain yltymään ja en olisi enää halunnut istua autossa yhtään
ylimääräistä.
Puin kaavun päälle ja hetken seurattiin Minin sykettä ja mun
suppareita. Sitten päästiin omaan synnytyshuoneeseen ja siellä sitten
köpöteltiin ja hengiteltiin. Mies upeana tukena koko ajan. Kun olin 3
cm auki niin halusin ilokaasua ja se hiukan helpotti saamaan ajatukset
muualle. Isukki ei tällä kertaa itse maistellut
Epiduraalin pyysin
kun olin auki 5 cm kun tuntui, että tajunta hämärtyy suppareiden takia.
Lääkärillä kesti ihan sika kauan tulla ja hoitajat soittivat muutaman
kerran ja hoputtivat. Vihdoin hän saapui ja epiduraali aatiin
laitettua. Se ei sattunut muistaakseni yhtään.
Kivut siitä sitten hiukan hellitti ja pärjäsin ilokaasulla. Sitten
iski horkka ja mulle oli noussut 39 asteen kuume. Minin syke alkoi
laskea ollen välillä 80-90 ja välillä nopeampi. Omat supparit heikkeni.
Pyydettiin taas lääkäri paikalle ja harkittiin sektiota vauvan sykkeen
takia. Lääkäri ei onnistunut ottamaan vauvan päästä verinäytettä
(tuuhean tukan takia
) ja sattui ihan sikana kun alapäätä
murjottiin. Uhkasin yhdessä kohtaa antaa lääkärille köniin jollei
lopeta (miehelleni siis jupisin). Näytettä ei saatu, mutta syke alkoi
parantua ja mulle pistettiin keinotekoisia polttoja. Se siitä
epiduraalin avusta...
Ajantajua mulla ei juurikaan ollut, mutta taas kehaisen miestäni. Hän
oli koko prosessin todella suuri tuki ja en tiuskinut hälle yhtään
(pikkasen ylpiä olen
)! Ponnistamisen tarve alkoi klo 7.1. puolella
puolen yön aikaan ja sain itsekseni hiukan ponnistella. Varsinainen
ponnistusvaihe tuntui oudolta. Toisaalta sattui, mutta samalla helpotti
kun sai ponnistaa...Hmmm...Ponnistin lähes puolitoista tuntia ja voimat
alkoi ehtyä. Yritin kaiken kiukun saada ja mietin vaikka mitä mikä
saisi pontta, mutta ei. Taas lääkäri paikalle ja kysyttiin avustetaanko
Mini imukupilla ulos. Olin niin loppu jo siinä vaiheessa, että ehdotus
tuntui taivaalliselta. Imukuppi vaihe oli synnytyksen ehdottomasti
kivulian vaihe ja myönnän huutaneeni kuin naarasleijona (vaikken
kuulemma ollut edes kovaäänisin synnyttäjä heillä...). Mini saatin ulos
kahdella vedolla, mikä oli kuulemma hyvin.
Ja sitten kuului se maailman ihanin ääni: MINIn itku! Kulta nostettiin
heti rinnalle ja tutustuminen alkoi. Pienet tummat silmät tapitti ja
vähän itkettiin ja ei sitä tunnetta voi kuvailla mikä fiilis oli! Siinä
hän oli, minun tyttö. Minun ja mieheni kaunis, maailman ihanin yhteinen
aikaan saannos
Täyden kympin tyttö tuli ja isä leikkasi napanuoran.
Isäkin herkistyi
Mitat olivat siis 51cm ja 3645g ja pipo 34cm. Siis
tulikin "isompi" mitä luultiinkaan vaikka masu pysyikin simpsakkana
loppuun asti
Itse repesinaika pahasti ja mulle ei edes kerrottu kuinka monta tikkiä
tuli. Kauan mua kursittiin. Mutta ilman kipulääkettä olen mennyt ja
toipunut todella hyvin. Sairaalassa olo venyi valitettavasti viikon
mittaiseksi kun Mini oli lievästi kellertävä ja sitä tarkkailtiin
kokein ja viimein oltiin sitten valohoidossa jonka ansiosta arvo laski.
Bilit olivat koholla veriryhmän takia. Mun ja Minin veri ei oikein
tykkää toisistaan ja tytön veri oli muodostanut vasta-aineita. Paino
pääsi hiukan putoamaan ja lääkkeeksi määrättiin tissiä niin usein kuin
prinsessa haluaa. Kerran annettiin sairaalassa vähän korviketta.
Imetys ei vielä oikein luonnistu, mutta maito on alkanut hyvin nousta
ja nyt kotona harjoitellaan yhdessä vauvan arkea. Tempperamenttinen
tyttö on ja kipakasti muistaa ilmoittaa nälästä ja vaipasta. Myös iso
protesti on päällä kun on aamupesut, vaipan vaihto tai vaatteiden
laitto. Vaikka ollaan tosi väsyneitä niin on tämä kaiken arvoista!
Menisin vaikka heti uudestaan synnyttämään jos tarve vaatisi. Mulle ei
jäänyt traumoja vaikka rankka loppu oli. Se palkinto oli kaiken
arvoista. Ei oltais uskottu, että jotain voi rakastaa niin paljon kuin
tuota pientä viatonta tuhisevaa nyyttiä!!!
Toive81 ja Mini :heart:
