Keskenmenon jälkeen kuumeilevat 2021

Sovittiin miehen kanssa että käydään felicitasilla ottamasaa ne pyyhköisynäytteet. Ja säästetään raha jättämällä varhaisultra tälläkertaa pois. Meillä on kotidopleri ja viimeeksi saatiin äänet kuuluville rv10.
Tuo bakteerinäytteiden ottokäynti ja tulokset varmaankin maksaa useita satasia...

Miehen mielestä kuitenkin kannattava käydä siellä. Ja varhaisultran tarpeelisuudelle hän ei taas nähnyt suurta järkeä. Toki se säästäisi viikkoja turhaa odotusta jos kohdussa ei ketään kasvaisikaan mutta... Toivottavasti kuullaan pian ääniä :)

Oviksesta 4+2
 
Keskenmenon jälkeen ekat kuukautiset, millaiset oli? Niukat ja oudot.?!

Voiko nämä olla menkat:
Viime torstaina nega r-testiin (4 viikkoa tyhjennyksestä) ja jälkivuoto loppui. Alkoi myös kovat viiltävät alavatsa ja lantio kivut, erityisesti kävellessä.
Sunnuntai aamuna tuhruvuotoa > illalla holahti reippaasti kirkasta verta. Vuoto loppui yöksi.
Maanantai päivällä tuli taas kerran reilummin verta, sitten taas muuttui tuhruksi. Eilen ja tänään tullut vaan satunnaisesti ruskeaa vähäistä limaa/vuotoa 😳
Eilen oli koko päivän menkkakipuja, tänään ei mitään.

Viime kerralla vuosin ekat kuukautiset kun hanasta 5 päivää ja sitten rauhottui. Kesti kumminkin sen 8 päivää yhteensä. Nyt arveluttaa oliko/onko nuo nyt kuukautiser vai muuta, Terolutit kun pitäisi aloittaa kp 15 🤔
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Keskenmenon jälkeen ekat kuukautiset, millaiset oli? Niukat ja oudot.?!

Voiko nämä olla menkat:
Viime torstaina nega r-testiin (4 viikkoa tyhjennyksestä) ja jälkivuoto loppui. Alkoi myös kovat viiltävät alavatsa ja lantio kivut, erityisesti kävellessä.
Sunnuntai aamuna tuhruvuotoa > illalla holahti reippaasti kirkasta verta. Vuoto loppui yöksi.
Maanantai päivällä tuli taas kerran reilummin verta, sitten taas muuttui tuhruksi. Eilen ja tänään tullut vaan satunnaisesti ruskeaa vähäistä limaa/vuotoa
Eilen oli koko päivän menkkakipuja, tänään ei mitään.

Viime kerralla vuosin ekat kuukautiset kun hanasta 5 päivää ja sitten rauhottui. Kesti kumminkin sen 8 päivää yhteensä. Nyt arveluttaa oliko/onko nuo nyt kuukautiser vai muuta, Terolutit kun pitäisi aloittaa kp 15
Mulla oli ekat menkat keskenmenosta 5 viikon päästä, ensin pyyhkiessä, toinen päivä tuli vähän siteeseen ja kolmas päivä vaan pyyhkiessä tuhrua. Tokat menkat tuli säännölliseen aikaansa ja oli suunnilleen samanlaiset olemattomat. Kolmannet myös, hieman runsaammat ehkä mut silti tosi paljon heikommat kun ns. normaalit. Kyllä sulla varmaan nuo on menkat olleet uskoisin.
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Eilisissä labroissa hcg 8, eli hyvin matalissa onneksi mennään jo. Ehkä tää kohta on ohi, vuotoa ei ole kun ihan haaleaa pyyhkiessä, siteeseen ei ole pariin päivään tullut enää mitään. Ja eilen ultrassa kaikki hyvin, kohtu ja munasarjat siistit ja normaalit.

Täytyy kyllä sanoa, että kaikkialla saanut tosi hyvää ja ymmärtävää hoitoa. Oon superkiitollinen kyllä jokaiselle, joka mut on tässä asiassa kohdannut ja auttanut. ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Ultrassa nähty kohdunsisäinen raskaus ja syke 😍
Vastasi viikkoja 7+4, mulla nyt 8+0. Noin pienet on vaikea mitata ja vain jokunen päivä eroa. Eli kaikki oikein hienosti 🥰

Kohdussa nähty herttamaisuutta ja pientä väliseinää, tiesin nämä kyllä ennestään. Täytyy vaan toivoa, että asukas on kiinnittynyt niihin nähden hyvään paikkaan.

Sain kahden viikon päähän seuraavan seurannan. Joku hyöty siitä, että noita keskeytyneitä keskenmenoja on historiassa tosi monta, ei tarttenu kauheasti ruinata.
 
Ultrassa nähty kohdunsisäinen raskaus ja syke
Vastasi viikkoja 7+4, mulla nyt 8+0. Noin pienet on vaikea mitata ja vain jokunen päivä eroa. Eli kaikki oikein hienosti

Voi miten mahtava uutinen! Pidin kovasti täällä peukkuja puolestasi. 😊 Nyt yrität nauttia ja käyt parin viikon päästä hakemassa seuraavat iloiset uutiset. 👌
 
  • Rakkaus
Reactions: iitu85
Ultrassa nähty kohdunsisäinen raskaus ja syke
Vastasi viikkoja 7+4, mulla nyt 8+0. Noin pienet on vaikea mitata ja vain jokunen päivä eroa. Eli kaikki oikein hienosti

Kohdussa nähty herttamaisuutta ja pientä väliseinää, tiesin nämä kyllä ennestään. Täytyy vaan toivoa, että asukas on kiinnittynyt niihin nähden hyvään paikkaan.

Sain kahden viikon päähän seuraavan seurannan. Joku hyöty siitä, että noita keskeytyneitä keskenmenoja on historiassa tosi monta, ei tarttenu kauheasti ruinata.
Oi, ihana kuulla! <3 Sormet ja varpaat ristissä, että kaikki jatkuukin hyvänä! 🍀🤞 Kiva kun sait parin viikon päähän seuraavan ajan-
 
Olin melko varma että ovulaatio oli viime viikon loppupuolella ja odottelin kuukautisia ensi viikon lopulle. Ne alkoivatkin sitten eilen. Kaavinnasta meni siis 3,5 viikkoa. Liekö ollut koko ovulaatiota.. Noh, nyt kai sitä lähdetään uuteen yritykseen. Jännittää jos uutta raskautta ei kuulukaan pitkilleen. Ja toisaalta jännittää jos seuraavakin menee pahasti pieleen.. Toisaalta odottavainen olo. Edellinen raskautuminen tapahtui niin nopeasti ettei oikein ehtinyt edes ajatella mitään.
 
Moikka,

viestiketjun luin läpi parin viime pv:n aikana, monenlaista surullista tarinaa päätyen kuitenkin usein onnistuneeseen raskauteen. ❤

Tänään lopullinen niitti, keskenmeno RV 7+2. Alkoi tuhruttelulla 6+6, toissapäivänä ja eilen vielä oli jotain toivoa ilmassa et oliskin vaan harmitonta, mutta tänään sitten päivällä ei jättänyt enää arvailun varaa. Vuoto ja kivut on ihan siedettävät, yösiteitä useampi mennyt ja hyytymiäkin tullut pariin otteeseen. Kivut on niinkuin omat kovimmat menkkakivut.

Meillä perheessä pojat 2/2014 ja 7/2016. Esikoinen icsi-hoidoilla saatu (yritystä 7 vuotta, joista 2 vuotta hoidoissa) ja kuopus tulikin sitten "luomusti".

Tätä kolmatta "yritetty" ehkä sieltä 6/2021 alkaen ja plussa saatiin sitten joulukuun kierrosta. Toivotaan, että tää km olisi nyt fyysisesti helposti taputeltu, ettei tule myöhemmin ylläreitä ettei kaikki tyhjenisikään itsekseen.

2. koronapiikki kummittelee vähän mielessä, että aiheuttiko tän, otin sen 5+6. Ei auta jossitella.. 😶

Voimia kaikille omiin tilanteisiin. ❤
 
@baulie olen pahoillani. :( Tsemppiä! <3
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin eikä tulisi mutkia.

Täällä perjantain labrassa hcg enää 4.9. Ja kun viitearvo on 5 tai alle niin kai tää aikalailla oli sitten tässä ja taputeltu. Pyyhkiessä enää ihan häivähdys rusehtavaa. Tänään uskalsin jo saunassa nopeasi käydä, kun siihenkin keskiviikkona lääkäri antoi luvan. Hermot ollut tän viikon jotenkin ihan kireällä, kun oli kontrollia ja ravannut labrassa. Mut jospa tää nyt tästä ja ensi viikko alkaisi jo valoisammin. :)
 
On. Menossa dpo23. Tai jos viikkoja uskaltaisi käyttää niin 5+2. Jatkuvasti vertaan oloja edelliseen kertaan, jolloin kävin varhaisultrassa toteamassa tuulimunan 7+2. Merkinnöissä on aukko, niin en tiedä täsmälleen milloin rintojen arkuus katosi tai muuttui, mutta sitä tässä kuitenkin odotan päivä kerrallaan.

Se on sääli, että tässä menettää taas aikaa oli se ultratulos sitten lopulta mikä tahansa. Ei näiden viikkojen aikana kuitenkaan osaa oikein nauttia elämästä täysin siemauksin.
 
Täällä kans on jotenkin todella pitkät viikot meneillään ja oleminen sellaista ajan kuluttamista. Vajaat 4vk olis vielä siihen kun marraskuussa meni kesken (Rv10) 😕
Tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: Spekulaattori82
Hei kaikille! Olen muutaman kerran osallistunut plussanneiden ryhmissä keskusteluihin, mutta niin vaan keskenmenoja tulee uudestaan ja uudestaan... Vasta nyt huomasin tämän ryhmän. Kiitos olemassaolostanne.🙌

Reipas viikko sitten kuulin jälleen ne karmeimmat sanat maailmassa: "olen pahoillani, täällä ei ole enää sykettä". Nyt toimimattoman lääketyhjennyksen ja MVA-imun jälkeen olo on turta, tyhjä. Vaikea nähdä, miten tulevatkaan raskaudet onnistuisivat, kun toistuvien keskenmenojen syy selittämätön.

Lopuksi vielä @baulie, oon ihan tosi pahoillani. Hurjan paljon voimia ja jaksamista. ❤
 
Voi ei @Vehkis , olen tosi pahoillani ❤ Kamalasti voimia ja lämpimiä ajatuksia.

Täällä loppunut vihdoin ja viimein vuoto. Vähän olen ollut kahden vaiheilla pitäisikö odotella menkat ennen uutta yritystä. Mutta sitten taas toisaalta lääkärin mukaan ei mitään syytä, miksi niitä pitäisi odottaa. Ehkä koitan luottaa lääkäriin. Ja ainahan on iso mahdollisuus, ettei raskaus edes ala vielä heti perään. Mutta toivottavasti pian kuitenkin..
 
Ekat menkat alkaa ilmeisesti lähennellä loppuaan, ja uuteen yritykseen pääsisi siis kohta. Vähän huolettaa kun käden kiputilanne sellainen, että fysiatri tänään määräsi panacodia ja laittoi lähetteen MRI-kuvaan. Mietityttää minkään lääkkeiden syöminen ja samoin tuo ensiviikkoinen kuvaus, jossa myös ilmeisesti käytetään varjoainetta. Vaikkei nyt tässä vaiheessa olekaan järkeä jättää asiaa hoitamatta, eikä lääkärin mukaan tuosta panacodista olisi alkuraskaudessa haittaa, silti kieltämättä vähän huolestuttaa.
 
Tulin välillä kertomaan kuulumisia.
Tänään pyörähdetään uudelle viikolle, kun koossa on 9+0. Huono olo vaivaa joka päivä ja väsymys on infernaalinen. Mikä on tietysti positiivista, kun ehkä on hieman luottavaisempi, että masussa ollaan vielä hengissä. Viikon päästä seuraava ultra. Jännittäähän se toki, kun tältä viikolta on todettu kaksi kertaa kkm 😬

Lisäksi netin syövereistä tuli vastaan k-rokotuksen ja sikiön kehityksen taulukoita ja arvatkaa stressaanko nyt kehityshäiriöitä.

Voisko päästä koomaan seuraavaksi vaikka 10viikoksi, niin ei tarttis niin kovin stressata.
 
Hiljalleen ne viikot kertyy. Tsemppiä @iitu85!

Minullakin eka ultra ensi viikolla (tiistaina, silloin 6+4). Silloin nähdään onko siellä kerrankin jotain elävää. Tällä kertaa oireet eivät kyllä ole kadonneet kuten viimeksi, ja se etominen on ehkä jopa vähän lisääntynyt. En muista, että aiemmissa raskauksissa olisi tämä öklötys ollut ihan näin suurta (tosin taidan olla niitä helpoimmalla pääseviä näilläkin voinneilla). Toivotaan, että nämä oireet ovat hyvä merkki meille molemmille!

Ja tsemppiä muillekin palstalla kirjoittaville ja sitä lukeville.
 
Pakko purkaa vähän.

Arvasin, ettei tuo tämänpäiväinen varhaisultra minua täysin rentouttaisi, mutta ei siitä nyt oikein ollut mitään apua.

Ultrassa löytyi alkio ja syke. Koko vastasi 6+1, mihin lääkäri oli tyytyväinen (oma laskuni oli 6+4), mutta kun onnistuneissa raskauksissa meidän alkiot/sikiöt on aina olleet laskuja suurempia. Niin johan minä tuota murehdin.

Eniten huolettaa kuitenkin hematooma (taas, tällainen isompi oli viimeksikin), joka kuulemma voi kasvaessaan vielä irrottaa koko kyytiläisen.

Nyt kuulemma pitäisi alkaa tuhruvuoto, mikä olisi hyvä, ettei tuo verimöykky laajene, muttei saisi paljoa vuotaa, kun sekin on huono. Ja taas voi vaan odottaa ja toivoa. 😫
 
Pakko purkaa vähän.

Arvasin, ettei tuo tämänpäiväinen varhaisultra minua täysin rentouttaisi, mutta ei siitä nyt oikein ollut mitään apua.

Ultrassa löytyi alkio ja syke. Koko vastasi 6+1, mihin lääkäri oli tyytyväinen (oma laskuni oli 6+4), mutta kun onnistuneissa raskauksissa meidän alkiot/sikiöt on aina olleet laskuja suurempia. Niin johan minä tuota murehdin.

Eniten huolettaa kuitenkin hematooma (taas, tällainen isompi oli viimeksikin), joka kuulemma voi kasvaessaan vielä irrottaa koko kyytiläisen.

Nyt kuulemma pitäisi alkaa tuhruvuoto, mikä olisi hyvä, ettei tuo verimöykky laajene, muttei saisi paljoa vuotaa, kun sekin on huono. Ja taas voi vaan odottaa ja toivoa.
No kylläpä on tavattoman piip* tilanne sinulla! Tuo vain odottaminen on kyllä yksi pahimmista, loputonta odotusta ensin odottaa viivojen vahvistumisia, sitten ultraa ja nyt vielä tuollaista epävarmuuden luojaa.

Mitä nuo hematoomatkin, mistä ne tulee? Ikinä en ollut moisista kuullut ennenkuin täällä lukenut miten moni onkin niiden kanssa jännäillyt. Eikös se voi jossain tapauksessa kuitenkin myös "kuivua" pois ja imeyttä verenkiertoon?
 
Pakko purkaa vähän.

Arvasin, ettei tuo tämänpäiväinen varhaisultra minua täysin rentouttaisi, mutta ei siitä nyt oikein ollut mitään apua.

Ultrassa löytyi alkio ja syke. Koko vastasi 6+1, mihin lääkäri oli tyytyväinen (oma laskuni oli 6+4), mutta kun onnistuneissa raskauksissa meidän alkiot/sikiöt on aina olleet laskuja suurempia. Niin johan minä tuota murehdin.

Eniten huolettaa kuitenkin hematooma (taas, tällainen isompi oli viimeksikin), joka kuulemma voi kasvaessaan vielä irrottaa koko kyytiläisen.

Nyt kuulemma pitäisi alkaa tuhruvuoto, mikä olisi hyvä, ettei tuo verimöykky laajene, muttei saisi paljoa vuotaa, kun sekin on huono. Ja taas voi vaan odottaa ja toivoa.
Voih, jopas nyt huolen heitti! Ymmärrettävää, että huolettaa. Toivottavasti hematoomasta ei aiheutuisi kuitenkaan vaaraa ja kaikki lopulta menisi vielä ihan hyvin. ❤ Saitko jotain kontrolliaikaa? Kovasti tsemppiä! ❤
 
Yhteistyössä